Douglas Hulick: Among Thieves

Douglas Hulickin esikoiskirjan Among Thievesin yhteydessä on mainittu sellaisia tunnetumpia nimiä kuin Brent Weeks, Joe Abercrombie ja Scott Lynch, mikä sai tietenkin kiinnostukseni heräämään mistä on kyse. Kun kirja lisäksi sijoittuu varkaiden maailmaan, oli lupa odottaa harmaita ja mielenkiintoisia hahmoja kuten Lynchilla tai jopa Fritz Leiberilla. Tänä vuonna julkaistu Among Thieves aloittaa A Tale of the Kin -sarjan ja ilmeisesti tulossa on trilogiaa pitempi sarja.

Päähenkilö Drothe on Nose, tiedonnuuskija Ildreccan kaupungin alamaailmassa, joka välittää tietonsa jengipomolleen Niccolle. Drothelle kuuluminen varkaiden yhteisöön on kunnia-asia. Se on hänen perheensä, vaikka hän ei kaikkein pidetyin perheenjäsen olekaan. Varkaiden maailma ei ole helppo paikka elää, mutta onneksi Drothella on tukenaan Bronze Degan, taidokas miekkailija ja ystävä. Pomonsa käskystä Drothe joutuu suorittamaan tehtävää, joka johtaakin johonkin suurempaan ja vaarallisempaan kuin mitä Drothe osasi odottaa. Juonittelujen, petosten ja taikuuden keskellä yhdeltä jos toiseltakin kysytään kenelle he ovat uskollisia, eikä vastaukseen ole aina luottamista, kun peliin ovat sekaantuneet jopa suuret rikollispomot, Harmaat prinssit, jotka haluavat käsiinsä Drothella olevan arvoituksellisen muinaisjäännöksen hinnalla millä hyvänsä.

Among Thieves alkaa railakkaasti kidutuskohtauksella ja reipas meininki jatkuu koko kirjan ajan. Hulick esittelee alkupuoliskolla hahmonsa ja tapahtumaympäristön sekä maailman historiaa vetävällä tavalla. Rikollisten eri hierarkiatasot erilaisine nimikkeineen ovat mielikuvituksellisia ja myös kuningaskunnan muinaisen hallitsijan sekaantuminen taikuuteen ja hänen inkarnaatioidensa tarina on omalta osaltaan kiehtova. Yhdistettynä nämä kaksi eri tasoa eivät aivan toimi ihan niin kuin niiden toivoisi toimivan, vaikka Hulick käyttää kyllä kaiken taitonsa punoakseen monimutkaisen kudoksen niiden välille. Käänteistä ja kiermuroista ei ole pulaa. Hulickin hahmot on tarkoitettu olemaan harmaita, mutta valitettavasti hän ei siinä täysin onnistu. Tietyt piirteet paistavat liikaa selkeästi läpi nollaten yrityksen tehdä hahmoista aidosti sisäisesti ristiriitaisia. Yrityksen puutteesta se ei jää kiinni, jokin vain ei naksahda kohdilleen. Välillä tuntuu, ettei kirjailija osaa päättää mikä hahmojen voimatilanne on. Hän saattaa kohtauksessa tehdä yhdestä hahmosta pelokkaan alaisen, joka hetkeä myöhemmin antaa töksäyttää käskyn pomolleen - ja vaarallinen ja pelottava pomo tottelee. Lukijan kannalta tuollainen on hämmentävää ja epäuskottavaa. Varsinkin kun lukijan pitäisi pystyä nostamaan tuo käskytettävän tason pomous myöhemmässä vaiheessa tavoittelemisen arvoiseksi. Rypistelin otsaani useassakin epäuskottavassa kohdassa. Joitan hahmojen välisiä keskusteluja olisi voinut hioa vielä hieman, kun taas muutamat päähahmon ja tämän ystävän välisistä sananvaihdoista singahteli kuin rasvattu salama. Epätasaisuus jäi haittaamaan. Kuten monesti sarjan ensimmäisessä kirjassa monia yksityiskohtia jää auki ja selittämättä, näin esimerkiksi Drothen isäpuolen ja hänen antamiensa oppien merkitys. Tämä on tarkoituksellista ja ainakin tässä tapauksessa saa odottamaan seuraavaa kirjaa.

Yksittäisistä heikkouksistaan huolimatta Among Thieves on kiinnostava ja viihdyttävä lukukokemus. Alun huumori on erinomaista, taistelukohtaukset onnistuneita ja taikuus, jos ei anna harrypottermaisuuden häiritä, on fantastinen elementti. Kirja on myöskin tasaisen vauhdikas. Kunhan (ja toivottavasti) Hulick pääsee irti esikoiskirjailijan lastentaudeista, on odotettavissa vieläkin viihdyttävämpää luettavaa. Ja kunhan hän vain uskaltaa hahmojensa aidosti olla harmaita, ei vain "pukeutua" harmaisiin. Scott Lynchin tasolle Hulick ei yllä tällä kirjalla, mutta kyllä hänestä potentiaalia löytyy.

Kirjan kannesta sen verran, että vaikka kustantajat kuinka väittävät, että tuollainen kansi myy, niin minut se nykyään lähinnä karkottaisi pois, jos valitsisin lukemiseni kannen perusteella. Eikö tämä huppu/viittamies-trendi voisi mennä jo ohi?!