25 naista ja 25 miestä matkaa avaruusalus Leonora Christinellä avaruuteen löytääkseen toisen asuttavan planeetan ja perustaakseen ihmiskunnan ensimmäisen tähtienvälisen siirtokunnan. Kaikki ei kuitenkaan suju ilman ongelmia; avaruuden vaarat eivät ole aina ennakoitavissa ja ihminen on erehtyväinen. Fysiikan lait puuttuvat peliin, kun aluksen jarrutusjärjestelmä vaurioituu ja se joutuu matkustajineen poistumaan linnunradalta, jotta olisi edes pieni toive selviytyä. Kun avaruusaluksessa kuluvat vuodet, sen ulkopuolella vierivät aionit. Matkustajien psyyke ja fysiikka joutuu sellaiseen koetukseen mitä he eivät ole aiemmin kokeneet.
Tau nolla on suhteellisuusteorian (erittäin) lyhyt oppimäärä, vaikkakaan en ihan silti menisi perustamaan fysiikan tietämystäni kirjan varaan. Poul Andersonin fyysikon koulutus ja skandinaaviset sukujuuret molemmat näkyvät teoksessa. Fysiikan selitykset yltyvät välillä lähes harmittavan oppikirjatyyliseksi, mutta silti samalla ne luovat pohjan sille kuinka pelottavalta ja epätoivoiselta tilanne avaruusaluksella täytyy tuntua. Tilanteesta olisi saanut aikaan hyytävän uskottavaa tekstiä, jos Anderson olisi onnistunut vähääkään henkilöhahmojen kuvauksessa. Tau nollan henkilöt ovat pahvisen teennäisiä. Heidän väliset keskustelunsa epäluontevia ja ajoittain minulla tuli mieleen kohtauksia epäonnistuneista amerikkalaisista saippuaoopperoista. Henkilöhahmot onnistuvat pilaamaan minulta lukukokemuksen, vaikka pidän varsinaisesta kirjan perusajatuksesta ja juonikuviosta. Kirjassa on nähtävissä aikaleima, minkä pistän osittain Andersonin koulutuksen piikkiin. Toisaalta ihmissuhteet ovat yleismaailmallisen hyväksyttyjä 60-70-lukulaisia trumancapotemaiseen tyyliin, mitä ei kai pitäisi laskea negatiiviseksi seikaksi kirjassa.
Kirjassa erityisesti ilahdutti, että siinä on voimakkaasti esillä pohjoismaisuus; ruotsinkieli, nimet ja jopa suomalaissyntyinen lääkäri. Tau nolla on genren yleistietämyksen kannalta ihan mielenkiintoinen lukukokemus, mutta en pidä sitä tämän päivän näkökulmasta kovinkaan hyvänä kirjana kokonaisuutena. Se on kylläkin hyvä esimerkki kovasta scifistä, joka on kirjoitettu aikakautensa parhaalla tietämyksellä ja ennakkoinnilla. Aina se vain ei riitä.
-------------------------------
Olen liittänyt oman pelkistetyn version alussa mainitusta Spefin 101-listasta blogini sivulaatikkoon (edit: Vuodatuksen aikana). Merkkaan siihen punaisella värillä lukemani kirjat. Päinvastoin kuin useissa muissa spefilistoissa, siinä on yritetty painottaa niin naiskirjailijoita kuin kotimaisuuttakin soveliaassa määrin. En välttämättä aio lukea kaikkia listan kirjoja, mutta monia joka tapauksessa. Osa on ollutkin jo pitempään lukulistallani muutenkin. Booksyn blogissa (linkki alussa) on lista tarkempine perusteluineen.
Vuodatuksesta kopioidut kommentit:
VastaaPoistaEija kirjoitti 21.07.2011 - 07:43
Olen samaa mieltä kanssasi ainakin henkilöiden ja oppikirjamaisuuden suhteen. Luin kirjan 12 vuotta sitten ja juonesta en enää muista mitään, mutta olin kirjoittanut seuraavat muistiinpanot tuolloin: puisevat henkilöt, liikaa tieteellistä höpinää, jäykkä :)
Raija kirjoitti 21.07.2011 - 19:10
Minä toivon, että olisin pistänyt edes tuon verran ylös mietteitäni lukemistani kirjoista vuosikymmenien varrella. Ainakin tietäisin mitä tuhansia kirjoja olen aikoinaan lukenut. Aloitin kirjaamisen vasta 2007.
Liina kirjoitti 28.07.2011 - 07:48
mahtista! hauska törmätä muidenkin lukemiin kirjoihin listalta.
mietin tosi pitkään, että onko ok laittaa oma kopio listasta omaan blogiin, mutten tohtinut jostain epämääräisestä syystä. ehkä mäkin nyt voisin, etenkin jos muistaa tunnollisesti linkittää alkuperäiseen.
ja kun lomalla on kiva väsäillä listoja.
Raija kirjoitti 28.07.2011 - 14:01
Minä ajattelin, että tuo lista on nyt paremmin esillä, kuin että se olisi satunnaisissa postauksissa, jotka vaipuvat pikkuhiljaa historiaan. Ja tietysti linkit Booksyn alkuperäiseen, jossa on perustelutkin valinnoille.
Jussi kirjoitti 05.09.2011 - 13:32
Kiitos linkistä, Raija. Sinun arviosi on kyllä selvästi paremmin kirjoitettu. Toivottavasti Tau nolla ei saa sinua lopettamaan Andersoniin tutustumista. Vaikka Tau ei minuun pahemmin iskenyt, antaisin muille mieheltä lukemilleni kirjoille arvosanaksi neljä tai neljä ja puoli tähteä viidestä, The Broken Swordille täydet viisi. Hahmonkuvaus on näissä huomattavasti Tau nollaa vahvempaa.
Luin muuten äsken Arthur C. Clarkelta kovaa scifiä edustavan Uhka avaruudesta -romaanin, josta tykkäsin varsin paljon...
Raija kirjoitti 05.09.2011 - 17:28
Tau Nollan jälkeen ei kyllä Anderson kamalasti houkuttele, mutta jos saan käsiini jostain, niin miksipä ei. Lapin maakuntakirjastossa näytti olevan haun mukaan tasan kolme kirjaa Andersonia. Yksi venäjänkielinen (Shield), yksi saksankielinen antologia vuodelta 1962 ja 1 kpl Tau Nollaa.