Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Tämä arvostelu on omistettu Matille, jota ei enää ole, mutta jolle olen kiitollinen siitä, että hän päämäärätietoisesti johdatti minut aikoinaan Ursula K. Le Guinin kirjojen pariin.

Ursula K. Le Guinin Harhakaupungin (arvostelu) jälkitunnelmissa ahmaisin heti perään Hainilaisen sarjan neljännen kirjan. Pimeyden vasen käsi on alun perin julkaistu vuonna 1969 ja se on voittanut mm. Nebula ja Hugo-palkinnot. Siksipä liitän kirjan mukaan science fiction haasteen 3. kohtaan (Hugo-voittaja). Pimeyden vasen käsi on ensimmäinen science fiction -kirja, jonka luin Le Guinilta aikanaan Maameren tarinoiden jälkeen ja se räjäytti tajunnan. Vaikka kirja oli kohtalaisen hyvin muistissa, nyt sarjan ensimmäisten osien luvun jälkeen se asettui myös paremmin hainilaisen maailman kokonaiskuvaan.

Maasta kotoisin oleva Genly Ai on Tunnettujen maailmojen liiton, Ekumeenin lähettiläs, jonka tehtävänä on saada Gethen-planeetta, jota myös Talvi-planeetaksi kutsutaan, mukaan liittoon. Gethen useine valtioineen ei kuitenkaan ole noin vain suostuteltavissa. Gethen on karu ja kylmä planeetta, jossa eletään aina vuotta 1. Sen ihmisillä ei ole kiire, arvokkuus ja kasvojen säilyttäminen ovat huomattavasti tärkeämpää kuin suorittaminen. Planeetan asukkaat poikkeavat fyysisesti muista Ekumeenin ihmisistä. He ovat suurimman osan aikaansa sukupuolettomia, mutta seksuaalisesti aktiivisessa vaiheessa voivat muuttua joko naispuoleiseksi tai miespuoleiseksi ja sitä kautta tulla joko äidiksi tai isäksi. Genly Ain lisäksi Pimeyden vasemman käden päähahmona on Karhide-valtakunnan ministeri Therem Harth, jota synnyinalueensa mukaan kutsutaan Estraveniksi. Estraven joutuu poliittiseen epäsuosioon hänen kannatettuaan Gethenin liittymistä Ekumeeniin ja hän joutuu karkotetuksi Karhidesta Orgoreynin kolhoosimaisen ajattelun valtioon. Genly kohtaa yksisukupuolisena paljon ennakkoluuloja ja hänen tarinaansa muista maailmoista erilaisine ihmisineen pidetään epäuskottavana Karhidessa, joten myös hän matkustaa Orgoreyniin täyttämään tehtäväänsä. Maanpakolainen Estraven ja Genly päätyvät yhteiselle pitkälle matkalle läpi kylmän ja jäisen planeetan. Matkalle, joka yhdistää heidän maailmansa toisiinsa laajemmin kuin he olivat odottaneetkaan.

Pimeyden vasen käsi on klassikko ja mestariteos. Sen lukeminen toiseen kertaan on aivan yhtä upea kokemus kuin ensimmäinenkin kerta, vaikka uutuuden yllätykset puuttuvatkin. Vaikka vuosien varrella on tullut luettua genrekirjallisuutta kohtalaisen paljon, niin Pimeyden vasen käsi erottuu yhä joukosta omaperäisenä ja uskaliaana teoksena. Kirjasta on tehty tieteellisiä analyyseja ja sitä on pohdittu teemoiltaan minua älykkäämmissä päissä, joten mitään syvää luotausta kirjan teemoihin minulla ei ole tarjota. Hyvä kun saan ilmaistua edes osan kirjan herättämistä ajatuksistani. Pimeyden vasemmassa kädessä toistuu sama rakenne kuin Hainilaisen sarjan ensimmäisissä (ja myöhemmissä) osissakin: Henkilö saapuu vieraalle planeetalle, tekee matkan oppiakseen ja ymmärtääkseen. Erilaisuuden kuvaaminen ja kokeminen on vahvasti mukana ja siinä missä science fictionissa monesti pyritään oppimaan ulkoista maailmankaikkeutta, Le Guinin kirjoissa pyritään oppimaan myös ihmisen sisäistä maailmaa.

Kirjan ensimmäisellä lukukerralla en oivaltanut kuinka vahvasti Le Guinin tekstissä näkyy filosofisen taolaisuuden ykseyden sanoma. Tämä ajattelu näkyi jo Harhakaupungissakin, minkä oivalsin vasta luettuani Pimeyden vasemman käden uudelleen. Saattoipa näkyä jo sitä aiemmissakin teoksissa, en vain reagoinut siihen. Uudelleen lukiessa oli mukava huomioida myös viite Rocannonin maailmassa (arvostelu) aiemmin fantasiaelementteinä pitämiini lajistoihin. Gethenin asukkaiden sanotaan olevan hainilaisten geenimanipulaation tuotoksia, alkumateriaalina käytetty mm. yhtä Rocannonissa esiintyvää lajia. Vaikka jokainen hainilaisen sarjan kirja on itsenäinen teos ja luettavissa myös yksittäisenä, niiden välillä on taustalla hiipuva kudelma yhdistävästä universumista.

Le Guinin tapa käsitellä kirjassa sukupuolisuutta ja ihmisyyttä tekee minuun suurimman vaikutuksen. Gethenin ihmisten kyky olla sekä naisia että miehiä ja siinä välillä "vain" ihmisiä, on ajatuksena ollut aikanaan varmasti erilaista ja rohkeaa. Se on rikkonut perinteistä sukupuolirooliajattelua. Kirjaa on pidetty myös feministisenä teoksena sen sisältämän yhteiskunnallisen, sosiaalisen, poliittisen ja psykologisen otteen vuoksi. Jopa tänäkin vuonna olen lukenut sellaisia scifikirjoja, jotka ovat sukupuolikuvauksissaan epäonnistuneita (ainakin naisnäkökulmasta katsottuna) ja aikaleimallisia, mutta Pimeyden vasen käsi on yhä kuin raikas tuuli (tai ehkäpä viima?) sen suhteen. Nykypäivänä ei edelleenkään genressä ole tarjolla paljoa sellaista omaperäisyyttä mitä Le Guin yritti jo yli neljäkymmentä vuotta sitten tuoda tyylilajiin. Mutta me olemme vahvasti "terralaisia" ja kuten Le Guin tuo kirjassa esille, erilaisuuden ja erilaisen ajattelutavan sisäistäminen ja rakkauden hyväksyminen sen aidoimmassa muodossa on vaikeaa. Ehkä meidän kaikkien pitäisi kulkea henkisesti läpi Le Guinin upeasti kuvaama jäätiköityneen ja tuliperäisen mantereen matka oivallukseen.

Kirjan tarinan keskellä tarjotaan myös getheniläisen maailman ymmärrykseksi kansantarutyyppisiä kertomuksia, jotka ovat hieno lisä. Norjan jäätiköllä vaeltaneena tunsin, että kirjan maailman kuvaus on tunnelmaltaan aitoa ja uskottavaa. Tiedän, että on niitä joista kirja on laajan matkakuvauksen ja filosofoinnin vuoksi tylsä. Minulle Pimeyden vasen käsi on kuitenkin yksi parhaimpia koskaan lukemiani kirjoja. Kirja, joka todisti, että science fictionia voi kirjoittaa monella tavalla, rikkoen perinteisiä käsityksiä, nousta kliseiden yläpuolelle ja saada vieläpä kauneudellaan liikuttumaan. Pimeyden vasen käsi vaatii paljon, mutta se myös antaa paljon.

Science fiction -haaste