Ursula K. Le Guin: Sisämeren kalastaja

Ursula K. Le Guinin Sisämeren kalastajat -novellikokoelma julkaistiin Tampereen Science Fiction -seuran kustantamana vuonna 2000. Alkuteos A Fisherman of the Inland Sea ilmestyi 1994. Kirja sisältää 8 novellia ja Le Guinin johdantokirjoituksen sekä suomentaja Jyrki Iivosen jälkisanat. Olen lukenut kokoelman aiemminkin, mutta muistikuvat siitä olivat vähäisiä.

• Ensimmäinen tapaaminen gorgonidien kanssa (The First Contact with Gorgonids, 1991)
• Newtonin uni (Newton’s Sleep, 1991)
• Nousu pohjoista harjannetta (The Ascent of the North Face, 1983)
• Kivi joka muutti asiat (The Rock That Changed Things, 1992)
• Kerastiini (The Kerastion, 1990)
• Shobilaisten tarina (The Shobies’ Story, 1990)
• Tanssien Ganamiin (Dancing to Ganam, 1993)
• Toinen tarina eli Sisämeren kalastaja (Another Story or A Fisherman of the Inland Sea, 1994)

Ensimmäinen tapaaminen gorgonidien kanssa on pikkunäppärä tarina kohtaamisesta alienien kanssa. Novelli ei Le Guinin mittakaavassa ole kovinkaan erityinen ja huumorikin on tarkoituksellisen hönttiä, mistä syystä se ei kolahda minuun.

Newtonin unessa joukko älykkäitä elitistisiä ihmisiä siirretään salaa Spes-siirtokuntaan pois saastuneelta ja sairaalta maapallolta aloittamaan tulevaisuuteen suuntautuva elämä. Nämä ns. paremmat ihmiset huomaavat kuitenkin etteivät he voi jättää ja hylätä kotiplaneettansa noin vain, vaan se seuraa mukana tavalla tai toisella. Newtonin uni on hieman osoitteleva tarina ja loppukin meni minulta ehkä ohi enemmän kuin olisi ollut hyväksi, mutta kiinnitin huomiota Le Guinin teoksissa usein esiintyvään erilaisuuden kokemisen tunteeseen, joka nousi tarinassa melkein ahdistavalle tasolle.

Nousu pohjoista harjannetta on lyhyt tarina kiipeilijöistä, jotka yrittävät valloittaa ennen valloittamattoman Lovejoy Streetin huipun. Päiväkirjan muotoon kirjoitettu teksti on sinänsä ihan ok, mutta ainakaan minä en tajunnut tarinan jujua. Vaikka Ursula toteaakin juuri tämän tarinan kohdalla johdantopuheessaan, että mikään ei ole kuolettavampaa kuin että joku selittää vitsin, niin minä toivoisin, että joku kuitenkin selittäisi minulle sen vitsin.

Kivi joka muutti asiat kertoo alistetusta kansanjoukosta nureista, jotka isäntiensä oblien vaatimuksesta rakentavat kivisellä asuinpaikalla symmetrisiä kuvioita kivistä, jotta oblit voivat harjoittaa mietiskelyä ja filosofointia mielenrauhaa tuottavassa ympäristössä. Raakojen orjuuttajien varjossa nurit kasvavat huomaamaan oman identiteettinsä ja luovat käsitemaailman, jota heidän isäntänsä eivät kykene ymmärtämään. Kivi joka muutti asiat on symbolinen ja itämaisen sävyn omaava kertomus. Pidän sitä kokoelman yhtenä onnistuneimmista tarinoista. Le Guin kuvaa erinomaisesti kuinka saman asian voi nähdä uudella tavalla, kun siihen syntyy tarve ja sille avautuu ja se on lähtökohta kehittymiselle. Tarina voisi hyvin sijoittua johonkin Le Guinin hainilaiseen maailmaan. Se sai mielikuvitukseni pulppuamaan ajatuksia tuon kansakunnan kehittymisestä seuraavien vuosisatojen kuluessa, sen kielen ja kulttuurin muutoksista. Harmi, että tarina on lyhyt, se on osoitus jälleen Le Guinin erinomaisesta kyvystä luoda antropologisesti ja sosiaalipoliittisesti merkittäviä tarinoita.

Kerastiini on jälleen erittäin lyhyt mutta ehyt kuvaus meistä poikkeavasta yhteisöstä, jonka yhdelle käsityöläiskillalle pysyvyys on häpeä. Kauniisti kirjoitettu tarina kerrotaan nahkurin silmin veljensä hautajaisvalmistelun kautta. Kerastiini, joka tarinassa kuvataan, on mielenkiintoinen mutta samalla myös hieman puistatuttava esine äänettömänä huiluna ja jäinkin miettimään mahtaako jossain päin maapalloa jokin yhteisö tai heimo oikeasti käyttää vastaavaa (jostain muusta materiaalista tehtyä), vai onko kyseessä täysin kirjailijan mielikuvituksen tuote.

Shobilaisten tarina on hainilaiseen maailmaan sijoittuva novelli. Tarinassa joukko Ekumeenin jäseniä osallistuu Shoby-avaruusaluksella ensimmäiseen kokeelliseen jurttaukseen eli samanaikaisuusperiaatteella matkaamiseen planeetalta toiselle. Jurttaus (Churten) pohjautuu samaan valonnopeuden ylittävään teoriaan kuin ansibelin toiminta. Eri lähtökohdista kasatun ja erilaisen maailmankatsomuksen omaavan joukon mielet ja käsitykset maailmankaikkeudesta ja todellisuudesta joutuvat koetukselle kun he jurttauksen jälkeen yrittävät koota yhteisen ymmärryksen olemassaolosta ja ajasta jälleen kasaan. Shobilaisten tarina ei varmasti auennut minulle samalla lailla ensimmäisellä lukukerralla kuin nyt kun hainilaisen sarjan kirjat ovat pääosin kahteen kertaan luettuna ja ehkäpä siksi se ei ollut jäänyt mieleen aiemmin. Nyt nimi Shevek on pysyvästi tuttu ja novellissa viitataankin Osattomien planeetan (arvostelu) päähahmoon.

Tanssien Ganamiin sijoittuu Shobilaisten tarinan jälkeiseen aikaan. Pienehköllä miehistöllä matkataan planeetalle, jossa yksi miehistön jäsen Dalzul on jo kerran aiemmin yksikseen käynyt. Tarkoituksena on tutustua kansaan ja kulttuuriin ja saattaa asukkaat Ekumeenin jäseniksi. Erilaisuus-teema näkyy jälleen tarinassa, mutta hieman Le Guinin aiempaan tyyliin nähden eri näkökulmasta, sillä tarina keskittyy siihen tulkitsevatko jurttauksen läpikäyneet vierasta kulttuuri oikein vai väärin ja johtuuko tulkinnat osittain jurttauksen vaikutuksesta. Novelli on mollisävyinen ja erinomaisesti kirjoitettu.

Toinen tarina eli Sisämeren kalastaja on kokoelman viimeinen ja pisin novelli. Päähenkilö Hideo on kunnianhimoinen nuori mies, jonka haaveena on tulla fyysikoksi ja osallistua samanaikaisuusteorian ja jurttauksen kehittämiseen. Haaveensa toteuttaakseen hän joutuu kuitenkin matkaamaan Hainiin, pois omalta Oon-planeetaltaan ja pois läheistensä luota. Tarinassa on mystisyyttä, jota jopa hainilaisen fysiikan lakien mukaisesti ei pystytä selittämään. Kaunis, elämänläheinen rakkaustarina on onnistunut. Se on toiveikas aikamatkatarina uudesta mahdollisuudesta.

Kolme viimeistä tarinaa ovat yhteydessä toisiinsa ja luovat kokonaiskuvaa Ekumeenin aikaisesta hainilaisesta maailmasta. Novellit sijoittuvat kronologisessa järjestyksessä ehdottomasti Pimeyden vasemman käden (arvostelu) jälkeen, sillä eletään Ekumeenin aikaa ja ansibelin keksimisestä ollaan edetty jo jurttauksen keksimiseen, mistä ei puhuta vielä Pimeyden vasemmassa kädessä (ks. Missä järjestyksessä lukea Le Guinin hainilaista sarjaa?).

Vaikka kokoelman kolme ensimmäistä tarinaa eivät yltäneetkään tykkäys-asteelleni, kun en niitä täysin tajunnut, niin loppupuolen novellien perusteella voin sanoa tätä suositeltavaksi kokoelmaksi. Ehkä viimeisten novellien luku vaatii alleen aiemmat hainilaiset kirjat, sillä ainakin minulle ne avautuivat nyt toisella tavalla kun jonkin sortin kokonaiskäsitys maailmasta on päässyt muodostumaan. Jokin päässäni kapinoi jurttaus-termiä vastaan. Siitä tulee mielikuvat jurtasta ja poliittisesta junttauksesta, eikä kumpikaan sovi churten-käsitteeseen. Mutta parempaakaan käännöstä en itse keksi ja oikea kääntäjä on varmasti miettinyt sanaa harkiten, joten eiköhän siihen totu.