torstai 23. helmikuuta 2012

Tähtifantasia-palkintoehdokkaat 2012 julkistettu


Doh diin. Nyt myös Tähtifantasia 2012 -palkintoehdokkaat on julkistettu ja lista näyttää seuraavanlaiselta:

• John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (Gummerus) – "Kauhuromaani tutkii vaistojen ja yhteiskunnan häilyvää rajapintaa. Teos vakuuttaa herkällä henkilökuvauksellaan."

• Hal Duncan: Pako helvetistä! (Like) – "Tyylikäs ja omaperäinen pienoisromaani tempaa mukaansa ja iskee vimmalla päin maailman vääryyksiä."

• China Miéville: Toiset (Karisto) – "Vetävästä murhamysteeristä kasvaa henkeäsalpaava kuvaus inhimillisen ymmärryksen ja yhteiskunnan rajojen keinotekoisuudesta."

• Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY) – "Itäeurooppalaista laatufantasiaa, joka sekoittaa rohkeasti huumoria ja sadun tenhoa realistiseen kerrontaan."

• Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi (Atena) – "Kaunis, monipiirteinen tarina eristäytymisestä, kohtalosta sekä rakkaudesta."

China Miévillelle tuli siis ehdokkuus myös fantasiapuolelle, Tähtivaeltajan lisäksi. Jommasta kummasta se palkinto sitten kirjalle myönnetään. Jälleen kerran olen lukenut vain kaksi näistä kirjoista, joten eipä minulla paljoa kommentoitavaa. Harmi, että Steph Swainston ei saanut ehdokkuutta Aika on lahjoista suurin -kirjallaan.

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    Jenni kirjoitti 23.02.2012 - 16:10
    Mielenkiintoinen lista! Minä olen lukenut vain yhden näistä kirjoista, mutta kolme muuta on jo ollut hyvän aikaa lukulistalle (joista kaksi vielä omassa hyllyssä odottamassa).

    Kultatukka, tähtönen herättää tosin hieman henkilökohtaista ahdistusta - olen päättänyt lukea kaikki ehdokkaat, mutta en oikein innostu kauhusta.

    Johnny kirjoitti 23.02.2012 - 17:16
    Hahaa, minä en ole lukenut yhtäkään! Tosin tuo fantasia-puoli on jäänyt lähiaikoina vähän vähemmälle.

    Sapkowskin Kohtalon miekka on kylläkin yöpöydällä lukujonossa varmaankin seuraavana. Ja tuo Kultatukka, tähtönen vaikuttaisi mielenkiintoiselta

    Liina kirjoitti 23.02.2012 - 20:58
    Toiset, Toiset! Lukemistani kirjoista paras. Kultatukka, tähtöstä en tosin olekaan lukenut.

    Oona kirjoitti 25.02.2012 - 13:55
    Minä taas en ollut hirveän vaikuttunut Toisista, niin Mieville-fani kuin olenkin. Enintään kirja vaikutti sellaisella vähän etäisellä tavalla, että ihailin kirjailijan tekniikkaa ja oveluutta monien ratkaisujen ja rakenteiden suhteen. Mutta sisäänsä se ei minua imaissut, ei sillä tavalla kuten loistavat kirjat tekevät.

    Ajvide Lindqvistiä fanitan myöskin, mutta Kultatukkaa en ole lukenut. Tahtoisin kyllä. Ongelmana minun ja Lindqvistin suhteessa on vain se, että en sinänsä perusta kauhusta lainkaan, helposti säikkyvää tyyppiä kun olen. Niinpä tämän kirjat ovat minulle todella vaikeita lukea, niin paljon kuin niistä pitänki. Parhaillaan yöpöydällä on auki The Harbour, jota luen vähän kerrallaan, sormien välistä tihrustaen.

    Raija kirjoitti 25.02.2012 - 14:17
    Minulla on myös ongelmallinen suhde kauhuun. Monesti ns. kauhukirjoista puuttuu se varsinainen pelottava puoli, jolloin ne ovat pettymyksiä, ja sitten kun ne oikeasti ovat pelottavat, niin hätkähtelen jokaista varjoa. Kirjahyllyssä odottaa monta kauhuksi tai kauhufantasiaksi luokiteltua teosta, mutta en ole uskaltautunut niitä vielä lukemaan. Pitäisi kehittää varmaan teemakuukausi, kuten tuli tehtyä vampyyriaiheellekin. Ehkä kesällä, kun yötkin ovat valoisia.

    Tessa kirjoitti 26.02.2012 - 20:19
    Mielenkiintoista. Lindqvist on pitää lukea -listalla, ja odotan sen kyllä olevan aika hyvä. Pako helvetistä oli pettymys, joten toivottavasti se ei voita. Miévile odottaa kirjastopinossa, ja odotukset on tietysti kovat :). Kohtalon miekankin aion kyllä lukea, mutta tuo Tyttö joka muuttui lasiksi on jostain syystä ihan vierasa. Pitänee tutustua...

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...