Stanislaw Lem: Kyberias

Olen joskus hamassa menneisyydessäni lukenut jotain Stanislaw Lemiltä, mutta silloin ei ollut aikani otollinen hänen tyyppiselle kirjailijalle. Nyt käsiini saamani Kyberias sen sijaan osui ja upposi.

Kyberias koostuu useista tarinoista, joissa robottikeksijä Trurl joutuu tai hankkiutuu mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin:

• Miten maailma pelastui
• Trurlin kone
• Kunnon löylytys
• Trurlin ja Klapausiuksen seitsemän matkaa
• Ensimmäinen matka eli Gargantiuksen ansa
• Ensimmäinen matka (A) eli Trurlin elektrubaduuri
• Toinen matka eli kuningas Hirmunduksen tarjous
• Kolmas matka eli todennäköisyyslohikäärmeet
• Neljäs matka eli miten Trurl rakensi vampitronin pelastaakseen prinssi Pöksyliinin lemmentuskistaan ja miten hän sen jälkeen joutui turvautumaan vauvakeskitykseen
• Viides matka eli kuningas Valerianuksen kujeet
• Viides matka (A) eli Trurlin menetelmä
• Kuudes matka eli miten Trurl ja Klapausius rakensivat toisen asteen demonin kukistaakseen merirosvo Nyysiuksen
• Seitsemäs matka eli miten Trurlin täydellisyys johti sangen ikäviin seuraamuksiin
• Kertomus kuningas Neropatin kolmesta tarinakoneesta
• Altruisiini eli tosikertomus siitä miten eristeinen erakko Lullus yritti saada aikaan yleisen onnen ja mitä siitä seurasi

Trurl saattaa olla kyllä nerokas keksimään vaikka mitä vimpaimia, mutta joskus hän ei ajattele nenäänsä pidemmälle ja silloin syntyy ongelmia. Keksijä Klapausius on Trurlin verinen kilpakumppani, mutta vaikka parivaljakko välillä ottaakin mittaa toisistaan, he pystyvät tarpeen tullen toimimaan myös yhteistyössä, varsinkin jos heitä uhkaa yhtäläinen vaara.

Kyberiasta lukiessa mieleeni tuli toisen puolalaisen kirjailijan teos, Andrzej Sapkowskin Viimeinen toivomus (arvostelu). Vaikka Kyberias on matematiikan ja fysiikan termeillä sekä ruuveilla ja muttereilla höystettyä tieteiskirjallisuutta ja Viimeinen toivomus fantasiaa velhoineen ja haltioineen, niistä molemmista näkyy kansantarinoiden syvät juuret, satujen ja myyttien paikoin verisetkin perinteet. Lemin hahmot ovat robotteja ja matkustelevat pitkin poikin avaruutta, pistäytyen planeetalla jos toisellakin, mutta silti ei kyseessä ole erityisen eksaktia tieteiskirjallisuutta. Juuri tuo leikkisä satumaisuus tekee siitä pehmeämpää, mutta ei yhtään vähempää nokkelaa ja älykästä.

Stanislaw Lem osaa naurattaa. Harvoin olen hihitellyt pariinkiin otteeseen yhtä kappaletta lukiessani ja samanlaisia kohtia kirja on pullollaan:

Kuka tahansa muu olisi Trurlin housuissa jo luovuttanut, mutta lannistumaton suunnittelijamme ja keksijämme ei antanut periksi. Hän rakensi ensin koneen, johon kuului digitaalimalli autiudesta ja tyhjyydestä ja jossa sähkömagneettinen henki liikkui elektrolyyttivetten päällä, ja lisäsi siihen sen jälkeen valoparametrit ja esigalaktisen pilven tai pari ja kehitti mallikokonaisuutta vähitellen ensimmäiseen jääkauteen saakka. Trurlin oli mahdollista edetä näin vauhdikkaasti siksi, että hänen koneensa pystyi viidessä miljardisosasekunnissa simuloimaan sata septiljoonaa tapahtumaa neljässäkymmenessä oktiljoonassa paikassa yhtäaikaisesti. Ja jos joku epäilee näitä lukuja, hän voi helposti tarkistaa ne itse.

Mutta kirjasta löytyy syvällisempikin taustavire loppua kohden, pohdiskeleva ja Trurlin tarinakoneen tarinoiden kautta opettavainenkin. Kybernettien historiaa nähdään vain välähdykseltä. Vaikka ihmiskuntakin on ilmeisesti olemassa, robotit pitävät heitä pelkkinä kalpeanaamoina. Ajatus siitä, että kalpeanaamat olisivat luoneet heidät, ei tunnu saavan kovinkaan innostunutta kannatusta, vaikka se totta olisikin. Niin robottien kuin ihmistenkin evoluutioon viitataan yhtäläisesti.

Käännös tuntui luettaessa erinomaisen sujuvalta ja rikkaalta. Saatuani kirjan loppuun, luin otteita myös kolmen ensimmäisen tarinan uusintakäännöksista. Kyberiaksen Miten maailma pelastui -tarinan käännöksessä on käytetty aika vapaata kättä ja se ei enää jälkeenpäin tuntunut yhtä aidolta kuin uudempi suomennos, joka seuraa enemmän kirjailijan omaa tekstiä. Olen miettinyt joskus ennenkin, kuinka paljon vapauksia kääntäjä saa ja voi ottaa, ilman että lukija tuntee itsensä petetyksi. Olen aiemmin lukenut mm. yhdestä kirjasta kääntäjän kirjoittaman vitsin, joka alkuperäisessä tekstissä oli jotain ihan muuta. Silti alkuperäinenkin olisi mielestäni kääntynyt ihan hyvin suomeksi. No, tämä on asia erikseen. Joka tapauksessa Kyberias on varmasti ollut kääntäjälle haasteellinen tehtävä ja noin yleisesti ottaen hän on onnistunut siinä hyvin. Lem viljelee runsaasti uusiosanoja ja väännelmiä ja suomennoksista välittyi kyllä niiden huumori.

Kyberias on virkistävä kirja ja voin jälleen olla tyytyväinen yhden genreklassikon tultua luetuksi, varsinkin kun kyseessä oli vieläpä näin erinomainen teos.