Eletään vuotta 2301. Seitsemäänkymmeneen vuoteen kukaan ei ole onnistunut tekemään murhaa, sillä yhteiskuntaan on kehittynyt joukko telepaattisia ihmisiä, espereitä, joiden mielenlukutaitoja hyödynnetään niin lain kuin muidenkin yhteiskunnallisten ja hallinnollisten tehtävien hoidossa. Kyvyiltään kolmea eri tasoa olevat esperit, joita myös kurkistajiksi kutsutaan, toimivat lisäksi bisnesmaailmassa, mutta heillä on tiukat eettiset säännöt. Sääntöjä rikkovat eristetään telepaattisesta yhteisöstä. Ben Reich on nuori Monarch-kartellin omistaja, jonka pahin kilpailija ja parhaat esperit palkkalistoilleen kahmiva Craye D'Courtney on omine kartelleineen syöksemässä häntä vararikkoon. Kun Reich saa yhteistyöehdotukseensa D'Courtneylta kieltävän vastauksen, hän päättää murhata iäkkään vihollisensa. Hän ottaa yhteyttä espereihin, jotka ovat valmiit riskeeraamaan tulevaisuutensa. Jos Reich jää kiinni rikoksesta, häntä odottaa murskaus.
Aloitin Murskatun miehen lukemisen ilman ennakkotietoja tai -käsityksiä. Tästä teoksesta on puhuttu yllättävän vähän klassikkostatuksesta huolimatta, eikä sitä yleensäkään käytetä kirja-arvosteluissa esimerkkinä tyylistä tai sisällöstä. En tiedä miksi. Moneen muuhun varhaisempaan sf-kirjaan verrattuna Besterin teos on varsin kelvollinen.
Murskattu mies on sekoitus science fictionia ja psykologista dekkaria. Lukija saa alussa tietää murhaajan ja todistaa murhan, loppu onkin sitten kissa ja hiiri -leikkiä Reichin ja 1. asteen esperin, poliisiprefekti Lincoln Powellin välillä. Kirjassa sukelletaan ihmismieleen freudilaisessa hengessä. Reichia piinaa unessa kasvoton mies, jonka merkityksen paljastumista odotellaan viime hetkille saakka. Kirjan psykologinen puoli ei minua juurikaan innosta, eikä myöskään romanttinen sivujuonne, koska molemmat heijastavat kirjoitusajankohdan asenteita. Romanttinen kuvio on jopa todella vaivaannuttava nykyisestä näkökulmasta. Pitäisi varmaan jo sopeutua siihen, että vuosikymmeniä vanhojen sf-teosten naiskuva on paikoin todella onneton, mutta en suostu, koska jos kirjailija pystyy mielikuvissaan kehittelemään telepaattisesti kehittyneet ihmiset, niin miksei myös vahvoja ja tasa-arvoisia naishahmoja (kai tuolloin esimerkkejäkin löytyi hyödynnettäväksi). Kirja pisti miettimään oman aikamme naiskuvaa kirjoissa, sillä turha luulla, etteikö se olisi toisenlainen 50-100 vuoden kuluttua.
Bester onnistuu yllättämään minut positiivisesti espereillä ja heidän järjestelmällään. Espereiden juhlat ovat hauskaa seurattavaa, sillä tekstin rakenne muuttuu suorasta kerronnasta lauseenpätkien sekoitukseksi, jota lukija joutuu järjestelemään. Keskinäiset ajatuskeskustelut ovat limittäisiä, kuten reaalimaailman keskustelutkin. Esperien kilta on kiinnostava poliittis-eettinen järjestelmä, jonka ylevät periaatteet eivät kaikille espereille sovi ja hieman niissä onkin korniutta, joka korostuu tarinan loppupuolella. Bester käyttää tekstissä tehokeinona rakenteenmuutosten ohella kirjainten korvaamista merkeillä. Niinpä esim. Atkinsista tulee @kins. Teksti onnistuu välittämään kauhukuvan rikosten rangaistusten luonteesta, vaikka siinä mennäänkin hieman ylimielisesti "tarkoitus pyhittää keinot" -linjalle.
Murskattu mies on lukemisen arvoinen teos muutamista heikkouksistaan huolimatta, ja johtuen ehkä eri aikakauden tuoreemmasta suomennoksesta, sen kieli ei tunnu vanhahtavalta.
Vaikka nykyään luen scifiä aika vähän ja valikoiden niin tämä ja Besterin se toinen kuuluisa teos Stars My Destination toimivat hyvin. Molemmat luin englanniksi ja erityisesti tässä kirjassa kielellä on olennainen rooli, en tiedä miten suomennos onnistui mutta alkukielinen on yhä kieleltään kurantti.
VastaaPoistaNaiskuva, nojoo, siitä voi ehkä kauniisti sanoa että se noudattaa genrekonventioita. Esi-kyberpunkiksi tämä kirja usein lasketaan ja scifin ohella kirjaan vaikuttaa myös hardboiled-dekkarit, toinen genre jonka naiskuva on joskus aika vinksallaan (ja kyberpunkin puitteissa pidin enemmän tästä kuin Gibsonin Neurovelhosta, mutta toisaalta pidän myös enemmän Hammettista kuin Chandlerista).
Mutta kiinnostavasti Bester maailmaa kehittelee, tätä ei ole tehty liimaamalla olemassaolevaan mailmaan päälle telepaatteja vaan on jopa mietitty että miten se näkyy maailmassa ja sen toiminnassa että telepaatteja on.
Sama juttu siinä Stars My Destinationissa, tosin telepaatit on vaihdettu teleporttaukseen.
Moneen myöhempäänkin scifikirjaan verrattuna Murskattu mies on varsin kelvollinen.
Tosiaan, kyberpunk-tyyli näkyy, varsinkin maailmankuvauksessa. Naiskuva ei häirinnyt samalla tavalla kuin joissain muissa tänä vuonna lukemissani teoksissa. Otin sen esille ehkäpä enemmän sen vuoksi, että se liittyi romanttiseen juoneen, joka minusta tuntui lähtökohdiltaan sairaalta. Ehkä en ymmärrä tarpeeksi tarinan psykologisia syvyyksiä.
PoistaSuomennos lienee ihan ok, sillä en jäänyt kaipaamaan alkuperäistä tekstiä, kuten joidenkin käännösten kohdalla on käynyt. Tarkoitukseni on lukea jossain vaiheessa myös Päämääränä tähdet.
Enpä osaisi sanoa kummasta pidän enemmän, Hammettista vain Chandlerista... kumpikaan ei koskaan erityisemmin kolahtanut. Chandleria olen tainnut kuitenkin lukea enemmän.
Jooh, romanttinen juoni oli aika merkillinen ja itse jätin sen aika vähälle huomiolle.
PoistaToisaalta kävi mielessä että maailmassa jossa telepatia on arkipäivää käynee myös niin että ne ihmismielen omituisemmatkin impulssit ovat paljon selvemmin esillä. Ja tässä kirjassa freudilaisuus on hallitseva teema...
Pidin Murskatusta miehestä kun sen muinoin luin. En kyllä siitä paljoa muista ja uudelleenluku jonossa on tämäkin. En yhtään muista romanssikuviota, että olisi sellainen edes kirjassa ollut… ehkä ikävät asiat unohtuu helpommin ;)
VastaaPoistaNäitä vanhoja kirjoja lukiessa asennoidun yleensä niin, että kirjoitusajankohta tulee otettua huomioon. Naiskuva etunenässä ja myös vanhentunut ja välillä koominenkin teknologian kuvaus on sellaisia piirteitä, jotka vaativat suodattamista ja hyväksymistä, jottei häiritsisi muuten hyvää tarinaa. (No okei, myönnetään, että Heinlein on ihan eri asia minulle, koska hänen kirjoituksistaan pilkottaa rivien välistä ikävä sovinistinen asenne (mm. ns. tytöttely, mikä saa raivon partaalle)– jossain kirjassa siihen erityisesti kiinnitin huomiota joten jatkossa se on ärsyttänyt kaikissa muissakin hänen kirjoituksissaan vaikka sitä ei esiintyisikään kuin vähäisessä määrin).
Kumma juttu muuten, että usein tulevaisuuden maailmaa kuvaavassa huikaisevassa visiossa nykypäivänäkin, ihmiset (ei vain naiset) ovat kuitenkin juuri sellaisia kuin ne ovat kirjoitusajankohtana – eikö mielikuvitus riitä oman lajin muutoksen kuvaukseen, edes hiukan…
Ehkä me kuvittelemme tulleemme evoluution päähän ja olevamme tällaisenaan parasta mitä tarjolla on... Äkkiseltään tuli kyllä mieleen esim. Kage Bakerin Company-sarja, jossa tulevaisuuden ihminen on hieman erilainen, joten joiltakin se kuvitteleminen onnistuu/onnistui.
Poista