perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kirjasta elokuvaksi - tulevaa tuotantoa 5

Kaksi vuotta on vierähtänyt viimeisimmästä Kirjasta elokuvaksi -katsauksestani ja jotain on tässä välissä tapahtunutkin. Aikaisemmat kirjoitukseni aiheesta löytyy seuraavien linkkien takaa:

Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 4
Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 3
Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 2
Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 1

Osasta näkemistäni elokuvista olen kirjoittanut erikseen, monia valmistuneista en ole nähnyt. Useat käsitellyt kirjasovitukset eivät ole edenneet ollenkaan. Kirjasta elokuvaksi/tv-sarjaksi on joskus todella hidasta puuhaa, eikä kaikki edes toteudu optioista huolimatta.


Startz on kuitenkin vihdoin näyttänyt virallisesti vihreää valoa Neil Gaimanin American Godsille eli Unohdetuille jumalille ja tv-sarja on ottanut harppauksen eteenpäin toteutuksessa. Gaiman kuuluu tuotantoporukkaan, joten jälki saattaa olla kelpoistakin. Yllätys, yllätys: minäpä en ole vieläkään lukenut kirjaa, mutta onneksi tv-sarjan tähtäimessä on vuoden 2016 loppupuolisko, joten tässä on vielä aikaa.Gaiman on kynäillyt myös tarinan nimeltä How to Talk to Girls at Parties, jota ollaan nyt siirtämässä elokuvaksi. Kuvaukset alkavat syksyllä ja universumin vaarallisimmassa paikassa, Croydonissa, seikkailee pääosissa Nicole Kidman. Hmm.

Viime syksynä Neil Gaiman vahvisti myös Anansi Boysin (Hämähäkkijumala) brittitoteutuksen mahdolliseksi useampi osaiseksi minisarjaksi, jossa olisi tunnin jaksot. Muita mahdollisia Gaiman teoksiin pohjautuvia filmatisoineja valkokankaalle tai telkkariin ovat Sandman, Hansel & Gretel (arvostelu), The Ocean At the End of the Lane (arvostelu), The Graveyard Book (Hautausmaan poika) sekä The Books of Magic, Interworld, Signal to Noise ja Good Omens (Hyviä enteitä). Näitähän riittää.


En ole ollut erityisemmin kiinnostunut Lev Grossmanin The Magicians -trilogiasta, mutta SyFy on ollut ja toteuttaa tv-tuotannon. Sarjan ensimmäisen kirjan pohjalta valmistuu 12 jaksoa ja pääosissa on Jason Ralph. Traileri löytyy täältä.

Luin Madeleine L’Englen A Wringle in Timen (Hyppy ajassa) jokunen vuosi sitten, ja kirjassa oli hyviäkin puolia, joskin ihan ei kolahtanut. 2003 tehty tv-elokuva ei ollut kovinkaan onnistunut, joten saa nähdä mitä jälkeä Disney saa aikaiseksi uusinnassa, jos yleensä saa aikaiseksi mitään. Käsikirjoitusvaiheessa ollaan vielä. Viimeisin Disney-leffa oli niin ärsyttävä kokemus, että enpä tiedä haluaisinko tätä nähdä muuta kuin genresivistyksen vuoksi.

Wolfgang Petersen on lähtenyt johdattamaan John Scalzin Old Man’s War -maailmaan pohjautuvaa Ghost Bricadesia kohti tuotantoa. Projekti oli välillä hyllyllä, mutta ilmeisesti kohti uutta yritystä ja tv-sarjaa mennään.


Arthur C. Clarken Childhood’s Endin eli Lapsuuden lopun (arvostelu) siirtäminen 6 tuntiseksi minisarjaksi on toteutunut. Ensimmäinen traileri on katsottavissa ja sarjan esitys alkaa SyFylla joulukuussa 2015. Sarjan kotisivut löytyy täältä. Näyttelijöinä mm. Mike Vogel ja Charles Dance. Tämä on must!


Pikku prinssi (arvostelu) on animoitu jo aiemminkin, mutta huhtikuussa esiteltiin Cannesin elokuvafestivaaleilla uuden 3D-version traileri ja Ranskassa elokuvan voi nähdä jo parin viikon kuluttua. Kuuluisia nimiä löytyy ääninäyttelijöiden joukosta. Traileri katsottavana täällä.

J.K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them -kirjasen elokuvasarjan kuvaukset alkavat syksyllä, pääosissa Eddie Redmayne ja Katherine Waterston. Ensimmäinen 3D-leffa ilmestyy marraskuun 18. päivänä 2016. Odotan tätä todella paljon, sillä J.K. Rowling on itse käsikirjoittamassa elokuvaa.

M.R. Careyn kohtalaisen hyvä post-apokalyptinen zombietrilleri, The Girl with All the Gifts (arvostelu) kääntyy elokuvaksi nimellä She Who Brings Gifts. Kuvaukset ovat ilmeisesti alkaneet ja pääosissa on uusi kasvo 12-vuotias Sennia Nanua. Tutumpia näyttelijöitä edustavat Gemma Arterton, Paddy Considine ja Glenn Close. Odotan kiinnostuneena, mutta suosittelen lukemaan kirjan ensin. Tulisikohan kirja suomeksikin, hitti kun on, ja elokuvakin tulossa...

En ole juurikaan kiinnittänyt katsauksissani huomiota sarjakuvien elokuvasovituksiin, mutta nyt on tullut vastaan yksi, jonka otan esille. Ranskalainen science fiction-sarjakuva Valérian and Laureline (Pierre Christin ja Jean-Claude Mézières) on saanut Luc Bessonin innostumaan ja ottamaan seuraavaksi projektikseen. Vaikka Dane DeHaan and Cara Delevingne, joita pääosiin kaavaillaan, eivät varsinaisesti saa minua innostumaan, enkä ole sarjakuvaankaan vielä tutustunut, niin tätä voinee muiden innokkaiden reaktioiden perusteella kuitenkin odottaa. Pitänee etsiä suomennetut sarjakuvat jostain käsiin.

James S.A. Coreyn The Expanse-sarja on edennyt jo pitkälle ja SDCC:ssa tässä kuussa julkaistiin traileri, jonka voi katsoa täältä. 10-osainen sovitus saapuu SyFy-kanavalle joulukuussa. Vaikka en niin ihastunutkaan itse sarjan ensimmäiseen kirjaan, Leviathan Wakesiin (arvostelu), niin olen kiinnostunut näkemään tv-version. Ehkä jopa lukemaan seuraavan osankin.

Vaan avaruusoopperan suurin tulossa oleva hitti on The Martian ja Matt Damon. Kirja oli viihdyttävä (arvostelu) ja traileri kiinnostava, joten eiköhän se tule nähtyä. Ensi-ilta koittaa lokakuussa Suomessa. Suosittelen jälleen lukemaan kirjan ennen leffaa.



Dan Wellsin kauhukirjallisuutta edustava I am not a Serial Killer oli kohtalaisen paljon esille ilmestyttyään ja taisi olla palkinnoillakin. Elokuvaa on työstetty viitisen vuotta, mutta vasta nyt on valittu näyttelijäkaartia.

Philip K. Dickin tuotannon filmatisointi jatkuu ja ensimmäinen näyte Man In the High Castlesta (Oraakkelin kirja) on julkaistu. Kyseessä on Amazonin tuotantoa, enkä oikein tiedä onko se nähtävissä toteutuessaan myös Eurooppassa, mutta jos on niin pitäähän se katsoa. SDCC:ssa julkaistu traileri on katsottavissa esim. Tor.comin kautta. Kirjan suomennos pitäisi ehtiä lukea ennen syksyä.

Ann Leckien Ancillary Justice (arvostelu) on optioitu tv-sarjaksi. Siitä on vielä pitkä matka toteutukseen, joten saa nähdä toteutuuko. Kim Stanley Robinsonin Mars-trilogia on saanut sekin tuulta purjeisiin Game of Thrones tuottajan Vince Gerardiksen ja Spike TV:n ansiosta.Tv-sarjaa odotellessa.

Andrzej Sapkowskin Witcher-sarja (Noituri) olisi Twitter-viestin mukaan elokuvasovitettavana Tomasz Baginskin käsissä. Olen erittäin varautunut tämän suhteen. Minun mielikuvani Geraldista ei kestä paljoa muutoksia. Anne McCaffreyn Pern-sarjaa on yritetty jo kauan muuttaa visuaaliseen muotoon ja nyt Warner Bros on optioinut sarjan tehdäkseen siitä mahdollisen tuoteperheen. Saas nähdä. En ollut innostunut kirjoista (arvostelu), enkä myöskään ajatuksesta elokuva-sarjasta.

Margaret Atwood saa myös osakseen huomiota. Darren Aronofsky on työstämässä MaddAddam-trilogiaa HBO:lle tv-ruudulle.Olemmeko innoissamme? En osaa sanoa, vaikea materiaali työstettäväksi. Ja sitten Patrick Rothfussin The Name of the Windin huhutaan tulevan tv:seemme. 20th Century Fox on optioinut tv-oikeudet ja sarjaa pukkaa jos pukkaa.

Pienenä bonuksena vielä yksi eeppinen avaruusscifipätkä, joka ei varsinaisesti pohjaudu kirjaan, vaikkakin on mytologinen kirjallisuuden hahmo. Ruairi Robinsonin Leviathan -lyhyt filmi herätti huikeaa suosiota ja nyt se ollaan siirtämässä pitkäksi elokuvaksi Neill Blomkampin ja Simon Kinbergin toimesta. Katsotaan millaista jälkeä syntyy, mutta tämä reilun kolmen ja puolen minuutin pätkä on huikea sekä tunnelmaltaan että visuaalisesti. Katsokaa!


Mitä unohtui? Vinkkejä tulevista kirjojen sovituksista isoille tai pienille ruuduille otetaan kiinnostuneena vastaan.

4 kommenttia:

  1. Kiinnostava katsaus, kiitos sen laatimisesta! En ollut itse läheskään kaikista kuullut.

    "Ja sitten Patrick Rothfussin The Name of the Windin huhutaan tulevan tv:seemme. 20th Century Fox on optioinut tv-oikeudet ja sarjaa pukkaa jos pukkaa."

    Optio on vanhentunut, ja äsken uutisoitiin, että isot studiot käyvät tarjouskilpailua oikeuksista:

    http://www.hollywoodreporter.com/heat-vision/comic-con-name-wind-novel-807447

    VastaaPoista
  2. Oraakkelin kirja kuulostaa jännältä filmatisoitavalta, kun muistikuvieni mukaan se oli aika epäfilmaattinen...mutta toisaalta, Dick on kääntynyt ihan ansiokkaasti elokuviksi.

    Hyppy ajassa on mainittu usein kirjana joka kannattaa lukea lapsena eikä koskaan enää sen jälkeen. Hämärät muistikuvani vinkkaisivat sen suuntaan että voisi kääntyä kuitenkin filmiksi...

    Valerian kuulostaa kiinnostavalta, mitäköhän osaa ovat käsittelemässä...

    VastaaPoista
  3. Historialliselta puolelta kannattaa myös odotella Ron Howardin filmatisointia Nathaniel Philbrickin kirjasta In The Heart of the Seas.

    https://www.youtube.com/watch?v=b_n2CAhgPiA

    VastaaPoista
  4. Eikös tässä myös joku aika sitten julkaistu joku pilotti-jakso Wheel of Time -tv-sarjalle? Ja MTV:ltä pitäisi ilmestyä Shannara-tv-sarja. BBC puolestaan versioi Bernard Cornwellin Uthred-viikinkisarjaa.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...