Fitz jatkaa matkaansa Clerresiin päämääränä kostaa kaapatun läheisensä menetys ja Narrin saama kohtelu. Kostomatka muuttaa kuitenkin muotoaan uusien kohtaamisten ja muiden tavoitteiden vaikutteesta. Välillä ratkaisut tuntuvat katoavan näköpiiristä. Elolaivat kohtaavat lohikäärmeet ja niiden miehistö joutuu uusien haasteiden eteen. Matka vaatii kaikilta suuria uhrauksia, jotta vanhat ja uudet vääryydet saadaan oikaistua, mutta ennen kaikkea se ratkaisee Fitzin ja Narrin kohtalon.
On se niin vaikea kuvata kirjan sisältöä siten, ettei paljasta tärkeitä asioita. Robin Hobb on aina saanut minut itkemään ja sai nytkin. Jopa tällä hetkellä, kun lukemisesta on kulunut puoli vuotta, en voi välttyä liikuttumiselta. Hobb on kirjoittanut hahmonsa ja maailmansa niin ihon alle, että tarinan vaikutus on aina suuri. Pelkäsin sarjan viimeistä kirjaa juuri sen vuoksi, etten tiennyt miten reagoisin siihen. Suru ja kaipuu tuli, mutta eihän näitä teoksia mikään vie meiltä pois. Niihin voi palata aina myöhemminkin.
Kirjassa on useita käänteitä ja tapahtumia, jotka kirpaisivat. Tuli tunne, että haluaisin säilyttää asiat sellaisena, kuin ne ovat olleet ja rakkaiksi käyneet. Vaan näinhän sen piti mennä, kuin kirjailija sen kirjoitti. Hobb on eräässä toisessa trilogiassaan kirjoittanut lopun, joka oli pikkuisen liian ”onnellinen” minun makuuni. Tässä hän kirjoittaa lopun, jonka tavallaan toivoinkin, vaikka ei se minua ”onnelliseksi” tehnytkään. Tällä kertaa kirjassa verkkaiset hetket eivät häirinneet, vaan olivat kaikki ihan paikallaan. Been hetkien rankkuus söi aikalailla. Hobb tiesi mitä teki.
Matka on päättynyt. Kakkososan jälkeen minulla oli halu lukea aiemmat trilogiat uudelleen, mutta juuri nyt olen seesteisessä ”antaa ajan kulua” –tilassa. Ehkä jonain päivänä. Seuraavaksi Hobbilta saadaan Lindholm-materiaalia. Olen valmis.
Minulla ei ole kirjaan liittyen mitään kommentia, mutta on kaikin puolin mukava nähdä että blogisi heräsi taas henkiin pienen tauon jälkeen!
VastaaPoista"It's alive!" :)
VastaaPoista