Kadotettu manner jatkaa Philip Reeven post-apokalyptista nuorille aikuisille suunnattua Kävelevät koneet -steampunk-sarjaa. Ensimmäisen osan Kävelevien koneiden arvostelu löytyy täältä. Kadotettu manner julkaistiin alun perin nimellä Predator’s Gold vuonna 2003. Käännös ilmestyi 2005. Ykkösosa on myyty loppuun, mutta kakkososaa löytyy vielä kirjakaupoista. Liitän kirjan mukaan science fiction -haasteeseen kategoriaan 6. Steampunk. Tom ja Hester päätyvät Kulkemisenvastaisen liiton ääriryhmän Vihreän myrskyn takaa-ajamana Jenny Haniver -ilmalaivallaan Anchoragen kulkukaupunkiin, joka suunnistaa kohti Amerikan tuhotun mantereen jäisiä ja lumisia pohjoisosia. Ruton tuhottua suurimman osan Anchoragen väestöstä, sen pientä yhteisöä johtaa nyt teini-ikäinen, kaunis mutta jokseenkin avuton rajakreivitär Freya Rasmussen. Freyasta tulee uhka Hesterin henkilökohtaiselle onnelle, kun tämä iskee silmänsä Tomiin, mutta myös Anchoragelle on vihollisensa, sillä suuri Arkangelin kulkukaupunki jahtaa sitä. Arkangelin ja Vihreän myrskyn suunnitelmat vievät Tomin ja Hesterin sekä heidän seurassaan matkanneen vaihtoehtohistorioitsija Pennyroyalin vaarallisiin tilanteisiin.
Kadotettu manner on yhtä kiehtova kirja kuin sarjan ensimmäinen osa, vaikka kaupunkidarwinismi ja marssijat sekä muut käsitteet ovatkin jo tuttuja. Hamaan tulevaisuuteen sijoittuva steampunk-maailma on yhä yllätyksellinen ja herättää mielikuvituksen laukkaan. Reeven esittelemät maljakotiloalukset ovat kuin loisia orgaanisen kaupungin kupeessa ja marssijoiden mielenlaatu pysyy edelleen mystisenä ja hallitsemattoman pelottavana. Jäinen maailma joka kuorruttaa ja ympäröi kulkukaupunkia tuntuu yhtä todelliselta kuin kaksimetrinen lumikinos takapihalla (toivottavasti sulaa juhannukseksi).
Kulkukaupunkien sisäiseen maailmaan ei Kadotetussa mantereessa palata yhtä kuvaavasti kuin Kävelevissä koneissa, mutta maailmanluonti onnistuu silti erinomaisesti. Erityisesti minua ilahduttaa, että arktiset alueet ja skandinaaviset nimet ovat voimallisesti esillä kirjassa. Vaikka Reeven henkilöhahmot ovatkin ajoittain hieman karikatyyrisiä, he eivät kuitenkaan ole liian mustavalkoisia. Heistä löytyy piirteitä, jotka pääsevät yllättämään lukijan. Uusina hahmoina esiteltävät Kadonneet pojat ja heidän johtajansa Eno muistuttavat yhtä aikaa klassisista seikkailuista, Peter Panista, Oliver Twististä kuin Kapteeni Nemostakin. Kävelevät koneet on sarjana erilainen kuin Nälkäpeli (arvosteluja täällä), joka on myös suunnattu nuorille aikuisille, mutta molemmissa kuvataan kohtalaisen pitkälle romantiikan kehitystä ilman että mennään aikuiskirjallisuuden puolelle. Kaiken lisäksi romantiikka pysyy sillä tasolla, että tällainen vieroksujakin sietää sitä hyvin. Kadotettu manner on hyvä ja onnistunut kakkososa, joka toimii paitsi omana tarinanaan, vie myös sarjaa eteenpäin. Kolmas ja neljäs osa, Tuhon aikakirja ja Pimenevä maa, tullee nekin otettua luettavaksi lähikuukausina.
Science fiction -haaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!