Magdalena Hai: Kellopelikuningas

Kerjäläisprinsessa (arvostelu) oli viime vuonna varsin innostava lukukokemus ja siksipä tuli hankittua Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarjan toinenkin osa luettavaksi. Jälleen kerran aioin vain vilkaista alkua, sillä toinen kirja on parhaillaan kesken, ja niinhän siinä kävi, etten pystynyt lopettamaan lukemista, vaan luin Kellopelikuninkaan lähes tauotta loppuun.

Tällä kertaa Gigi perheineen on siirtynyt pois Alhaiston kaupunginosasta Rahastoon ja samalla pois tuntemattomuudesta. Keloburgin lääninkuninkaan tilauksesta Gigin isä, kotimaastaan Umbroviasta paossa oleva kuningas ryhtyy avustajansa Barnabasin kanssa rakentamaan uudenlaista suurta ilmalaivaa. Gigi yrittää sopeutua uuteen asemaansa prinsessa Gregoroviana, samalla kun Henrykin miettii tulevaisuuttaan. He tutustuvat maanalaiseen lapsijoukkoon, jonka keulahahmoina ovat Naseem ja Nikanor. Lapsijoukko ihailee Gigiä ja Henryä näiden seikkailijamaineen vuoksi, mutta kaikki eivät suhtaudu samoin. Uskonlahko Sokean Jumalan veljeskunta käyttäytyy avoimen vihamielisesti niin kuningasperhettä, ihmissusia kuin tulevaa ilmalaivaakin kohtaan. Pian Gigi ja Henry ovat jälleen vaarassa.

Usein sarjojen toinen kirja hieman notkahtaa onnistuneen alun jälkeen. Näin ei käy kuitenkaan Gigin ja Henryn kohdalla, vaan Kellopelikuningas ylittää jo erinomaiseksi kokemani Kerjäläisprinsessan ja on astetta kypsempi kokonaisuus, vaikka selkeitä nuortenkirjamaisuuksia sivuhahmoissa on havaittavissa. Kellopelikuninkaassa maailmanluonti syvenee ja sivumääräkin lähes tuplaantuu. Tarinassa kuvataan Keloburgin yhteiskuntarakennetta ja sosiaalisia eroja entistä tarkemmin.

"Olin nähnyt tuollaisia lapsia ennenkin. Jos meikäläisillä olikin ollut vähän, heillä ei ollut mitään. Tuollaiset lapset eivät yleensä olleet edes leikkineet meidän kanssa, joilla oli koti ja perhe, vaan he pysyttelivät omillaan. Niin kuin he olisivat olleet eri heimoa. Jotkut heistä kävivät töissä. Monet Keloburgin lehtipojista olivat kodittomia. Toiset olivat roskankerääjiä, niin kuin minä. Mutta useimmat hankkivat elantonsa varastamalla, joutuivat ennen pitkää jengeihin ja olivat olleet rangaistuslaitoksessa jo ennen kuin täyttivät viisitoista."

Mukaan kuvioon tulee myös muinaiseen skandinaaviseen mytologiaan pohjautuva uskonnollinen lahko. Samalla ehditään käydä Keloburgin ulkopuolella, Vihreän saaren sisäosissa, suurella Jääjärvellä ja vilkaista urbaanista sulatusuuniväestöstä etnisesti poikkeavaa kansanosaa ja turmeltumatonta luontoa, sekä etsiä ihmeellistä kiveä. Maailmankuvauksessa ainoastaan kalkkikiviluolasto aiheuttaa hieman kulmien kohottelua, mutta fantasiassa ja vaihtoehtohistoriassa myös geologia voi olla poikkeavaa.

Suurin ilahduksen aiheeni löytyy Gigin hahmokehityksestä. Kellopelikuningas onkin näyttävästi tytön kasvukertomus. Pidin siitä, että kasvaminen tapahtuu oivalluksina ympäristöä ja kanssaihmisiä tarkkaillessa, vaikka välillä kehitys tuntuukin hieman liian nopealta. Erityisen onnistunut on äidin ja tyttären välinen kipeän oivaltava konflikti. Hienosti kirjoitettu, toi mieleen tunnelman J.K. Rowlingin Harry Potter ja Feeniksin kilta -kirjan lopusta, jossa tapahtuu harppaus päähahmon sisäisessä kehityksessä (Huom. Olen lukenut kirjan aikuisena. Nuoremmat lukijat tuntuivat olevan eri mieltä kanssani silloin kun kirja ilmestyi).

Kellopelikuningas astuu rohkeasti syvemmälle steampunk-maailmaan. Enää ei puhuta pelkästään kivoista automaton-keksinnöistä ja ilmalaivoista. Tarinassa ei sinänsä ole mitään genreä mullistavaa uutta, mutta on hienoa, että tarina kehittyy myös tyylilajille uskollisesti. Kirjan kansi on jälleen onnistunut, sisältönsä oloinen ja persoonallinen. Odotukset sarjan kolmatta osaa kohtaan ovat suuret. Hieman jännittää mitä tuleman pitää.