perjantai 28. kesäkuuta 2013

Peter Watts: Sokeanäkö

Peter Wattsin tuotanto ei ole minulle liiemmin ennestään tuttua, sillä olen lukenut kirjailijalta aiemmin vain kaksi novellia: The Island ja The Things. Kävin viime vuonna Sweconissa kuuntelemassa hänen ajatuksiaan ja siltä pohjalta päätin lukea vasta suomeksi ilmestyneen Sokeanäkö -kirjan (Blindsight, 2006). Asiaan vaikutti myös se, että Watts on tämän vuoden Finnconin kunniavieras.

Tarina alkaa kun kymmenettuhannet Tulikärpäsiksi ristityt muukalaissatelliitit kuvaavat yhtäaikaa maapallon. Arvelut ensimmäisen yhteydenoton laadusta sinkoilevat jännittyneenä, mutta maapallolla ei jäädä odottelemaan kontaktia, vaan Theseus-alus lähetetään tarkastamaan paljastuneen vierasaluksen Rorschachin aikeet. Aluksen kapteenina on tekoäly ja johtajana geeniteknologian avulla henkiin herätetty vampyyri Jukka Sarasti. Tarinaa kerrotaan synteetikko Siri Keetonin näkökulmasta. Puolet hänen aivoistaan on korvattu istukkeilla, mutta myös miehistön muut jäsenet ovat erikoisia. Amanda Bates on hiiliplatinalla vahvistettu pasifistisotilas, Kopla on yhden naisen kehossa oleva joukko persoonia, kielitieteilijöitä, synesteetikkoja ja Szpindel on ihmisBioLääkis, joka kykenee näkemään ja maistamaan yli ihmisaistien. Joukko vierailee useamman kerran Rorschachin oudon muotoisella pinnalla pyrkiessään selvittämään mikä alus on ja onko siinä älykästä elämää. Alkaa matka tietoisuuden ja ymmärryksen pohtimiseen, ennen kuin selviää onko ihmiskunta kohtaamassa harmittoman vai uhkaavan vieraan.

Sokeanäkö on kovaa scifiä. Kirja sisältää oikeaan tieteeseen pohjautuvia termejä ja teorioita, ja osa saattaa olla pseudotiedettäkin, aina ei ota selvää. Vieraita asioita vilisee sivukaupalla, on aluksen teknistä kuvausta, näkökyvyn fyysisen prosessin kuvausta kuin myös nähdyn ymmärryksen muodostumisen pohdintaa. Kirjassa pyöritellään tietoisuuden sekä älyn käsitteitä, on hahmontunnistusta, kiinalaista huonetta, Chernoffin naamoja, sokeanäköä ja paljon muuta, joista läheskään kaikista en välttämättä ollut ennen tätä edes kuullut. Watts käyttää paljon myös fysiikan määreitä ja teknisiä sanoja. Välillä asioiden selittämisestä tulee infodumppauksen makua, vaikka Watts onkin sen verran taitava kirjoittaja, että niiden yli lukee sujuvasti.

Kirjan päähenkilön eli synteetikon tehtävä on tarkkailla ja pyrkiä ymmärtämään ulkoavaruuden vierasta, jonka kanssa ei välttämättä ole yhteistä kieltä. Sokeanäössä pohditaan paljon kielenmuodostusta, kuinka teknisesti voi hallita kielen mallintaen, silti ilman ymmärtämistä, ja samaa soveltaen käyttäytymisen tulkintaan. Tämä pohdinta kääntyy koskemaan myös pohtijoita itseään, sillä he kaikki ovat hahmoina vähintään yhtä outoja kuin vieraat. Kirjan puolessa välissä aloin hieman väsyä asioiden pyörittelyyn, eikä pienet toimintakohtaukset välissä jaksaneet nostaa aina lukuvirettä. Kaikki oivallusten ja ymmärtämisen tulokset johtavat kuitenkin onnistuneeseen ja ehkä hieman yllättäväänkin loppuratkaisuun ja välillä tunnelma tiivistyy tarinassa jopa pelottavaksi. Watts hallitsee myös kauhuelementtien käytön, varsinkin kun se liittyy jollain lailla outoon, mystiseksi koettuun ilmiöön.

Watts esittelee kirjassaan muinaisen ihmissaalistajalajin geenien ja salamurhaajien veren avulla henkiinherätetyn rodun edustajan, joka on saanut kaiken lisäksi suomenkielisen nimen. Wattsin vampyyri on tieteellä selitettävä ihmisrotua ravintoketjussa ylempi eläjä. Vampyyrivieroksujana pidän tästä kuvauksesta. Samoin häilyt ovat loistava keksintö avaruuden olennoiksi outoine liike- ja aistihermostoineen. Pelottavia ja erilaisia.

Sokeanäössä on paljon asioita, jotka vaativat melkeinpä toisen lukukerran. Jo pelkästään kirja-arviota varten tehty uusintaläpiselaus auttoi hahmottamaan joitain kohtia paremmin. Ehkä aihemaailmasta johtuen koin jopa Hannu Rajaniemen käyttämän kielen Kvanttivarkaassa (arvostelu) ja Fraktaaliruhtinaassa (arvostelu) helpommaksi lukea. Sokeannäkö olisi pärjännyt hieman vähemmälläkin jargonilla, mutta se lienee makuasia. Kirjan kansi on erittäin onnistunut, pidän siitä.

Sokeanäkö on kiinnostava ja uusia näkökulmia esille tuova teos, ja jos kova science fiction ei vieroksuta liikaa, se kannattaa ehdottomasti lukea. Tervetuloa Suomeen myös Peter Watts!

6 kommenttia:

  1. Luin tämän reilu viikko sitten ja pidin kirjasta kovasti! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että teknojargonia ja selittelyä oli paikoin aivan liikaa, eikä kirjassa ollut niin paljon hengähdystaukoja kuin olisi kaivannut. Mutta onneksi tosiaan kaikki tieteellinen selitys johtaa mielenkiintoiseen ja ennalta-arvaamattomaan lopputulokseen, jolloin kirjan tyyli on jälkikäteen perusteltavissa - jos vain jaksaa hankalien kohtien yli sinne asti :)

    Ja plussaa myös vampyyreista. Etukäteen epäilin, voiko vampyyreita kuvata mitenkään tuoreesti, mutta tässä homma oli hoidettu hyvin ja ahdistavasti (ja vampyyrien "ominaisvian" selitys oli suorastaan hykerryttävä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen kattavasti näytit käsittelevän kirjaa, takaumat maapallollakin. Sokeanäkö on todennäköisesti kirja, jonka jälkimaku paranee. Ensimmäiset tuntemukset olivat kutakuinkin häkeltyneitä, mutta mitä enemmän sisältöä pohtii, sen enemmän ulottuvuutta siitä löytyy. Ei ole helppo kirja, mutta palkitseva.

      Poista
  2. Samat novellit olen itsekin lukenut, mutta suomeksi. Niistä jo sai käsityksen kirjailijan scifin kovuus asteesta ja keskittyminen pitää ainakin olla mukana, jotta jotain saa irti. Ajattelinkin, että Sokeanäkö ei varmaankaan ole mikään helppo nakki. Aion kirjan lukea tai ainakin kokeilla, mutta en ihan heti, kun nyt tuntuu olevan helppojenkin kanssa keskittymisvaikeuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se kirja mihinkään katoa vaan odottelee kyllä lukijaansa. Minusta tuntui hyvältä ajatukselta mennä kuuntelemaan kirjailijaa Finnconiin kun Sokeanäkö on luettuna. Enkä ole sulkenut pois tutustumista hänen muihinkaan teoksiin, mutta tosiaan myöhemmin.

      Poista
  3. Mä olen vasta puolessa välissä menossa, mutta eiköhän tämä Finnconiin mennessä valmistu. Kyllähän tämä hard SF:ää selkeästi on, mutta Watts ei kuitenkaan mikään Alistair Reynolds ole, ja hyvä niin. Kielitieteelliset ja peliteoreettiset läpät on mun mielestä olleet hauskojakin, ja ne fysikaalis-matemaattiset... Olen oppinut paljon uusia hienoja sanoja, joita en enää muista. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen vertaus Reynoldsiin, jota en ole kokenut erityisen "vaikeaksi", mutta olen yhä lukenut häneltä vain kolme romaania lyhyempää tarinaa, joten tietoni ovat varmasti puutteelliset.

      Minä pidän ekirjoista mm. sen vuoksi, että niistä voi tehdä sana tai lausehakuja, jos ei jotain muista tarkalleen :) Harmi, ettei Sokeanäkö(kään) ilmestynyt ekirjana, tai sitten se ilmestyy jonkun ihmelogiikan mukaisesti sähköisenä puolen vuoden päästä.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...