Rol Cortishanen elämä muuttuu, kun hän joutuu pakenemaan turvalliselta saareltaan ja saa yllättäen tietää olevansa harvinaista puhdasta vanhaa rotua. Teinipoika joutuu häikäilemättömän Pselloksen kasvatettavaksi ja tutustuu tämän toiseen oppilaaseen, kauniiseen mutta vaaralliseen Roweniin rakastuen tähän. Kun Rowen lopulta torjuu hänet, kaksikon tiet eroavat. Nuori Rol lähtee merille, jota hallitsevat jumalat Ussa ja tämän hurja puoliso Ran. Mutta varsinainen jumala, kaiken luoja, hylkäsi maan kauan sitten, eikä maailma ole ollut enää entisensä.
The Mark of Ran jäi aika kauas odotuksistani, joten pitäisiköhän päätellä että odotukseni olivat liian korkeat tai vääränlaiset. Meriteema näkyi kyllä kirjassa mm. sanastossa, mutta todellinen suolanpärske, sinivihreät ulapat ja valkoiset vaahtopäät jäivät kuvainnollisesti kokematta. Kirjassa lähinnä räpiköitiin veden pinnalla, mutta ei sukellettu syvemmälle katsomaan mitä ihmeellisyyksiä sieltä löytyy. Rol on fantasiagenren tyypillinen kliseinen nuori mies. Hänen vanhempansa ovat kuolleet, eikä hän tiedä taustastaan juuri mitään. Hän on kookas ja vahva ikäisekseen, ja omaa erikoistaitoja ja oppii nopeasti. Ja sitten hän saa vieläpä ihmemiekan omakseen. Ja tietenkin hänellä on Kohtalo.
Kearneyn päänaishahmo osoittautuu kovia kokeneeksi ja näitä rankkoja kokemuksia pitää vielä kuvata siten, että Rol pääsee osoittamaan sankaruuttaan samalla. Tokihan Rowen on sisäisesti herkkä, mutta maailma on opettanut, että kova kuori pitää olla ja ratkaisut tehdä sen mukaisesti. Hän on kaunis ja tappava. Rolin ja Rowenin ominaisuuksissa ei olisi sinänsä mitään ongelmaa minulle lukijana, jos nitä ei olisi kirjoitettu niin suoraviivaisen yksiulotteisesti. Rol suorastaan tanssii läpi teini-ikänsä tulematta yhtään hullua hurskaammaksi tai kyseenalaistamatta itseään hetkeäkään. Kumpainenkaan ei oikeasti tunnu aidolta, eikä heihin pysty kiintymään tai eläytymään hetkeksikään.
Mutta... Paul Kearney osaa kuitenkin kirjoittaa. Vaikka juonen alku ja henkilöhahmot pissiikin, niin Kearneyn maailmanluonti on ajoittain hyvinkin onnistunutta ja hän kirjoittaa sangen kuvailevaa tekstiä. Parhaimmillaan Kearney yltää lähelle Patrick Rothfussin tasoa, kunnes notkahtaa unohtamaan, että vaikka yhteen kappaleeseen pistää viisikymmentä merenkäyntiin liittyvää sanaa, se ei tuo laivaelämää lukijaa lähemmäs, vaan lointontaa. Hop, hop Hobbin oppiin. On suunnattoman harmi, että Kearney ei kirjoittamisen jokaisessa osa-alueessa pääse tyydyttävälle tasolle. Olen aiemminkin tuskaillut, että hänen kirjansa ovat epätasaisia. Toisaalta keskinkertaisia, mutta joiltain osin niin erinomaisia, että kirjailijaan palaa kerta toisensa jälkeen odottaen sitä täysosumaa.
Aloitin The Sea Beggars -sarjan toisen osankin jo, ja tiedän että ainakin alku lupaa enemmän kuin ykkösosa pystyi antamaan, joten siinä mielessä The Mark of Ranin jättämä harmistus ei kestänyt kauaa. Ensimmäisessä osassa ei päästy vielä syvemmälle maailman mytologiaan ja Rolin alkuperään, mutta ehkäpä myöhemmissä osissa. Onhan nämä kirjat kuitenkin kohtalaisen normaalipituisia, ei mitään ns. läskifantasiaa. Ja toivottavasti Rol oikeasti kehittyy hahmona. Ihan sormet ristissä toivon. Jos kliseisyys ei hirveästi haittaa, niin The Mark of Ran kannattaa lukea. Kearney tekee hienojakin ratkaisuja tekstissään.
Aakkoshaasteen K-kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!