torstai 5. syyskuuta 2013

Ostin kirjan (ja toisenkin)

Reissussa ollessani kirjablogeissa on tempaistu sitä sun tätä ja mm. tiistaina 3.9. oli Osta kirja -päivä, johon haasteena Café pour les idiots -blogissa esitettiin täysihintaisen kirjan ostamista. En kerinnyt mukaan ilmoittamaan osallistumisestani, mutta täysihintaisen kirjan kuitenkin ostin. Tai olin tilannut sen jo ennakkoon, mutta kirja putkahti minulle postitse juurikin tiistaina. Eli Lauren Beukesin uutuus Säkenöivät tytöt. Kovakantisen kirjan hinta oli reilut 25 €.


Ostin lisäksi yhden edullisemman suomenkielisen pokkarin, mikä on tätä nykyä harvinaisuus kohdallani, sillä ostan yleensä kirjani tuoreeltaan ilmestymishetkellä tai parin kuukauden sisään (vaikka tulisin lukeneeksi sen vasta usean vuoden kuluttua). Useimmat paperikirjaostokseni ovat siis normaalistikin täysihintaisia.

Hdcanis pohti Hyönteisdokumentissa kirjaostoksiaan ja ostoskäyttäytymistään pidemmällekin, mikä innoitti minutkin kirjoittamaan. Olen ostanut tänä vuonna 80+ kirjaa. En jaksanut laskea tarkkaa lukua. Sata menee varmaankin rikki vuoden loppuun mennessä. Suurin osa niistä on ekirjoja, joten en kuormita kirjahyllyjäni. Ekirjoista ei aina tiedä ovatko ne täysihintaisia vai mitä, sillä Amazonissa uudenkin ekirjan kohdalla voi olla ilmoitus tyyppiä: alennuksesi on näin ja näin paljon. Uudet ekirjat maksavat monesti päälle 15 euroa, joskus jopa alle 10 euroa. Tutkimattomat ovat Amazonin hinnoittelupolitiikat. Hinta ei ole kuitenkaan ollut minulle se ratkaiseva tekijä, vaan saatavuus. Ostan myös pienemmiltä ekirjamyyjiltä pienilevikkisiä ekirjoja. Divareista en ole ostanut kirjoja pitkään aikaan, paitsi nettidivareista harvakseltaan.

Ostan kirjoja lähinnä sen vuoksi, että paikalliset kirjastot, niin upeita kuin ovatkin, eivät pysty tarjoamaan minulle kaikkia kirjoja ja nykyisin siinä formaatissa kuin haluan. Olen myös vuosikymmenen ajan pyrkinyt tukemaan kustannustoimintaa, varsinkin pienkustantajien, ja se oli yksi syy (vaikka ei ainoa) miksi päätin olla ottamatta vastaan ilmaisia arvostelukappaleita, vaan mielummin ostan kirjat. Pieni ele, mutta eipä minulla muutakaan ole tarjottavana. Kirjat ovat minulle tärkeitä ja arvostan kirjailijoiden tarinankertomisen lahjaa. Joskus toivon, että kustannusyhtiötkin arvostaisivat enemmän kirjailijoitaan ja meitä kirjojen ostajia.


Kävin Helsingissä ruokailemassa ravintolassa, jossa oli seinustalla kirjahyllyjä ja niissä oikeita kirjoja. Toisella tasanteella oli kirjoja takaseinustalla vielä enemmän kuin yllä olevassa kuvassa näkyy. Tarjoilijan mukaan niitä jopa luetaan joskus. Olisin nauttinut paikasta enemmän, jos siellä ei olisi soinut kovaääninen musiikki.

4 kommenttia:

  1. Vahva genresuunteisuus varmasti aiheuttaa sen että yleiset kirjastot pysyvät vain vaivoin perässä (e-kirjoihin painottumisesta puhumattakaan).

    Kirjoilla sisustavia baareja on jokunen nähty, yhdessä lähipaikassa katselin vähän pitempään hyllyjä. Suurin osa oli sellaista bulkkikirjallisuutta mitä näkee kirppistyöskentelyssäkin riittävästi mutta bongasin myös kirjan jota en ollut edes tiennyt suomennetun ja joka kiinnostaisi lukea...mutta siinä vaiheessa kaveri tuli paikalle ja piti olla sosiaalinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kirjoja olisi kuulemma saanut ottaa mukaankin. En ehtinyt katsoa lähempää olisiko sieltä löytynyt mitään mielenkiintoista. Piti olla sosiaalinen :)

      Poista
  2. Minullakin tuo Beukesin kirja lukulistalla ja odottelen innokkaasti, että saisin sen kirjastosta luettavakseni. Mielenkiintoiselta vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kirjan suhteen korkeat odotukset. Aloittelen lukemisen tänään.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...