Connie Willis: All Clear

Connie Willisin All Clearin alkupuolisko Black Out ilmestyi viime keväänä ja siitä arvostelu täällä. Vaikka alun lukemisesta oli noinkin vähän aikaa, pieni kertaus olisi ehkä ollut paikallaan. Tarinaan pääsi kuitenkin jälleen pian kiinni, vaikka se alkoi yhtä seinästä kuin Blackout päättyikin. Blackoutissa on sivuja viitisensataa ja All Clear pistää paremmaksi kuudellajapuolellasadalla, joten yhteensä tarinalla on pituutta reilut 1150 sivua (US HC). Melkoinen teos, eikä ainoastaan pituudeltaan, vaan myös sisällöltään. Mainitsiko joku Hugo-ehdokkuuden...?

All Clearissa tarinaa keskitytään kertomaan vuosien 1940-41 ja 1944 välillä. Pikaisesti käydään myös 2060-luvulla ja kirjan loppua kohden myös vuodessa 1995. Polly, Eileen ja Mike ovat yhä jumissa Lontoossa keskellä pommituksia, koska aikamatkustukseen käytettävät pysäkit eivät suostu avautumaan, eikä paluu Oxfordiin omaan aikaan onnistu. He yrittävät epätoivoisesti löytää toisia aikamatkaajia, joiden he tietävät ajassa ja paikassa vierailleen, jotta saisivat näiden kautta tiedon ahdingostaan pelastusryhmälle. Pollyn deadline lähestyy, ja hänen on päästävä pois Lontoosta ennen kuin VE-päivä koittaa, sillä hän on jo siinä ajassa. Päällekkäisyydet aiheuttavat konfliktia, jonka aikajatkuumo pyrkii korjaamaan ja tuhoamaan. Pollyn henki on siis vaarassa, samoin kuin Miken, eikä vaaralta säästy kukaan kenet he ovat aikamatkallaan tunteneet. Selvää ei kuitenkaan ole mitkä tapahtumat vaikuttavat mihinkin ja miten historian kulku muotoutuu.

Connie Willis kuvaa päähenkilöiden tapahtumia kiireettömästi ja toisin kuin Blackoutissa, All Clearissa tulee tunne, että hidas kerronta on paikallaan. Lukija oivaltaa sen tärkeyden siinä missä yksi päähenkilöistäkin kirjan loppupuolella oivaltaa kokemuksiensa merkityksen. Jokainen Blackoutissa irralliselta tuntuva hahmo löysi paikkansa tarinassa. Välillä monimutkainen aikarakenne pisti miettimään onko kärryillä missä mennään, mutta lopulta kaikki selkeni. Willis jatkaa tyyliään viitata muiden kirjailijoiden teoksiin (ja elokuviin) ja All Clearissa Agatha Christie on voimakkaasti esillä, niin tarinan sisällä kuin kehyksessäkin.

Vaikka Willis kuvaakin sodan rankkoja kokemuksia, niin miinuksena voisi mainita, että hän päätyy hieman romantisoimaan sota-aikaa. Kerronnan kannalta se on tietenkin hyvä ja viihdyttävää, sen puolen Willis taitaa erinomaisesti. Willisin kiitospuheista käy ilmi, että hänellä on ollut aikalaisia, sodan kokeneita naisia käytettävissä lähteenään ja kirja onkin omistettu näille arjen sankareille, joita tarinassa mainitaan. All Clearissa ei ole sellaista nasevaa huumoria, jota monesta muusta Willisin kirjasta löytyy, mutta huumori on läsnä kuitenkin arkisella tasolla mm. Hodbinin vintiöviikareissa Alfissa ja Binniessa. Kirja herättää tunteita, ja myönnän että jouduin turvautumaan myös nenäliinaan lukiessa. Blackout/All Clear on Connie Willisiä parhaimmillaan, muutamista heikkouksista huolimatta. Hän tarjoaa pientä pähkinää purtavaksi, jännitystä ja tunteita sekä lopun, jota ei pureta viimeiseen asti auki. All Clear on erinomainen lukukokemus, joka Blackoutista vain paranee. Mainitsiko joku Hugon...?