Maapallon meret ovat kuivuneet ja vain yksi kaupunki on säilynyt suljettuna miljardin vuoden ajan. Diasparin asukkaat ovat sopeutuneet keskustietokoneen ohjaamaan eristykseensä. Tietokoneen muistipankeissa säilytetään ihmiselämiä, joita kierrätetään 100 000 vuoden välein. Kaikki ihmiset ovat eläneet jo useamman elämän lukuunottamatta Alvinia, joka saa tietää olevansa vuosimiljooniin ensimmäinen ihminen, joka elää ensimmäistä elämäänsä. Alvin on erilainen, hänellä on halu kyseenalaistaa käytäntöjä ja etsiä uutta. Alvin haluaa poistua kaupungista, aavikon taakse katsomaan minne aikaisemmat hänen kaltaiset ovat kadonneet, sillä yksikään heistä ei koskaan palannut takaisin.
Tarinan taustalla on legenda ihmisen avaruusmatkailusta ja Tunkeutujista, jotka antoivat ihmiskunnan elää, jos se ei koskaan poistuisi maapallolta. Kohtalaisen lyhyessä kirjassa ehtii tapahtua useita vaiheita. Kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvan kaupungin ja ilman sukupuolista lisääntymistä ylläpidettävän väestön ja sen tapojen kuvauksen lisäksi päästään kurkistamaan toisella tavalla kehittyneen ihmisväestön elämää. Lysiläiset elävät ihmisiän lapsesta vanhukseksi ja lisääntyvät luonnollisesti. On myös avaruusolentoja ja tutkimusmatkailuja avaruuteen perimmäisten kysymysten ja kadonneen menneisyyden selvittämiseksi.
Kadonneessa menneisyydessä on paljon yksityiskohtien ideaa ja jopa ihmisen olemassa olon kauneuden itsessään voi havaita. Kuten 50-luvulla kirjoitetussa Lapsuuden lopussakin (arvostelu), tarinaan liittyy jonkin sortin hengellisyys, jumalhahmoinen taustavoima, mikä ei innostanut siinä kirjassa, eikä myöskään tässä. Clarke ei ole ihmiskuvaajana kovinkaan hyvä ja siksipä hahmot ovat ajoittain töksähtäviä ja heidän motivaatioitaan saa hakemalla hakea. Muun muassa Alvinin tyttöystävä oli täysin ulkopuolinen, merkityksetön ja käsittämätön.
Kirjan tapahtumissa on ollut varmasti paljon kirjoitusajankohtana uutta ja kiehtovaa, kuten ihmislajin kehittyminen (tai toisaalta kehittymättömyys, kun ottaa huomioon aikakauden pituuden), mutta siinä ei ole sellaista sense of wonderia, ihmeen tuntua, jonka koin olevan Uhka avaruudesta -teoksessa (arvostelu). Alku oli varsin kiinnostava, mutta loppua kohden teksti muuttui puisevammaksi ja tapahtumiin nähden latteaksi. Pitkästyin.
Kahden tylsemmän Clarken jälkeen intoni jatkaa tuotantoon tutustumista on valitettavasti laantunut. Tuntuu kuin olisin parhaimmat teokset jo lukenut, ja tämän jälkeen mitään erityisen hyvää ei ole enää odotettavissa. Kirjahyllyssäni on toki vielä muutamia kirjailijan kirjoja, mutta ehkä menee jonkin aikaa ennen kuin seuraavan Clarkeni luen.
Minä tykkäsin kovasti Kadonneesta menneisyydestä, kun luin sen ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Kirja ei tuntunut missään vaiheessa tylsältä, ja pidin siitä selvästi enemmän kuin 2001 avaruusseikkailusta, joka on itselleni heikoin Clarke. Toisaalta olen lukenut vasta viisi teosta kirjailijalta - aloitin tunnetuimmilla. Eniten on iskenyt upea Lapsuuden loppu.
VastaaPoistaKlassikoksi nousseella Kadonneella menneisyydellä on varmasti ollut vaikutusta myöhempiin kirjoittajiin. Ilahduin siitä, että Terry Pratchettin tuoreesta Pitkästä Maasta löytyi viittaus romaaniin.
Odotin kirjalta enemmän, mutta pienoiseksi pettymykseksi jäi. Ei voi mitään.
VastaaPoistaHyvällä tahdillahan sä noita olet saanut läpikäytyä. Mulla ei paljon poikkea Kadonnut mennesiyys kirjan lukukokemus muista Clarken romaaneista yleistasolla. Se on se kerronta tapa - jotenkin toteavaa ja väritöntä kai- joka pistää ajatukset muualle ja en jaksa kunnolla keskittyä. Tarina oli kuitenkin tässä ihan hyvä.
VastaaPoistaMutta hei lue Tähtiaika, sisältää sympaattisia 50-luvun hengen mukaisia tarinoita.
Tähtiaika on yksi niistä vielä lukulistalla olevista. Enköhän jossain välissä.
PoistaYhden podcast-arvostelijan ajatuksena oli, että kirjan ihmiset eivät olekaan ihmisiä, vaan robotteja, jotka vain kuvittelevat olevansa ihmisiä. Jotain pieniä vihjeitä siihen suuntaan kai olisi kirjasta löytynyt, muistelen että ainakin jotain hampaista arvostelija olisi maininnut. Mitäs itse olet mieltä, tarjoaako tämä tulkinta järkeviä mahdollisuuksia?
VastaaPoistaMikä ettei, tavallaan diasparlaiset olivat jonkin sortin bionoideja verrattuna lysiläisiin. Tarinassa on kyllä selkeä robottikin, enkä muista että Alvinin ja sen kohtaamisessa olisi annettu mitään erityisiä vinkkejä tulkinnan suunnasta. Pidin lukiessa diasparlaisia ihmishahmoina, mutta loppujen lopuksi asetelma oli itsessään outo, kun kuitenkin puhuttiin tulevaisuudesta miljardin vuoden kuluttua, ja on vaikea kuvitella ihmisevoluutiota niin pitkän ajan päähän. Palautin kirjan jo kirjastoon, joten yksityiskohtien tarkastamiset ei onnistu.
Poista