lauantai 9. heinäkuuta 2016

Blogistanian kesälukumaraton 2016 - maratonkooste

Logo: Niina Tolonen

Blogistanian kesälukumaraton on jälleen täällä ja olen mukana. Kuten tunnuskuvasta näkyy, varsinainen maratonpäivä on sunnuntaina 10.7., mutta säännöt sallivat jo 9.7. aloittamisen jos osa 24 tunnin maratonista osuu kuitenkin sunnuntain puolelle. Eli minun maraton alkaa 9.7. klo 13 ja päättyy 10.7. klo 13. Kesän ensimmäistä lukumaratonia emännöi Minna Ja kaikkea muuta -blogista ja mukana on runsain mitoin osallistujia, eikä ole vieläkään liian myöhäistä lähteä mukaan. Lukemisen tahti on vapaa ja taukoja saa pitää niin paljon kuin tarve vaatii, ne tosin lasketaan mukaan maratonaikaan.


Olen valinnut etukäteen joukon teoksia, jotka yritän saada luettua maratonin kuluessa. Osa on sarjakuvia, osa lyhyitä kirjoja, osa novelleja. Paria lukuunottamatta kaikki ovat sähköisessä muodossa. Lisäksi minulla on silmien lepuuttamistauoille varattuna pari äänikirjaakin, joita kuunnella. Tämä on ensimmäinen kerta kun kokeilen äänikirjaa maratonin aikana. Päivitän alle lyhyitä katsauksia homman etenemisestä.

9.7.2016 klo 13:00 Maraton alkaa. Ensimmäisenä lukuvuorossa Finncon-reissulta kesken jäänyt E.T.A. Hoffmannin Sandmann, jonka aloitan alusta suomeksi "Nukuttaja" kokoelmasta Yökappaleita. Novellilla käyntiin.

klo 14:50 Luettu 65 sivua. Hieman hidas aloitus. Nyt Tähtifantasia-voittaja Etäisten esikaupunkien asioita vuoroon.

klo 15:43 Shaun Tanin fantastinen Etäisten esikaupunkien asioita luettu. Pidin todella paljon tummansävyisestä kuvituksesta ja pikkukummista kertomuksista. Seuraavaksi sarjakuvaa: Saga volume 6. Kertynyt sivumäärä tällä hetkellä 160.

klo 17:18 Saga-sarjakuvan volume 6 (irtonumerot 31-36) luettu ja viihdytti huikeasti jälleen. On aina yhtä kärsimystä jäädä odottelemaan seuraavaa osaa. Nyt siirryn pitempään tekstiin Jeff VanderMeerin Hävityksen pariin. Takana 350 sivua.

klo 18:58 20 sivun jälkeen Hävitystä kävin asioilla ja kuuntelin autossa pari lukua Dan Wellsin I am Not a Serial Killeriä. Jokseenkin epämiellyttävä alku kirjalla, mutta aion jatkaa kun silmät väsyvät. Nyt palaan Hävityksen pariin.

klo 20:30 Kuuntelinkin Serial Killerin neljännen luvun loppuun ja nyt on Hävityksestä takana 52 sivua. Eli luettuna 402 sivua ja kuunneltuna 1 h 16 min. Hävitys on jännittävä, enkä yhtään tiedä mitä odottaa!

klo 22:00 9 tuntia lukumaratonia takana ja luettuja sivuja 450. Hävitys yhä menossa. Iltapalan aika: ruisleipää ja mandariineja.

10.7.2016 klo 00:05 Jeff VanderMeerin Hävitys luettu. Olipas se huikea ja jännittävä. Tekisi mieli siirtyä kakkososaan, mutta taidan välillä lukea Joe Hillin sarjakuvaa, Locke & Keyta. 549 sivua luettuna.

klo 01:00 Maratonin puolivälitiedote. Olen lukenut Locke & Keyta 4 numeron verran ja sivumäärää on kertynyt kokonaisuudessaan 687. Salmiakit on otettu kehiin.

klo 02:25 Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoiden maailmaan sijoittuva haikea The Daughter of Odren -novelli luettu. Taattua laatua. Sivuja kertynyt 718. Tabletti laitettu hetkeksi lataukseen, joten palaan Hoffmannin novelleihin.

klo 7:50 Unet nukuttu. Maraton jatkuu. Kuuntelen hetken I am Not a Serial Killeriä ennen siirtymistä lukuhommiin. Ehdin eilen lukea Hoffmannin Ignaz Denneria 20 sivua ennen nukahtamista.

klo 8:25 Äänikirjaa kuunneltu nyt yhteensä 1 h 47 min, I am Not a Serial Killerin viidennen luvun loppuun. Siirryn Locke & Key -sarjakuvan pariin.

klo 8:50 Locke & Key: Welcome to Lovecraft luettu kokonaisuudessaan (irtonumerot 1-6). Sivuja kertynyt 810.

klo 10:00 Locke & Key: Head Games luettu kokonaan (irtonumerot 1-6). Sivusaldo  976. Siirryn lukemaan Lois McMaster Bujoldin Penric's Demonia. 3 tuntia maratonia jäljellä.

klo 11:55 Luin Hoffmannin Ignaz Dennerin loppuun, mikä nosti luettujen sivujen määrä uuteen maratonennätykseeni 1019. Tämän lisäksi olen lukenut Penric's Demonia 39 sivua. Viimeinen maratontunti alkaa.

klo 13:00 Lukumaraton päättyy. Luin Penric's Demonia 66 sivua, joten luettujen sivujen yhteismääräksi tulee 1085 sivua. Uusi maratonennätys on syntynyt! Jeee! Lisäksi kuuntelin äänikirjaa 1 h 47 min, mikä pokkarin suvuista katsoessani tarkoitti 76 sivua. Kokonaissivumäärä kaikkinensa on 1161. Tosin en tiedä lasketaanko kuuneltuja sivuina lainkaan.

Joka tapauksessa oli jälleen hieno maratonkokemus ja lukemani teokset olivat loistavia valintoja:

E.T.A Hoffmann: Nukuttaja (novelli)
E.T.A Hoffmann: Ignaz Denner (novelli)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga Volume 6
Jeff VanderMeer: Hävitys
Joe Hill & Gabriel Rodriguez: Locke & Key: Welcome to Lovecraft
Joe Hill & Gabriel Rodriguez: Locke & Key:  Head Games
Ursula K. Le Guin: The Daughter of  Odren (novelli)
Lois McMaster Bujold: Penric's Demon (osittain)
Dan Wells: I Am Not a Serial Killer (äänikirja) (osittain)
 

10 kommenttia:

  1. Etäisten esikaupunkien asioita on varmasti ihanaa luettavaa maratonille, minä pidin siitä hirveästi. Tsemppiä maratonille <3

    VastaaPoista
  2. Lukuintoa! Shanin kirja on mahtava, olen niin iloinen että se sai palkintonsa meltäkin. Kiva kuulla, mitä pidät Vandermeerin kirjasta. Itse tykkäsin tuosta sarja-aloituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hävitys on ollut tähän mennessä todella kiinnostava. Toivottavasti jatkuu loppuun saakka samalla tasolla.

      Poista
  3. Kivaa maratonia! Hävitys oli kyllä hyvä. Myös tuosta kuvassa näkyvästä Locke & Keystä olen kahden volumen jälkeen pitänyt aika paljon, yhtä taisin lukea jopa maratonin aikana joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Locke & Key on minullekin jo ennestään tuttu, mutta luen nyt uusintakierroksen, jotta voin jossain vaiheessa blogata tuoreelta muistilta.

      Poista
  4. Minullakin on tuossa äänikirjoja odottamassa kaiken varalta, mutta ainakin toistaiseksi tuntuu lukeminen maistuvan. Ehkä pääsen jopa yli 1000 sivun tällä kertaa... (tai sitten en - saa nähdä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirja on näköjään kätevä, kun tarvii molempia käsiä ja silmiä tekemiseen, kuten ruuanlaittoon ja autolla ajamiseen :) Minäkin tavoittelen 1000 sivun maagista rajaa. En ole koskaan päässyt niin pitkälle. Jos ei onnistu, niin jollain toisella maratonilla sitten.

      Poista
  5. Hieno pino, tuttuja nimiä vaikken mitään noista olekaan lukenut...

    Yli tuhannen sivun olen päässyt kun olen lukenut van sarjakuvia, proosalla ei onnistu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan olisi ylittynyt 1000 ilman noita kolmea sarjakuva-albumia. Ne kevensivät lukutahtia muutenkin. Tärkeintähän on yleensäkin lukea, ei se sivumäärä, vaikka se on mukava lopussa tarkistaa.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...