Ikuisen hämärän maa julkaistiin suomeksi syksyllä 2017 ja alkuperäinen The Beginning Place 1980, joka seuraavana vuonna ylsi Mythopoeic-palkintoehdokkaaksi. Kirjassa nuori Hugh asuu äitinsä kanssa ja on töissä kaupan kassalla. Ankea elämä kulkee äidin oikkujen ja käskyjen viitoittamaa tietä, kunnes eräänä päivänä metsästä löytyy portti toiseen maahan. Uudessa maailmassa on ikuinen iltahämärä ja aika kulkee selkeästi hitaammin. Piilopaikkansa rauhassa Hugh löytää pakopaikan arjelle. Hämärän maan on löytänyt kuitenkin ennen häntä jo Irene, joka ei lainkaan mielissään tunkeilijasta. Lisäksi maassa on omat asukkaat, joita uhkaa nimetön vaara. Asukkaat tarvitsevat Hughin ja Irenen apua kukistaakseen vaaran.
Ikuisen hämärän maa on reaalifantasiaa. Sen lähtökohta on moderni maailma, jonka rinnalla on fantasiamainen eri aikakaudessa elävä maailma. Maailmojen ajankulku on erilainen, eikä toisessa ole havaittavaa päivää ja yötä, vaan siellä eletään ns. sisäisen rytmin mukaan. Tämä oli yksi niistä seikoista, joka viehätti minua, sillä olen niitä ihmisiä, joilla on aina ollut vaikeuksia sopeutua kellotaulutettuun yhteiskuntaan. Toinen erityinen seikka mikä kirjassa minua kiehtoi oli hämärämaan kuvaus, sen luonnonläheisyys, raikkaus ja hiljaisuus. Kuten Pimeyden vasen käsi -kirjassa ihastuin jäätikkövaelluksen kuvaukseen, ihastuin myös tässä luontokuvaukseen. Luonnossa ja syrjäisillä alueilla usein liikkuvana, löydän niistä ne elementit, jotka ovat henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Niinpä kirjaa lukiessa koin samankaltaisia tuntemuksia. Tarinan eteneminen on verkkaista, mikä ei ehkä miellytä kaikkia, mutta saman kaltaisia kuvauselementtejä käytetään matkantekofantasioissakin, joten genressä pysytään hyvinkin.
Molempien päähenkilöiden elämä modernissa maailmassa on ankeaa. Heitä ei voi sanoa rikkinäisiksi, mutta tyhjiksi. Tarina onkin hyvin pitkälti heidän sisäisen itsensä löytämistä, rohkeutta löytää toinen, johon voi luottaa ja tukeutua. Rinnakkainen maailma voidaan nähdä myös allegoriana tälle. Kertomuksen kieli on kauniin kuvailevaa ja kääntäjä on onnistunut hienosti löytämään soljuvan rytmin ja tunnelman. Kirjan alkuperäinen nimi on merkityksellisempi kuin suomennos, mutta jokin muuttuu aina kääntäessä väkisinkin. Koin lukiessani outoja tunneyhteneväisyyksiä muutamia vuosia myöhemmin ilmestyneeseen Robert Holdstockin Alkumetsään (arvostelu), jonka luin kahdeksan vuotta sitten. Tarinan loppu ei selitä, eikä ole suoraviivainen, vaan jättää lukijan miettimään ja tekemään omia johtopäätöksiä.
Ikuisen hämärän maa ei ole Le Guinin arvostetuimpia teoksia, mutta se on silti monella tapaa hieno teos, josta on jälkiä kirjailijan novellituotannossakin. Se on jälleen yksi osoitus Le Guinin monipuolisuudesta.
Ursula K. Le Guin oli minullekin hyvin merkittävä kirjailija, yksi suurista.
VastaaPoistaViime vuosina tapasin lukea myös hänen blogiaan, jossa hän viisaaseen ja älykkääseen tapaansa kommentoi maailman menoa. Viime vuonna kiinnitin huomiota, kun päivityksiä ei enää tullut. Syy osoittautui pelätyksi. Onneksi kirjat ja kirjoitukset jäävät.
Toivoisin häneltä suomennettavaksi kirjaa "Words Are My Matter", jota minulle on kovasti kehuttu ja joka voitti Helsingissä Hugon. Ei-fiktiivisenä se kun voi olla rajoittuneelle kielitaidolleni englanniksi liian vaativa.
Olen miettinyt, että mihin Le Guinin kirjaan tarttuisin seuraavaksi, ikään kuin muistoa kunnioittaen. Lukemattomia löytyy vielä, jopa suomeksi, ja voisihan sitä lukea uudestaan jonkun suurista klassikoistakin.
Minulla on ollut ajatuksena lukea uudelleen Maameren tarinat, sillä niistä on jo aikaa. Muut aiemmin luetut olen käynyt jo läpi. Orsiniaan liittyviä on vielä lukematta kokonaan ja seuraava suomeksi ilmestyvä on Malafrena joskus syksyllä. Words Are My Matter oli viime vuonna lukulistallani, mutta kaikki lukeminen hiipui loppuvuodesta.
Poista