maanantai 4. lokakuuta 2010

Michael Moorcock: Legends from the End of Time ja The Transformation of Miss Mavis Ming

Aloitin Michael Moorcockin The Dancers at the End of Time -sarjan lukemisen The Transformation of Miss Mavis Ming -kirjasta, ja totesin pian, että se ei ole oikea kirja päästä tarinaan sisään. Niinpä luin sarjan kiltisti järjestyksessä: Viimeisten aikojen valtiaat I, Viimeisten aikojen valtiaat II: Outo kiihko, Viimeisten aikojen valtiaat III: Laulun loppu, Legends from the End of Time ja viimeiseksi The Transformation of Miss Mavis Ming. Kolme ensimmäistä kirjaa olen jo arvostellut täällä, joten tässä kaksi jälkimmäistä. Sarjaan kuuluu vielä yksi osa, joka on myös osa Moorcockin Elricin tarinaa, Elric at the End of Time, mutta luen sen sitten kunhan olen päässyt yleensäkin Elricin saagassa vähän eteenpäin.

Legends from the End of Time sisältää kolme lyhyttä tarinaa Aikojen lopusta. Ensimmäinen tarina, Pale Roses, on kirjoitettu Werther de Goethen näkökulmasta. Werther on Jherek Carnelianin lisäksi ainoa oikeasti syntynyt ja lapsesta aikuiseksi kasvanut Aikojen lopun asukas. Hän on synkkämielinen ja ahdistunut miekkonen, joka haikailee synnintunnon perään. Aikamatkaajavanhempien orvoksi jääneen tyttären avustuksella tutkaillaan Wertherin pimeää puolta. White Stars on puolestaan Lordi Sharkiiin liittyvä tarina. Jos Werther-heppu on synkeä, niin tämä lordi pistää paremmaksi. Häntä ei kiinnosta edes tavata muita asukkaita. Sattuneesta syystä hän joutuu kuitenkin suostumaan kaksintaisteluun Queensin herttuan kanssa ja se taistelu käydään sääntöjen mukaisesti. Ancient Shadowsissa tapaamme hyvin erilaisesta ajasta Aikojen loppuun saapuvan Dafnish Armatucen ja hänen poikansa, sekä Miss Mavis Mingin, joka kovin innokkaasti on lyöttäytymässä tulokkaiden seuraan.

Legends from the End of Time on tyyliltään Viimeisten aikojen valtiaiden kaltainen. Siitä puuttuu kuitenkin selkeä huumori. Sekä Werther että Lordi Shark ovat päähenkilöinä synkeitä, eivätkä kovinkaan kiinnostavia, kuten eivät olleet aiemmissa kirjoissakaan. Viimeisen tarinan Mavis Ming on lähes sietämätön. Tarinoissa on kuitenkin Aikojen lopun asukkaiden moraalin (tai moraalittomuuden) voimakasta kuvausta ja siinä mielessä se muistuttaa Viimeisten aikojen valtiaitten Laulun loppua. Legends sijoittuu ajallisesti Viimeisten aikojen valtiaiden kakkososan kieppeille, ja siinä viitataan kirjan tapahtumiin sekä Jherekiin ja Ameliaan. Kirjan lukeminen tuntuisi varmaankin kovin sekavalta, jos hahmot ja heidän taustansa eivät olisi jo tuttuja ennestään.

The Transformation of Miss Mavis Ming on suora jatko Legends from the End of Timelle. Aikamatkaaja Mavis Mingin lisäksi tarinassa tavataan mm. tohtori Volospion, Aikojen lopun asukas ja Emmanuel Bloom, maailmojen pelastaja, Messias. Bloomin saapumista Aikojen lopun pelastajaksi eivät paikalliset ota kuitenkaan kovinkaan todesta. Volospion olisi halukas saamaan hänet kokoelmiinsa, ja arvon Neiti Mavis Ming on miesten välillä pelinappulana. Mavis ei ole nimikkotarinassaan yhtä ärsyttävä kuin Legendsin Ancient Shadow -tarinassa, mutta ei häntä kovin sympaattiseksikaan voi kokea. Moorcock selittää kuitenkin kirjan alussa Mavisin ja Volospionin suhteen ongelmallisuudesta ja sen tietämyksen kautta voi todeta, että Moorcock on tarkkanäköinen kuvaaja. Tarinassa on kertojahahmo, joka kuvailuista päätellen voisi olla Karl Glogauer. Viimeisten aikojen valtiaiden Laulun lopussakin esiintyvään Una Perssoniin viitataan kehuvasti useaan kertaan ja näin herää kiinnostus tietää lisää tästä henkilöhahmosta.

Legends from the End of Time ja The Transformation of Miss Mavis Ming eivät kumpikaan yllä Viimeisten aikojen valtiaiden tasolle. Tämä johtunee siitä, ettei niiden hahmoissa nähdä kiinnostavia Jherek Carneliania ja Amelia Underwoodia. Kirjat kuitenkin täydentävät maailmankuvaa hyvin ja ovat sen puolesta mielenkiintoisia luettavia.

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    Jussi kirjoitti 05.10.2010 - 11:17
    Emmanuel Bloom esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1965 ilmestyneessä romaanissa "The Winds of Limbo":

    http://en.risingshadow.net/library?action=book&book_id=656

    Kirja tunnetaan myös vaihtoehtoisella nimellä "The Fireclown".

    Raija kirjoitti 05.10.2010 - 14:38
    Kiitos tiedosta =)

    Jussi kirjoitti 05.10.2010 - 22:45
    Eipä kestä... Sanoit arviossa, että kiinnostus heräsi Una Perssoniin. Olen itse lukenut kolme romaania ja yhden lyhyemmän tarinan, joissa hän esiintyy: Oswald Bastable -trilogia sekä pienoisromaani Elric at the End of Time.

    Jos aiot lukea Bastable-sarjan, niin suosittelen tarttumaan 90-luvulla julkaistuun yhteisniteeseen "A Nomad of the Time Streams". Monet pitävät trilogian päätösosan (The Steel Tsar) alkuperäistä versiota melko epäonnistuneena. Kokoomateosta varten Moorcock muokkasi kirjaa rajusti, ja lopputulosta on väitetty käytännössä uudeksi romaaniksi. Minä olen lukenut vain muokatun version, joka oli itse asiassa suosikkini sarjassa.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...