John Carter ja Nälkäpeli -elokuvat

Tänään oli elokuvapäivä. Kävin katsomassa kaksi kirjaan perustuvaa leffaa, John Carterin ja The Hunger Gamesin. Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian luin v. 2010 (arvostelut: Nälkäpeli ja Vihan liekit ja Matkijanärhi) ja hieman pelkäsin, että ensimmäisen kirjan pohjalta tehtäisiin jotain hollywoodhöttöä. Ihan kelvollinen elokuva oli kuitenkin saatu aikaiseksi. Kaikkia yksityiskohtia en Nälkäpelistä muista, mutta tiivistämistä oli tehty, mikä on luonnollista ja odotettavaakin. Minun kannalta on hyvä asia, että tiivistäminen oli tehty niistä asioista, joista en kirjassa niin perustanut eli esimerkiksi vaatetusten kuvaukset ja muu reality-tv-koristus-osuus. Hahmojen syvyydessä on jouduttu tinkimään. Onneksi Jennifer Lawrence on sen verran osaava näyttelijä, että Katnissin hahmo ei kärsinyt liikaa. Peeta ei vastannut mielikuvaani, mutta harvoinpa oma mielikuva ja näyttelijät kohtaavat. Pidin Nälkäpeli-kirjasta, mutta en ole suuri fani tai muuta vastaavaa. Senpä vuoksi joiden kohtauksien muuttaminen tai hahmojen laimentaminen ei herätä suuria tunteita. Pidin elokuvasta ja se toimi sellaisenaan. Nenäliinaakin tarvin. Uskoisin, että elokuva on helppo katsoa ilman kirjan lukemistakin, mutta totta kai suosittelen aina kirjaa ennen elokuvaa. Kakkososa Vihan liekit ilmestyy teattereihin ensi vuonna. Aion katsoa senkin.

John Carter... kuten A Princess of Marsin / Marsin sankari -kirjan arvostelusta voi lukea, en juurikaan pitänyt kirjasta. Sen klassikkoasema on kiistaton, mutta silti se tökki minua mennen tullen. Elokuvana tarina on saanut uudenlaisen käsittelyn, ripauksen steampunk-henkeä. Elokuva oli, yllättävää kyllä, scifimpi kuin kirja. Tarinaa on muokattu jonkin verran, samoin hahmoja, on oikomista ja kokonaan uutta matskua. Mutta muutokset toimi, ainakin minulle. Toki olin varmaan sopivan vastaanottavaisessa leffafiiliksessä muutenkin, mutta en pitkästynyt kertaakaan elokuvan aikana, en hymähdellyt, en turhautunut... elokuva oli siis ihan viihdyttävä ja hyvä. Pelkäsin turhaan sen katsomista kirjan lukemisen ja kymmenien haukkuvien ja lyttäävien arvostelujen jälkeen. Pidin erityisesti kirjailijan hahmon tuomisesta mukaan tarinaan. John Carter ei ole mikään huippuleffa, eikä se ole täysin uskollinen Edgar Rice Burroughsin tekstille, mutta minä pidin ja viihdyin sen parissa, yhden 3D-katselukerran verran. Kaiken lisäksi Taylor Kitsch oli yllättävän hyvä valinta Carteriksi. Muutoksista huolimatta hänestä huokui samanlainen henki kuin kirjan Carteristakin, vaatimaton sankari. Ainoa mikä oikeasti harmitti, oli Solan taustan esilletuomisen muuttaminen ja laimentaminen. Jatkan tänä vuonna yhä elokuvaksi tai tv-sarjaksi sovitettavien kirjojen lukemista kiinnostuksen mukaan. Kiinnostavista genrekirjoista tein katsaukset Kirjasta elokuvaksi - tulevaa tuotantoa 1 ja osa 2 viime kesänä. Päivitän listaa todennäköisesti loppuvuodesta.