keskiviikko 13. elokuuta 2014

Robin Hobb: Fool's Assassin

Robin Hobbin Fool’s Assassin on yksi vuoden odotetuimmista trilogia-avauksista ja paluu Näkijän tarun ja Lordi Kultaisen maailmaan, Fitzin ja Narrin pariin. Jonkin verran jännitti mitä on odotettavissa, varsinkin kun viimeisin sarja, The Rainwild Chronicles, oli mielestäni pienoinen notkahdus kirjailijan tuotannossa. Olen viimeksi lukenut Hobbia suomeksi 8-10 vuotta sitten, joten en muista mitä ja miten on asioita ja nimiä käännetty, joten pitäydyn englanninkielisissä versioissa.

Vuodet ovat kuluneet ja Fitz on elellyt Tom Badgerlockina rauhallista elämää Withywoodsissa Mollyn ja tämän lasten kanssa, jotka pikkuhiljaa ovat lentäneet pesästä viettämään omaa elämäänsä. Taitoparannuksen ansiosta ikääntyminen ei vaikuta Fitziin niin voimakkaasti kuin läheisiin. Narrista ei ole kuulunut heidän eroamisensa jälkeen mitään, eikä Fitz tiedä onko tämä elossa vai ei. Menneisyys ja tehdyt valinnat palaavat hänen mieleensä usein. Rauhallinen ja turvallinen elo muuttaa pian luonnettaan rankempaan suuntaan useiden yllättävien tapahtumien vaikutuksesta ja Fitz joutuu toteamaan vanhoille taidoilleen olevan yhä tarvetta.

Fool’s Assassinissa on sen sortin yllättäviä käänteitä, että sisällöstä ei voi juurikaan kertoa ilman, että pelkää spoilaavansa. Kerronta on hyvin hobbimaista, kuvailevaa ja kotoisaa, mitään kiirettä hän ei pidä ja alussa vierähtää hyvinkin parisataa sivua ennen kuin palasia alkaa tipahdella tiiviimpään tahtiin. Verkkaus ei häiritse, sillä tuntuu todella hienolta palata yksityiskohdiltaan tuttuihin piireihin. Mitä nyt tietenkin malttamaton mieli halusi välillä kiirehtiä, jotta saisi tietää mitä mikin tarkoitti tai mitä tapahtuu seuraavaksi. Fitz on Fitz, ja suuri osa kirjasta kerrotaankin hänen näkökulmastaan, hänen päänsä sisältä, velloen milloin minkäkin muiston kourissa ja pohtien nykyisiä tekoja. Minä pidän Fitzistä, olkoonkin että välillä hän on raskas ajatuksiltaan ja pyörii vielä iäkkäämpänäkin itsensä ympärillä. Mutta Fitzissä on samalla lujuutta ja luotettavuutta ja sen Hobb osaa tuoda mitä taitavimmin esille. Varsinkin Fool’s Assassinissa. Fitzin raskaat mietteet ja omapäinen toiminta saavat välillä tönäisyjä ja kritiikkiä tarinassa ja niille annetaan myös vastapainoa. Muistot ja unet ovat tärkeä osa tarinaa.

Kirjassa on toinenkin näkökulmakertoja, joka oli minulle yllätys, ja pitkään mietin mikä hänen roolinsa lopulta on. Monia asioita joutui odottamaan pitkään, ennen kuin odotukset täytettiin, välillä hyvinkin odottamattomalla tavalla. Loppu on Aivan Kamala Cliffhanger, enkä tiedä miten jaksan odottaa seuraavaa osaa. Tällä hetkellä pelkään kauheasti mitä viimeinen osa tuo tullessaan. Tarina imaisi sisäänsä, se pääsi ihon alle ja sivut kääntyivät kuin itsestään toinen toisensa jälkeen. Lähes 700-sivuinen teos tuntui loppujen lopuksi liian lyhyeltä.

Kirjan ajan kulumisessa on joitain epätasaisia pomppauksia ja muutamia asioita toistettiinkin hieman liikaa, mutta ne eivät häirinneet ja ärsyttäneet kuin hetken ja sitten taas oltiin syvällä tarinassa. Tätä kirjaa ei missään nimessä kannata lukea ilman, että on lukenut Näkijän taru, Liveship Traders ja Lordi Kultainen -trilogiat ensin. Kirjassa on viitteitä myös Rainwild-kronikkojen tapahtumiin ja niiden vaikutuksiin, joten myös se tetralogia kannattaa lukea pohjaksi. Liveshippejä aikanaan lukiessani ajattelin, että Malta on ärsyttävin hahmo, mihin olin koskaan törmännyt, mutta kylläpä Fool’s Assassiniin on saatu yksi Shun ja FitzVigilant, joista varsinkin ensimmäinen herätti kovinkin ärsytyksen muistoja. Aiemmat sarjat ovat tärkeitä paitsi tapahtumahistorian takia, myös sukupuolisuuden/sukupuolettomuuden ymmärtämisen kannalta.

Fool’s Assassin liikutti ja ahdisti, välillä sydäntä ihan kouraisi. Loppupuolella unohdin ajoittain hengittää. The Rainwild Chroniclesin viimeisen kirjan, Blood of Dragonsin, arvostelussa kirjoitin: ”Toivon suunnattomasti, että Hobb löytää jälleen entisen kertojaminänsä tulevissa tarinoissa. Hän pystyy parempaan.” Tämä toive on toteutunut. Fool’s Assassin on parasta Hobbia vuosiin. Soisi hänen teoksensa olevan suomennettavien listalla.

4 kommenttia:

  1. Yritin kovasti olla spoilaamatta mitään, mutta varovaisuus on aina paikallaan. Joissain lehtiennakoissa on kuulemma kerrottu yksityiskohtiakin. Hieman jännittää mitä muut kirjasta tykkäävät, mutta itselleni se upposi. Huomenna näen Hobbin Lontoossa worldconissa! Jeee!

    VastaaPoista
  2. Yllätyin muuten kovasti Blood of Dragons -arviostasi. Minulle BoD oli paras viime vuonna lukemani kirja sekä Rain Wild Chroniclesin selvästi paras osa. Olen lukenut Hobbia vuodesta 1997 lähtien, jolloin tutustuin Salamurhaajan oppipoikaan, eikä yhtään pettymystä ole tullut vielä vastaan. Rain Wild ei minusta pärjää Hobbin kolmelle ensimmäiselle trilogialle, mutta voittaa Soldier Sonin. Kustantajan päättämä alkuperäisten romaanien pilkkominen kahtia kyllä häiritsi lukukokemusta. Jos Rain Wildia ajatellaan todellisuudessa kaksiosaisena sarjana, niin pidin jälkimmäisestä kirjasta enemmän.

    Megan Lindholmin nimellä julkaistussa materiaalissa (romaanit ja novellit) on toisaalta tullut keskinkertaisuuksia vastaan. En edes ole lukenut kaikkia Lindholm-kirjoja, kolme odottaa yhä: Wolf's Brother, Cloven Hooves & The Gypsy. WB:tä tuskin koskaan luen, sillä The Reindeer People ei tehnyt vaikutusta. Ainoastaan yksi Lindholmin romaani on mielestäni päässyt Hobbin töiden tasolle: Wizard of the Pigeons.

    Kirjoitukseni ei kyllä liity mitenkään Fool's Assassiniin, jota en ole vielä aloittanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tyytymättömyys Rain Wild -kronikkoja kohtaan kasvoi kirja kirjalta loppua kohden. Vääränlaista YA-tunnelmaa välissä, vaikka hyviä hetkiäkin riitti. Pidin osittain Soldier Sonista enemmän. Fool's Assassin on hieno.
      Megan Lindholmilla on sija sydämessäni siinä missä Hobbillakin. Luen varmasti häneltä kaiken mitä julkaistaan.

      Poista
  3. Odotus seuraavaa kirjaa kohtaan kasvaa :) Hobb on melkoisen hyvä pysymään aikatauluissa, joten emmeköhän saa kirjat suunnitellun mukaan. Vähän aikaa sitten hän sanoi Twitterissä kirjoittaneensa lauseen, jonka oli halunnut kymmenen vuotta kirjoittaa. Ja sitten istuvansa hetken katselemassa lausetta ruudulla. Sen täytyi olla merkittävä lause. Pelkään kamalasti lukea tuollaisia, mutta ehkä se on jotain positiivista...

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...