Kaaron Warren: Walking the Tree

Walking the Tree on australialaiskirjailija Kaaron Warrenin viime vuonna julkaistu teos, joka on luokiteltu lähinnä fantasiaksi. Monesti kun jostain kirjasta on erityisesti pitänyt, on vaikea heti aloittaa seuraavan lukemista. Walking the Tree sopi kuitenkin hyvin Genevieve Valentinen Mechaniquen (arvostelu) jälkeen, koskapa se esitteli uudenlaisen ja omaperäisenkin maailman tavalla, mikä ei hävinnyt Valentinen kirjan kuvaukselle. Kirjat ovat kuitenkin hyvin toisistaan poikkeavia. En tiedä tekeekö fantasialuokitus Walking the Treelle oikeutta, se on – kuten monet muutkin kirjat – kategoriaansa laajempi. Minusta kirja on pikemminkin antropologista ja botanistista science fictionia.

Botanica on saari, jota hallitsee saaren keskellä kasvava valtava puu. Pienet yhteisöt, joita kutsutaan ordereiksi, asustavat saaren reunamilla, puun ja valtameren välimaastossa, hyödyntäen molempien antimia. Vaikka jokaisella orderilla on oma kulttuurinsa, omat uskomukset ja tapansa, niillä on yksi yhteinen piirre. He lähettävät nuoret naiset kiertämään saarta opettajina lapsijoukon kanssa. Puun ympärikävelyperinteen tarkoituksena on, että naiset pysähtyvät jokaisessa kylässä, ottavat itselleen kustakin rakastajan ja lopulta ehkä löytävät tulevan puolisonsa ja paikan, jonne pysähtyä. Samalla lapset kiertävät saaren vähintään kerran elämässään ja oppivat tuntemaan sen kylät. Naisen valitsema rakastaja ja puoliso ei saa olla naiselle liian läheistä sukua, jotta geeniperimä pysyisi terveenä. Siksipä tiedot omista esivanhemmista opetellaan tarkkaan. Saaren asukkaat eivät kuitenkaan tiedä tarkalleen mistä he ovat alkuperin lähtöisin, perinnetieto on jokaisessa kylässä hieman erilaista kerrontaa. Lillah on nuori nainen joka vuorollaan lähtee kiertämään puuta mukanaan muita opettajia ja lapsia, joiden joukossa on yksi hänelle läheinen, jota pitää erityisesti suojella. Puukierroksesta tulee ryhmäläisille hyvän ja pahan oppimatka ja Lillahille vielä enemmän.

Walking the Tree jakaa minua kahtaalle. Se on toisaalta erittäin kiehtovan saaren yhteisöjen, kulttuurien ja tapojen kuvausta, jossa koko ajan tuntee pääsevänsä uuteen paikkaan ja näkevänsä uusia asioita tarinan myötä. Warren ei kuvaa ainoastaan positiivisia asioita, vaan hän sisällyttää tekstiin jopa kauhuelementtejä. Warren onkin palkittu myös kauhukirjailijana, joten nuo elementit tuntuvat uskottavilta ja onnistuneilta. Lukiessa minulle tulee tunne, että kirjailijan maantieteellinen lähtökohta on antanut kirjalle paljon sen tunnelmasta. Botanica on suuri saari ja sen ympärikiertämiseen jalkaisin menee vuosia, varsinkin kun jokaisessa yhteisössä vietetään aikaa viikkoja, jotta niistä opitaan olennainen.

Kirja alku on naiivi ja hetken olin jopa pettynyt tyyliin. Alku on kuitenkin tarkoituksellinen ja olen tyytyväinen, että en luovuttanut heti kättelyssä. Kirja on oppimatka, naivius katoaa kun yhdessä kylässä asuneet pääsevät avartamaan näkemyksiään. Warren osaa erinomaisesti purkaa tarinaa kerros kerrokselta, avartaen myös lukijan käsitystä mikä on totta ja mikä uskomusta. Voisin jopa sanoa, että juuri siinä Warren on parhaimmillaan kirjailijana. Hän antaa lukijalle palasen kerrallaan ja saa aikaan oivalluksia mitä pidemmälle päästään. Kirjan hahmot ovat minulle kuitenkin kompastuskivi. Vaikka uskonkin, että kirjailija on tehnyt heistä tarkoituksellisesti luonnollisen inhimillisiä ja ajoittain jopa epämiellyttäviä, niin jokainen heistä tuntuu niin kylmältä, etten saanut kenestäkään otetta. Varsinkin päähenkilö Lillah vaikuttaa pinnalliselta ja välinpitämättömältä, vaikka hän itse toisin yrittää vakuuttaa. Tähän seikkaan liittyen ekirjan ekstrana oleva novelli Morace tuokin lisävalaistusta, mutta Lillahin olemus jättää tietynlaisen epämiellyttävän tuntemuksen, joka vaikutti myös siihen millainen jälkifiilis kirjasta jäi.

Pidän Walking the Treeta feminiinisenä kirjana. Siinä on naiseuden tuntu. Kyse ei ole romantiikasta. Seksi on kirjassa olennainen asia, eikä ainoastaan suvunjatkamisen mielessä, vaan naiset ovat avoimesti seksuaalisia ja heille on luonnollista ja suotavaa useat partnerit. Kirjan maailmassa miehet asettuvat sijoilleen ja luovat kodin. Heille naisten asema kiertäjinä on epämiellyttävä asia, jolloin ei opi tuntemaan juuriaan ja itseään. Maailman uskomukset tuntuvat ja ehkä ovatkin todellisuuspohjaisia. On hauskaa nähdä miten eri kylissä uskomukset vaihtelevat, mikä tuo perspektiiviä maailmaan. Hyvin vahvasti puuaaveisiin uskovat joutuvat törmäyslinjalle sellaisten yhteisöjen kanssa, joiden mielestä aaveita ei ole olemassakaan. Abstraktien uskomusten ohella saarella suurinta pelkoa aiheuttaa tartuntasairaus. Kun yhteisöt ovat niinkin suljettuja kuin ovat, sairaudenpelko on saanut mittasuhteita, jotka itsessään tuntuvat jo kauhistuttavalta.

Kertomuksen aikataulutus häiritsee lukiessa hieman. Varsinaiseen matkan tekoon kuluvat kuukaudet eivät tunnu todellisilta. Koska tapahtumat keskittyvät kyliin, ne saavat myös kerronnallisesti eniten aikaa, jolloin rakenne muuttuu epätasaisen episodimaiseksi. Tarinassa kuvattiin laajalti miten puuta eri puolilla saarta hyödynnetään ja miten puuhun suhtaudutaan, mutta silti jäin kaipaamaan jotain syvempää, jotain mikä lunastaa sen paikan pääroolin esittäjänä.

Walking the Tree on epäkohdistaan huolimatta mukaansa tempaava kirja, jonka uusi maailma on tutustumisen arvoinen. Osa kirjasta on minusta loistavaa tarinaa, osa puolestaan keskinkertaista. Kaikkia ei voi miellyttää kaikilta osin, mutta ehkä pienellä hiomisella kirjasta olisi saanut kokonaisuutena ehyemmän. Silti luulisin, että Ursula K. Le Guinin ja Sheri S. Tepperin lukijat voisivat pitää myös Walking the Treesta. Kannattaa kokeilla, sillä esim. Angry Robotilta ekirjan saa jälleen loistavasti ilman rajoitussuojauksia alle neljällä eurolla. Ekirjan lisukkeena on novelli, jonka kertojahahmona on Lillahin velipuoli Morace. Morace kertoo novellimitassa matkan vaiheista omasta näkökulmastaan, mikä valaisee myös Lillahin persoonallisuutta. Walking the Treessahan näkemys on yksipuolinen, joskin osittain kyseenalaistettu. Moracen kertojaääni on lapsenomainen, ja koskapa en erityisemmin pitänyt hahmosta kirjassa, ei novellissakaan tuntemukseni hänestä juuri muuttuneet. Näkökulmavaihtelun vuoksi novelli oli kuitenkin paikallaan.

Aakkoshaasteen W-kirja.