Ursula K. Le Guin: The Wind's Twelve Quarters ja Pimeälipas ja muita kertomuksia

The Wind’s Twelve Quarters sisältää 17 novellia Ursula K. Le Guinin uran alkuvuosikymmeniltä. Yhdeksän tämän kokoelman novelleista on suomennettuna kokoelmassa Pimeälipas ja muita kertomuksia. Siksi tämä arvostelu koskee molempia teoksia. Alla on englanninkielisen teoksen novellit siinä järjestyksessä (aikajärjestys) missä ne The Wind’s Twelve Quartersissa esiintyvät ja vieressä alkuperäinen julkaisuvuosi sekä suomenkielinen nimi. Osa novelleista on julkaistu myös muualla kuin Pimeälippaassa. Jokaisen novellin alussa on kirjailijan lyhyt johdatus tarinaan.

• Semley’s Neclace (1964)
• April in Paris (1962)
• The Masters (1963)
• The Darkness Box (1963) - Pimeälipas
• The Word of Unbinding (1964) - Päästösana
• The Rule of Names (1964) - Nimien laki
• Winter’s King (1969) - Talven kuningas
• The Good Trip (1970)
• Nine Lives (1969) - Yhdeksän henkeä
• Things (1970)
• A Trip to the Head (1970)
• Vaster Than Empires and More Slow (1970) - Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi
• The Stars Below (1973) - Aliset tähdet
• The Field of Vision (1973)
• Direction of the Road (1974) - Tien suunta
• The Ones Who Walk Away from Omelas (1973) - Jotka Omelasista poistuvat
• The Day Before the Revolution (1974) 

Semley's Neclace on julkaistu suomeksi Tähtivaeltaja-lehdessä vuonna 1989. Helpommin se on kuitenkin saatavissa Rocannonin maailma -kirjasta, jonka aloitus se on ja johtaa Rocannonin varsinaiseen tarinaan. Semleyn kaulakoru toimii kuitenkin myös itsenäisenä novellina, vaikka minun on myönnettävä, että enemmän minua kiinnostaa tarinassa hainilainen taustamaailma kuin itse Semley. Kirjailija kertoo johdannossa novellista: I had done with Semley when I finished it, but there was a minor character, a mere by-stander, who did not sink back obediently into obscurity when the story was done, but who kept nagging me. “Write my story,” he said. “I’m Rocannon. I want to explore my world…”. Olen iloinen, että kirjailija myöntyi vaatimukseen.

April in Paris on tarina kahdesta miehestä, joista toinen elää keskiajalla ja toinen 1960-luvulla samassa asunnossa. Yllättäen heidän tiensä kohtaavat kutsuloitsun ansiosta. Kevyt, humoristinenkin novelli on ensimmäinen, jonka julkaisemisesta Le Guinille maksettiin. Hauska lukea, mutta se jokin leguinmaisuus puuttuu vielä. The Masters tuo mieleen tieteellisen tutkimuksen alkuaskeleet kirkon ja uskonnon puristuksessa. Uuden matemaattis-fysikaalisen totuuden keksimistä voitiin pitää Jumalan pilkkana ja siitä seurasi hengenmenetys. Eksoottiselle planeetalle sijoittuva tieteistarina sisältää upean lauseen, johon Le Guin itsekin tuntuu olevan tyytyväinen: "He had been trying to measure the distance between the earth and God".

The Darkness Box eli Pimeälipas on miekka ja magia -tyylinen tarina, jonka maailmassa on kuitenkin erikoinen jippo. Pimeälipas on Pandoran laatikko ilman varsinaista vitsausta, vaikka ehkä jotkut paljastuvaa sellaisena pitääkin. Koin tarinan loppujen lopuksi onnelliseksi, mutta onhan ruusuissakin kuitenkin piikkejä. Hieno prinssin, noidan, aarnikotkan ja merenvoiman (jumalan) värittämä novelli, joka vaatii lukijalta keskittymistä lause lauseelta. Itse tarinan lisäksi minua viehättää myös sen syntyhistoria (en kerro, kannattaa lukea itse).

The Word of Unbinding eli Päästösana sijoittuu Maameren maailmaan. Velho Festin kamppailee kaikin tunteminsa keinoin päästäkseen toisen velhon, pahan Vollin vankeudesta. Maameren tarinat eivät ole viehättäneet minua kuten muut Le Guinin teokset ja tämänkin novelli sijoittuu sarjaan: nokkela tarina, mutta ei varsinaisesti puhuttele. Ehkä minä löydän Maameren hienouden vielä jonain päivänä. Toivoa on. The Rule of Names eli Nimien laki kertoo Maameren taikuuden säännöistä, tosinimien merkityksestä. Pienelle saarelle sijoittuvassa tarinassa on humoristisen onneton velho ja kadonnut aarre.

Winter’s King (Talven kuningas) on kirjoitettu ennen Pimeyden vasenta kättä. Se sijoittuu kuitenkin samalle kylmälle Talvi-planeetalle, Gethenille Ekumeenin aikaan, saman hallitsijasuvun vaiheisiin. Tarinassa on viittaus Vihollisen aikaan, jolloin ensimmäinen tunnettujen maailmojen Liitto hajosi. Getheniläisten kaksisukupuolisuus on teemana esillä myös Talven kuninkaassa, samoin kuin erilaisuus ja eristäytyminen, mutta ne eivät vielä pääse kirjan mittakaavaan. Hainilaiseen maailmaan on kuitenkin aina ilo palata ja tarina on koskettava.

The Good Tripissa vaimoaan kaipaava mies lähtee LSD-matkalle löytääkseen sieltä vaimonsa, joka sinne aiemmin oli kadonnut. Matka osoittautuu kuitenkin joksikin muuksi kuin hän odotti. Kertomuksessa on hieman huumetripin tyyliä, mutta siinä on useinkin Le Guinin tarinoissa esiintyvää dualismia, matka ihmisen sisälle on kuin matka tähtien keskelle avaruuteen. Ei kirjailijan parhaita juttuja, mutta ei huonokaan.

Nine Livesissa (Yhdeksän henkeä) kaivostoimintaa seismisesti aktiivisella planeetalla aloittelevat Pugh ja Martin saavat työryhmäkseen kymmenen hengen klooniryhmän, joka työskentelee ja ajattelee kuin yksi. Le Guin tarkastelee tarinassa kloonin yksilöllisyyttä ja identiteettiä. Pidin erityisesti kertomuksen lopusta. Things on puolestaan pienimuotoinen tarina haaveesta ja sen toteuttamisen uskosta, yksilön ratkaisusta lopun edellä muista huolimatta. Arvoituksellinen novelli, joka jää mietityttämään.

A Trip to the Headissä ei ole varsinaista juonta, mutta siinä pohditaan olemista, ihmisenä ja sukupuolellisena. Le Guin heittää ilmaan ehdotuksia näkökulman laajentamisesta, kuten on näistä seikoista tehnyt ennen ja jälkeen monissa hainilaisissa tarinoissa: "I was Ralph." "Try being Amanda," the other said sourly. Kiinnostavaksi minusta nousee myös johdannossa milloin ja millaisissa olosuhteissa tarina on kirjoitettu. Novelli sisältää puu-teemaa, mikä on usein esillä kirjailijan teoksissa.

Pidän Vaster Than Empires and More Slow’n nimen suomennoksesta Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi (Andrew Marvellin runosuom. Aale Tynni). Siinä on avaruudellista äärettömyyttä, eikä ihme että Le Guin on valinnut sen hainilaisen novellinsa nimeksi. Tarina sijoittuu Liiton ensimmäisten vuosikymmenten ajalle. Kymmenen enemmän tai vähemmän mieleltään epävakaata tutkijaa lähtee matkalle etsimään ihmisenkaltaisten asuttamia planeettoja liitettäväksi Liittoon, kohteenaan Maailma 4470. Planeetta osoittautuu hyvin eksoottiseksi tyyliin Maailma, vihreä metsä. Tärkeäksi teemaksi nousee niin planeetan kuin tutkimusmatkailijoidenkin kohdalla sanaton kommunikointi, aistiminen, ymmärtäminen, psyykkinen kokonaisuus, ei vain näkyvä osa. Kaikki ovat yhteydessä kaikkeen. Hieno tarina, mutta epävakaat henkilöhahmot ovat ehkä hieman liian persoonallisia (lue: ärsyttäviä). Ja silti niin ymmärrettäviä. Novelli tuo asetelmiltaan mieleen Le Guinin myöhemmin kirjoittaman Shobilaisten tarinan (Sisämeren kalastaja -kokoelmassa), jonka hahmot ovat mielestäni onnistuneempia ja kypsempiä.

The Stars Below eli Aliset tähdet -novellissa toistuu The Mastersin tieteen ja uskonnon konflikti. Psykomyyttisen tarinan pääanti on herättää pohdintaa sisäisen maailman yhtäläisestä laajuudesta maailmankaikkeuden kanssa. The Field of Visionissa Psyche-aluksen miehistöstä kaksi selviää takaisin kotiin hengissä, mutta heidän maailmansa ja aistinsa ovat muuttuneet. Tutkijat yrittävät selvittää mitä heille on tapahtunut. Totuus paljastuu tai sitten ei. Hyvä tarina, jälleen kerran Le Guinin psykologisella otteella varustettuna. Direction of the Road (Tien suunta) on yksi Le Guinin psykomyyttisiksi kutsumista tarinoista, joka sekoittaa fysiikan lakeja ja luo omat sääntönsä siitä miten joku kohde lähestyy ja etääntyy. Viehättävä vanhan tammen tarina on paitsi hauska myös hieman kaihoisa.

The Ones Who Walk Away from Omelas eli Jotka Omelasista poistuvat on kirjan ehdottomasti paras novelli, pääosassa Omelasin kaupunki. Tarina on moraalifilosofinen kertomus valinnasta, ja vaikka kirjailija johdantonsa lopussa heittäytyykin vitsailemaan mistä aiheensa tarinaan on ammentanut, on Omelasin sävy vakava - symbolisine tienviittoineen kaikkineen (kuinka osuvaa). Minua tarina kosketti voimakkaasti, sai aikaan niin nopean tunneoivalluksen, että se koski ihan fyysisestikin. Kyyneleet tulivat väkisin. Omelasin loppu on yksi upeimmista lopuista mitä olen kirjailijalta lukenut. Jotka Omelasista poistuvat on Hugonsa ansainnut (vastassa oli silloin mm. George R.R. Martinin loistava (!) With Morning Comes Mistfall). Pelkästään tämän novellin vuoksi The Wind’s Twelve Quarters tai Pimeälipas ja muita kertomuksia on kannattava hankinta.

The Day Before the Revolution on julkaisu suomeksi Päivä ennen vallankumousta -nimellä antologiassa Maailma mielen mukaan (1986). Novellin johdannossa (jota ei suomennoksessa tietenkään ole, eikä Pimeälipas sisällä tätä novellia) Le Guin viittaa symbolisesti, että tarinan päähenkilö on yksi niistä, jotka poistuivat Omelasista. Tarina palaa Osattomien planeetassa esitettyyn hainilaiseen maailmaan. Päähenkilö Odon vallankumoukselliset ajatukset ovat levinneet ympäri koko hänen planeettansa, mutta Le Guin tuo nyt esille naisen vallankumouksen takana. Vanhan, tavallisen naisen tavallisena arkipäivänä muistoineen. Naisen joka tuomitsi avioliiton käsitteen, mutta joka kuitenkin oli aikoinaan naimisissa. Le Guinilla on lahja tuoda ihminen esiin aatteiden takaa. En usko, että tämä novelli koskettaa yhtä paljon, jos Osattomien planeettaa ei ole tullut luettua.

On harmi, että kuutta alkuperäisen kokoelman novellia, joita ei muualla ole suomennettuna (en ainakaan ole löytänyt), ei kelpuutettu myöskään Pimeälippaaseen mukaan. Minulle erityisiksi suosikeiksi nousivat The Masters, Pimeälipas ja Jotka Omelasista poistuvat, mutta kaikki muutkin novellit ovat hyviä. Erityispisteet myös Tien suunnan aiheuttamalle mielikuvakimuralle etäisyyksien muuttumisesta. Ursula osaa. Kumpikin kokoelma on erittäin suositeltavaa luettavaa.