Steph Swainston: Uusi maailma

Steph Swainstonin The Modern Times (2007) julkaistiin viime kuussa suomeksi nimellä Uusi maailma. USA:ssa kirja on julkaistu nimellä Dangerous Offspring (Vaarallista jälkikasvua), mikä on yhtä kuvaava, joskin suoraviivaisempi nimi teokselle. Castle-sarjan aiemmat kirjat ovat nimeltään Kuolemattomien kaarti (arvostelu) ja Aika on lahjoista suurin (arvostelu). Swainstonilta on julkaistu myös sarjan maailmaan liittyvä esiosa Above the Snowline (arvostelu).

Kuolemattomien piirin arkkitehti Frost on kehittänyt uuden keksinnön, jonka avulla Nelimaa toivoo pääsevänsä eroon tappavista maanvaltaajista, turilaisista. Salamalla on kuitenkin muitakin huolia, sillä hänen perijätärtyttärensä Cyan on lähtenyt omille teilleen ja niinpä Salama joutuu pyytämään Jantia etsimään tytär ja huolehtimaan tämän turvaan. Jant tekee palveluksen ja sen myötä joutuu taas kohtaamaan Siirroksen rinnakkaismaailmat, jotka osoittautuvat entistä vaarallisemmiksi. Frostin keksintö aiheuttaa ongelmia ja itse keisari San joutuu lähtemään liikekannalle. Onko enää mahdollista pelastaa Nelimaata turilailta?

Vaikka olen lukenut The Modern Timesin nelisen vuotta sitten, odotin suomennosta innokkaasti. Aiempien osien uudelleenluku on ollut yhtä nautittavaa kuin ensimmäinen kertakin. Jotain kuitenkin tapahtui Uuden maailman kohdalla, sillä se tuntui hieman erilaiselta kokemukselta kuin alunperin. En tiedä oliko kysymys käännöksen vaikutuksesta vai omasta fiiliksestä, mutta suomennos ei sytyttänyt tällä kertaa samalla lailla. Edelleen hehkutan Swainstonin tapaa kirjoittaa kursailematonta tekstiä tyylillä, joka saa Joe Abercrombienkin varmasti välillä kateelliseksi. Kirjan ensimmäisten 100 sivun aikana sai irvistellä pariinkiin otteeseen (mikä on tässä tapauksessa positiivinen asia). Jantin ärsyttävyys kuuluu asiaan, mutta Salamaa en oikein tahtonut jaksaa.

Nimensä mukaisesti kirjassa nousevat korokkeelle jälkikasvut, niin turilaitten kuin Salamankin. Niinpä tämä kuolemattomien piirin vanhin jäsen saa kiitettävästi huomiota. Salama ei kuitenkaan ole minusta erityisen kiinnostava. Hänen ylisentimentaaliutensa aiheuttaa negatiivissävyisiä irvistyksiä. Salaman historian purkaminen tuntuu liialliselta selittelyltä, jonka hoitaa osin myös lääkäri Rayne, toinen piirin vanhimmista jäsenistä. Ymmärrän hyvin miksi kirjailija on halunnut tuoda Salaman menneisyyden esille, sillä siitä löytyy syyt hänen käyttäytymiseensä ja samalla se syventää loppuratkaisun emotionaalista sävyä. Silti, minusta taustan kertominen nousi liikaa esille. Salaman tytär on teinikiukuttelussaan yhtälailla ärsyttävä, mutta uskottava teiniaikuinen. Loppuratkaisu hänen osaltaan on suoraan sanottuna tyydyttävä. Siirroksesta paljastuu jälleen paljon asioita. Sinne saa sijoitettua vaikka mitä mielenkiintoista ja mielikuvitusta stimuloivaa materiaalia ja näin kirjailija on lahjakkaasti myös tehnyt.

Uusi maailma ei minusta ole trilogian päätös, vaan sarjan kolmas osa, joka jää osin auki uumoillen muutoksen tuulia, siirroksen suurempaa vaikutusta Nelimaahan. Kirjassa jopa kritisoidaan Nelimaan nykyistä kehitystä ja toimintatapaa. Vanhat myytit romutetaan ja uuden oppiminen käy yrityksen ja erehdyksen kautta. Kirjailija ei anna kaikkia vastauksia, vaan ilmassa on jatko-osan tuntu. Saammeko sitä koskaan edes englanniksi, on vielä arvoitus sekin.