Steampunk: Poe

Edgar Allan Poe (1809-1849) näki ja koki ensimmäisen teollisen vallankumouksen vaiheet ja viktoriaanisen aikakauden alun. Hän ei kuitenkaan päässyt kokemaan 1800-luvun loppupuoliskon voimakasta teollistumisen jatkovaihetta, minkä vuoksi hänen muuten aikakauden teknologiankin inspiroima tuotantonsa ei ole varsinaisesti steampunkin protovaihetta. Hänen teoksensa vaikuttivat kuitenkin varsinaisten steampunkin esikuvien H.G. Wellsin ja Jules Vernen tuotantoon (tästä enemmän esim. The Steampunk Bible -kirjassa), joten siinä mielessä Poen ja steampunkin yhdistäminen toisiinsa ei ole ollenkaan huono juttu.

Steampunk: Poe (2011) on kokoelma Poen tunnetuimpia alkuperäisiä tekstejä vuosien 1831-1849 väliltä, joihin pohjautuen Zdenko Basic ja Manuel Sumberac ovat tehneet kuvitukset. Kirja jakautuu kahteen osaan, jossa ensimmäisessä osassa on tarinat ja toisessa runot. Tarinoista jokainen löytyy suomennettuna mm. Edgar Allan Poen kootut kertomukset -opuksessa.

I. Stories

• The Masque of the Red Death (Punaisen surman naamionäytelmä), 1842
• The Tell-Tale Heart (Kielivä sydän), 1843
• The Fall of the House of Usher (Usherin talon tuho), 1839
• The Murders in the Rue Morgue (Rue Morguen murhat), 1841
• The Balloon-Hoax (Ilmapalloankka), 1844
• The Spectacles (Silmälasit), 1844
• The System of Doctor Tarr and Professor Fether (Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmä), 1845

II. Poems

• The Raven (Korppi), 1845
• To Helen (Helenelle), 1831
• The City in the Sea (Kaupunki meressä), 1845
• A Dream Within a Dream (Unta unessa), 1849
• The Conqueror Worm (Voittaja Mato), 1843
• The Bells (Kellot), 1849

Olen aiemmin lukenut kaikki tarinat suomeksi ja runoista Korppi on tuttu ja yksi suosikeistani. Poen tekstit ovat goottimaisen synkkiä ja tapahtumaympäristöistäkin hohkaa tummuus. Poe kuvaa ihmismielen heikkouksia ja väärentymiä jopa mielipuolisuuteen saakka. Hän osaa myös pistää aiheessa komedian puolelle esimerkiksi Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmässä. Sitä lukiessa on oikeasti hauskaa, kun ottaa huomioon vieläpä ajankohdan ja sen käyttäytymissäännöt (Poe sai kritiikkiä vulgaarisuudesta). Tarinassa nuori mies päättää vierailla yksityisellä hullujenhuoneella ja tutustua sen uuteen hoitomenetelmään ja kyllähän hän tutustuukin. Punaisen surman naamionäytelmä on myös tarina, joka kaikessa kamaluudessaankin kiehtoo. Siinä kulkutauti leviää ympäri maata ja ruhtinas Prospero sulkeutuu vallasväkensä kanssa linnoitettuun luostariinsa välttääkseen taudin. Porukka pitää hauskaa erilaisissa hienoissa saleissa, mutta mustan salin jättikokoisen kellon heilurin naksahdukset saavat juhlijat hämmennyksiin. Wikiaineistossa on tarina Tampereen Sanomissa elokuussa 1900 julkaistuna käännöksenä nimellä Punaisen kuoleman naamio. Minusta on ihastuttavaa ajatella, että tuohon aikaan suomalaisesta sanomalehdestä on voinut lukea Poen tarinan.

Poe jätti tarinoillaan vaikutuksensa paitsi Wellsiin ja Verneen, ja siten tieteiskirjallisuuteen ja steampunkiin, niin myös Arthur Conan Doyle on aikanaan tunnustanut ihailevansa Poeta. Poe on varmasti innoittanut muitakin salapoliisikertomusten kirjoittajia, joiden etsivät ovat käyttäneet työkaluna terävää älyä ja päättelykykyä. En ole kuitenkaan itse koskaan pitänyt erityisemmin Rue Morguen murhista tarinana vaikka sen ratkaisu onkin kieltämättä varsin kekseliäs. Kerrontatavassa on jonkinlaista ylemmyydentuntoa, mitä esiintyy myös joissain muissa Poen kertomuksissa, mm. Ilmapalloankassa. Poen oli kiinnostunut kuumailmapalloilusta ja sen mahdollisuuksista massaliikennevälineenä. Steampunk-aiheeseen nähden olisin ottanut kokoelmaan ehkä mukaan Ilmapalloankan lisäksi myös toisen palloilutarinan, Erään Hans Pfaallin verrattoman seikkailun, jossa nimikkohenkilö pyrkii matkaamaan kuuhun.

Poen tarinat eivät olleet se varsinainen syy miksi hankin juuri tämän teoksen, sillä ne minulla ovat jo ennestään. Zdenko Basicin ja Manuel Sumberacin kuvitukset ovat se syy. Kuvitukset ovat ihastuttavia ja niitä on paljon! (klikkaamalla kuvat näkyvät isompana)

Kuvitukset ovat tarinoiden lailla tummanpuhuvia, unenomaisia, sekoitus houretta ja todellisuutta. Niissä on steampunkin ominaispiirteet, mutta samalla ne ovat uskollisia tarinoiden sisällöille. Ja sitten ne ovat vielä leikkisiäkin. Jokaisessa kuvassa, joko itse keskiöaiheessa tai laitamilla, on silinterihattuisia tikku-ukkoja (luurankomaisia hahmoja). Kuvien laidassa ne takovat, vääntävät hammasrattaita tai vain istuksivat tai seisovat yksinään tai kimpassa. Niiden seuraaminen tarinasta toiseen on yllättävän mukavaa huvitusta.

Pidän kuvituksissa käytetyistä tekniikoista. Taustalla on kangasmainen kuvio ja sen päällä kerroksittain maalattuna ja piirrettynä tapahtuma. Oikeat ihmishahmot eivät kiehdo minua yhtä paljoa kuin pääkallo-tikkuihmiset, mutta niitäkin on jokunen, mm. Silmälasit-tarinassa, jossa nuoreen kauniiseen naiseen rakastunut turhamainen nuori mies kokee yllätyksen, kun vihdoin suostuu pistämään näköavustajat nenän varrelleen. Usherin talon tuho on yksi kauhukirjallisuuden klassikkonovelleista, psykologinen, mystinen ja piinaava tarina. Siihen liittyvä kuva (alla) onnistuu steampunk-henkisesti tuomaan esiin näitä piirteitä rikkomalla ahdistavasti lainalaisuuksia ja olemalla unenomainen.

Poen runot ovat kertomuksia rakkaudesta ja kuolemasta. Korppia lukuun ottamatta ne eivät antaneet minulle paljoakaan, mutta osaksi siksi, että ne ovat myös kohtalaisen vaativia englanninkielisenä. Tulipahan opittua muutama täysin uusi sanakin.

Respite - respite and nepenthe from thy memories of Lenore!
Quaff, oh quaff this kind nepenthe and forget this lost Lenore!

Korppi tuntui englanninkielisenä erilaiselta runolta, kuin mitä olin sen aiemmin suomenkielisenä mieltänyt. Kääntäminen on selvästikin vaikea taiteenlaji.

Edgar Allan Poe oli ehkä kiistelty hahmo aikanaan, mutta tänä päivänä on täysin mahdotonta kiistää hänen merkitystään maailman kirjallisuuteen. Tieteiskirjallisuus, salapoliisikertomukset ja ennen kaikkea kauhukirjallisuus ovat paljon velkaa Poen mielikuvitukselle ja älykkyydelle. Tämä kirja osoittaa, että Poen tarinat ja runot voivat innoittaa myös steampunk-kuvataiteeseen, joka ilahduttaa ja kiehtoo. Sen verran innostuin Basicin ja Sumberacin tuotoksista, että hankin sarjassa ilmestyneet Steampunk: H.G. Wellsin ja Steampunk: Mary Shelley’s Frankensteininkin. Niistä erikseen myöhemmin.