Octavia E. Butler: Aamunkoitto

Octavia E. Butler oli yksi sf/f-genren harvoista tummaihoisista kirjailijoista. Tänä päivänä heitä on jo useitakin, mm. Nalo Hopkinson, Nnedi Okorafor, N.K. Jemisin ja David Anthony Durham. Silti joukko ei ole vieläkään suuren suuri. Butler lienee useille näille nykykirjailijoille tiennäyttäjä, ainakin Hopkinsonille. 1988 julkaistu Dawn ja sen vuonna 1990 tehty käännös Aamunkoitto on Xenogenesis -trilogian ensimmäinen osa.

Maapallo on pohjoisilta osilta kylmä ja asuinkelvoton maailmansodan jäljiltä. Vain muutamia ihmisiä on pelastunut kun avaruudesta saapuneet Oankalit katsoivat heidän olevan pelastamisen arvoisia. Oankalit tekevät DNA-vaihtokauppaa. He ovat jalostaneet oman perimänsä huippuunsa, eikä geeneissä ole enää tarpeeksi vaihtelua. Heidän ainoa mahdollisuus selviytyä tulevaisuudessa on käyttää toisen lajin geenejä saadakseen perimäänsä diversiteettiä. Lilith Iyapo on yksi pelastetuksi tulleista ihmisistä. Pitkä tumma nainen ei kuitenkaan muitta mutkitta pysty hyväksymään oankalien omavaltaisuutta, nämä kun muuttavat Lilithin kemiaa ja soluja tämän ollessa nukutettuna, vaikkakin parantavat myös Lilithiltä syövän ja antavat hänelle vahvistavia ominaisuuksia. Oankalit ovat muutenkin ihmisistä poikkeavia. Lonkeroinen ulkonäkö ja mies- ja naissukupuolen lisäksi kolmas sukupuoleton ooloi-ryhmä aiheuttavat kovasti sopeutumisvaikeuksia. Ooloit ovat Butlerin kirjassa sukupuolten linkki toisiinsa. Aikaa myöten Lilithin tehtäväksi jää sopeuttaa myös muita pelastettuja ihmisiä oankaleihin ja heidän ehtoihinsa, jotta he jälleen pääsisivät takaisin Maahan. Mutta oankalit haluavat muutakin kuin vain hyödyntää ihmisten DNA:ta lajinsa sisällä. He haluavat yhdistää Oankalit ja ihmiset.

Butler luo varsin mielenkiintoisen asetelman kahden lajin keskelle ja havainnoi ihmislajin monet käyttäytymistavat, kun vastaan tulee tilanne, jolloin ihminen ei olekaan se lajien kuningas, kaikkivoipa hallitsija. Aamunkoitossa ihminen on altavastaaja, joka pakotetaan ajattelemaan mikä on hänelle itselleen parasta, ja kuinka pitkälle vastarintaa voi tai kannattaa tehdä. Oankalit ovat uhkaavia siitäkin huolimatta, että heillä on ratkaisuja moniin ihmiskunnan vitsauksiin, niin fyysisiin kuin psyykkisiinkin. Ratkaisujen seurauksena ei kuitenkaan enää ole ihmiskuntaa sellaisena kuin me sen tunnemme. Tämä vaihtoehto ei ole helppo valinta. Butlerin tarkoituksena lienee ajaa kirjallaan sanomaa suvaitsevaisuudesta niin rotujen kuin sukupuoltenkin välille.

Ihmiset ovat Aamunkoitossa kaikessa inhimillisyydessään ja pelossaan hieman negatiivisesti kuvattuja. Lilith on onnistunut hahmo, sillä hän sopeutuu tilanteeseen, mutta ei ilman vastarintaa, eikä sen jälkeenkään ole aivan samaa mieltä valloittajiensa kanssa. Hän on tavallaan orja, mutta yrittää selviytyä. Tämä tilanne tekee hänestä ulkopuolisen myös omiensa joukossa, sillä hän on muutoksien jälkeen tarpeeksi erilainen, ettei häntä enää hyväksytä ihmisten joukkoon mukisematta. Butler yrittää tuoda paljon ajatuksia esille, mutta Aamunkoitto jää hieman keskeneräiseksi. Se on liian pelkistetty, jotta pääsisi kunnolla pohtimaan mitä kaikki merkitsee. Jälleen kerran kirjassa on huomattavissa myös aikaleima. Neuvostoliitto oli vielä olemassa kirjan kirjoittamishetkellä ja poliittinen USA-Neuvostoliitto -vastakkainasettelu näkyy kirjassa häiritsevästi. Ehkä myös henkilöhahmojen asenteet kuvaavat aikakautta, sillä jokin saa minut uskomaan, että tänä päivänä kirjoitetut hahmot olisivat erilaisia.

Butler on ollut rohkea valitessaan päähahmokseen tummaihoisen naisen ja aiheekseen lajien välisen kanssakäymisen, jossa on seksuaalista jännitettä. Aamunkoitto ei kuitenkaan pääse oikein vauhtiin, jotain jää puuttumaan ja siksi toivonkin, että jatko-osat Puolipäivän riitit ja Imago tuovat tarinaan tarvittavaa lisäpotkua. Lukiessani Aamunkoittoa en voinut olla ajattelematta vasta luettua Robin Hobbin Megan Lindholmin Drum Machine -novellia. Molemmat tarinat tähtäävät samanlaiseen erilaisuuden, monipuolisuuden sekä yksilöllisyyden hyväksymiseen, mutta lähestymistavat ovat hyvinkin erilaiset.

Kirjan kansi muuten rupeaa ärsyttämään sen jälkeen kun on hetken lukenut kirjaa. Kuvan naisella ei ole mitään tekemistä tummaihoisen ja siten normaalisti tummasilmäisen päähenkilön kanssa. Mistä ihmeestä on ollut kyse, kun tuollainen kansi on hyväksytty. Aivan kuin kannentekijä ei olisi lukenut kirjaa (mikä ei tietenkään ole mitään uutta).