Margaret Atwood: Penelopeia

Margaret Atwoodin Penelopeia: Penelopen ja Odysseuksen myytti (2005) on tilaustyö Canongate Myth -sarjaan, jonka alla on julkaistu useita myyttejä uusintaversioina. Atwood kokeili alunperin kirjoittaa jotain ihan muuta, mutta päätti antaa sitten äänen Penelopelle ja tämän 12 hirtetylle palvelijalle. Hänen päämääränään on pohtia miksi palvelijattaret hirtettiin ja mikä Penelopen todellinen rooli tapahtumassa oli.

Odysseuksen tarina on varmasti kaikille tuttu. Palvelusneitojen osuus alkuperäisessä tekstissä on varsin pieni. Odysseus surmasi heidät poikansa kanssa Penelopen kilpakosijoiden ohessa syyllisenä vehkeilystä vihollisten kanssa. Atwood kuitenkin perustaa oman kirjoituksensa myös muihin lähteisiin kuin Homeroksen tekstiin. Hän tuo esille ja kyseenalaistaa mitä todella tapahtui, niin Odysseuksen matkoilla kuin Ithakan kotisaarella, jossa Penelope myytin mukaan odotteli miestään palaavaksi kaksikymmentä vuotta selibaatissa uskollisena. Atwood paneutuu myös Penelopen varhaisvaiheisiin, isä- ja äitisuhteisiin, sekä suhtautumiseen serkkuunsa, kauniiseen Helenaan. Tarina on kirjoitettu kreikkalaista näytelmää jäljitellen ja sitä kerrotaan Manalan liljakedoilta. Penelopen osuudet ovat suoraa proosaa, mutta palvelijat pääsevät luikauttamaan oman näkemyksensä kuorolauluina ja näytelminä.

Vain uni meille levon suo,
vain silloin rauhan saan;
ei komenneta keittiöön
tai sontaa siivoomaan
...
Vaan jälleen aamu valkenee
ja jälleen raataa saan -
ja nostaa helmat tarpeeseen
soltun ja ruhtinaan.

Jo heti alussa tulee tunne, että Penelope kertojana ei ole kaikkein luotettavin. Atwood vihjailee, mutta ei tulkitse uudelleen mytologiaa. Hän asettaa kuitenkin useaan otteeseen Odysseuksen ja Penelopen samalle tasolle, vertaisikseen. Kun tarinassa pohditaan huhuja Odysseuksen matkoista, se herättää myös miettimään, mitä muualla kuullaan Penelopesta.

"Hän [Odysseus] oli pannut miehensä tunkemaan vahaa korviinsa, sanoivat jotkut, kun oli purjehdittu ohi viekoittelevien Seireenien - ne olivat puoliksi lintuja, puoliksi naisia - jotka houkuttelivat miehiä saarelleen ja sitten söivät heidät, mutta itsensä Odysseus oli käskenyt köyttää mastoon, jotta saattaisi kuunnella Seireenien vastustamatonta laulua hyppäämättä yli laidan. Ei, sanoivat toiset, kyseessä oli korkeatasoinen sisilialainen ilotalo - siellä kurtisaanit olivat kuuluisia musikaalisesta lahjakkuudestaan ja näyttävistä höyhenkoristeisista asuistaan."

Atwood käyttää rohkeasti aikaa tarinassa, sillä hän pistää hahmot vierailemaan myös nykyajassa, jossa varsinkin pintaliitoinen ja muotitietoinen Troijan Helena on elementissään. Siinä missä Atwood haluaa pudottaa Helenan myyttiseltä palvotulta jalustaltaan, hän haluaa myös vapauttaa Penelopen madonnamaisesta puoliso/äiti -uhrin taakasta. Tähän viittaa erityisesti kohtaus Odysseuksen paluun jälkeen, jolloin Penelope rinnastaa itsensä mieheensä.

Penelopeia on erinomainen esimerkki Atwoodin paikoin jopa pirulliseksi yltävästä huumorintajusta. Kirjan erityisiä hetkiä ovat palvelijattarien rehevät osuudet, joissa pilkataan niin emäntää kuin isäntääkin. Niiden kautta kyseenalaistetaan Penelopen kertojaosuutta, mutta myös muinaisten sankarimyyttien maskuliinisuutta ja väkivaltaisuutta. Atwood saa mytologiset hahmot tuntumaan oikeilta ihmisiltä; hänen Penelopensa ja Odysseuksensa, samoin kuin Helenansa, löytää hyvinkin todellisesta maailmasta. Saavatko palvelijat sitten oikeutta? Oliko heidän hirttämisensä perusteltua? Se selviää lukemalla kirjan.

Penelopeia on hyvin erilainen näkökulmakirjoitus kuin esimerkiksi Ursula Le Guinin Lavinia (arvostelu), joka antaa toiselle Troijan sodan suuren sankarin puolisolle äänen. Siinä missä Lavinia on uskottava kertoja ja Le Guin pyrkii tekemään vaihtoehtoisen tulkinnan, Atwood vain tuo esille seikkoja ilkikuriseen tyyliin ja jättää tulkinnat lukijalle itselleen. Molempien kirjailijoiden kirjassa esiintyy kuitenkin vahvaa kuvausta siitä mikä naisen asema näissä myyteissä on ja ne onnistuvat herättämään lukijan pohtimaan.

Penelopeia: Penelopen ja Odysseuksen myytti on innostavaa ja ajoittain hauskaakin luettavaa, joka pääsee myös yllättämään. Erittäin suositeltava kirja, joka valitettavasti ainakin toistaiseksi on loppuunmyyty, mutta eiköhän kirjastoista löydy.