Octavia E. Butler: Puolipäivän riitit

Puolipäivän riitit, alkuperäiseltä nimeltään Adulthood Rites, on Octavia E. Butlerin Xenogenesis-trilogian toinen osa. Englanniksi kirja julkaistiin vuonna 1988 ja suomeksi 1991.

Lilith Iyapo on elänyt oankalien kanssa useita kymmeniä vuosia Maassa Aamunkoiton tapahtumien jälkeen. Hänellä on kolme koostelasta, kaksi ensimmäistä tyttöjä ja kolmas poika, ensimmäinen ihmissyntyinen koostepoika. Akin on puoleksi ihminen ja puoleksi oankali, vaikkakin muistuttaa lapsena ihmistä. Ulkoisesta olemuksestaan huolimatta Akin on kehittynyt nopeammin kuin ihmislapsi. Hän puhuu jo heti vauvana, muistaa kaiken ja hänen kielensä toimii niin aistimena kuin tappavana pistimenäkin. Akin on kahden rodun linkki ja kun vastarintaihmiset kaappaavat hänet, oankalit eivät noudakaan lasta pois vaan antavat tämän tutustua ihmiskuntaan, joka elää omissa yhteisöissään ja kieltäytyy minkäänlaisesta kanssakäymisestä oankalien kanssa. Ihmiset eivät kuitenkaan saa lapsia, siitä oankalit ovat pitäneet huolta ennen kuin toivat heidät takaisin maahan. Akin näkee ja ymmärtää mitkä seuraamukset tällä teolla on ihmisille, ja hän ryhtyy ajamaan heille mahdollisuutta elää omana itsenään, puhtaasti ihmisinä, niin kuin osa oankaleistakin elää akjai-ryhmänä, geenivaihdon ulkopuolella. Mutta onko ihmiskunnalla enää mahdollisuuksia sisäisten ristiriitojen repiessä ja kun Maastakaan ei ole enää asuttavaksi pitkään.

Puolipäivän riitit on Aamunkoittoa tasapainoisempi kirja, mikä johtunee siitä, ettei siinä tarvitse enää esitellä uutta asiaa, vaan päästään kunnolla tarkkailemaan ja pohtimaan niin ihmismieltä kuin oankalejakin. Pidän edelleen ongelmana, kuten ykköskirjan kohdallakin, että ihmisten kuvaus on kielteistä ja siksi Akinin tarve ajaa heidän asiaansa tuntuu vähemmän uskottavalta. Siitä huolimatta on helpompi samaistua ihmisten maailmaan kuin oankalien. Mitä enemmän oankaleista lukee, sen kiinnostavampia ne ovat, mutta samalla heidän itsepäisen hyvää tahtova ajatusmaailmansa saa heidät tuntumaan pahemmilta orjuuttajilta kuin jos he olisivat oikeasti pahoja. Esimerkiksi Lilithin kuvaus siitä kuinka hän on tullut raskaaksi ja tehnyt useita koostelapsia, kuulostaa hyvinkin raiskaukselta (ei teknisesti, vaan enemmän henkisesti), ja silti hän itsekin epäröi asian suhteen, kun oankalit vakuuttavat, että hän halusi lapsia vaikkei sitä tiedostanutkaan.

En voi sanoa ymmärtäväni oankaleja tai edes pitäväni heistä, mutta on pakko myöntää, että Butler on luonut hyvin omaperäisen lajin science fiction maailmaan ja käyttää erinomaisesti hyödyksi biogenetiikkaa ja psykologiaa tekstissään. Jollain tasolla tiedostan, että jos tietäisin näistä tieteenhaaroista enemmän, ymmärtäisin Xenogenesis-sarjaakin paremmin, kaikkia niitä hienouksia mitä Butler on siihen ujuttanut. Puolipäivän riitit on mielestäni ensimmäistä kirjaa parempi ja varsin kelpoinen jatko-osa, joka herättää halun lukea myös kolmannen kirjan, Imagon, jotta tietää miten tarina päättyy. Kirjan kansikin on jo paremmin sarjaan sopiva kuin ykkösosassa.