Aliette de Bodard: Perhonen ja jaguaari

Aliette de Bodardin Perhonen ja jaguaari -novellikokoelma ehti saapua myyntiin ajoissa ennen kirjailijan Finncon-vierailua reilun viikon päästä. Joitain kirjailijan tuotoksia olen lukenut jo aiemminkin (Immersion, On a Red Station, Drifting ja The Jaguar House, in Shadow, joista viimeisin löytyy myös suomennettuna tästä kokoelmasta. Kirja sisältää kuusi vaihtoehtohistoriallista novellia kahdessa osassa. Maailman taustaa selitetään erikseen kirjan lopussa, mutta lyhykäisesti sanottuna Amerikan ovat löytäneet kiinalaiset eurooppalaisten sijaan, ja Meksikon ja Yhdysvaltain etelävaltioiden tilalle on muodostunut Suur-Mexican alue, jonka väestö on intiaanisukuista alkuperältään. Pohjois-Amerikan länsirannikko on muodostunut Xuyan valtioksi, jossa väestöpohja on kiinalaista, mutta joukossa on jonkin verran köyhtyneestä naapurista tulleita amerikkalaisia ja mexicalaisia. Vietnam on Dai Viet, joka on kehittynyt voimakkaasti sen sijaan että olisi Kiinan varjossa. Kiinan kulttuuriperinne on kuitenkin voimakkaasti silti läsnä.

Ensimmäisen osan tarinat sijoittuvat Suur-Mexican ja Xuyan alueille sisällisodan vaiheisiin ja sen lähihistoriaan. Toisessa osassa harpataan ajassa eteenpäin ja avaruusasemille, kehitetyn tekoälyn, Mieli-teknologian syövereihin ja vietnamilaisen ja muiden kulttuurien kohtaamispisteisiin. Suluissa alkuperäinen ilmestymisvuosi.

Osa 1

• Varjo Jaguaarien huoneessa (2010)
• Aamulla putoava perhonen (2008)
• Kadonnut morsian (2007)

Osa 2

• Kasvattaja (2010)
• Aluksen veli (2012)
• Kaksi siskoa maanpaossa (2012)

Varjo Jaguaarien huoneessa ei ensilukemalla vakuuttanut minua. Vaikka nyt huomasin tajunneeni pointin niin silloin kuin nytkin, niin silti novellista yhä jää tunne, että tarinaan hyppää kesken kaiken. Vaikka kronologisesti tämä on aivan ehdoton aloitusnovelli, sijoittuen sisällissodan lähivuosiin ennen ja jälkeen, niin se on myös riskialttein työntämään lukijan pois kirjan parista, eikä käännös auta yhtään asiassa. Kannattaa kuitenkin jatkaa, sillä seuraavat novellit ovat paljon selkeämpiä rakenteeltaan. Ja ehkä kannattaa lukea jopa jälkisanat lopusta, jossa maailman taustaa valotetaan hieman enemmän. Novellin loppu on erinomainen ja huomasin pitäväni siitä enemmän kuin ensimmäisellä kerralla.

Aamulla putoava perhonen on noirdekkarihenkinen kertomus mexicalaissyntyisestä rauhantuomarista, joka ratkoo toisen mexicalaissyntyisen naisen murhaa. Tarinan juoni toimii ja saa pienoisen käänteenkin lopussa. deBodard on mm. Immersionissa käsitellyt hahmojen oman etnisen taustan ja ulkopuolisen hyväksynnän paineen vaikutusta ihmiseen, niin myös tässä, jossa sisällissodasta on kulunut vasta vähän aikaa ja sen haavat ovat vielä osittain auki. Hahmojen ristiriitaiset tuntemukset ja sisäinen pohdinta tuo aiheeseen syvyyttä.

Kadonnut morsian on niin ikään dekkaritarina ja tällä kertaa tavataan ainoa amerikkalainen ja miespuoleinen kertojahahmo. Etsivä palkataan löytämään nimekkään, mutta köyhtyvän perheen tytär, joka katoaa juuri ennen häitään. Tarinassa nousee esille kulttuurien perinne, käyttäytymistavat, ajatusmaailma ja naisen asema.

Kasvattaja kertoo vietnamilaisesta suunnitteluharmoniamestarista, jonka tehtävänä on valmistaa avaruusalus Mieltä varten. Ihmisen kohdusta syntyvän lihan ja tekoälyn risteymän, Mielen, synnyttää tällä kertaa mexicalaissyntyinen nainen, jonka poltot ovat käynnistyneet etuajassa, ennen kuin mestarin työ on päätöksessä. Tarinassa pohditaan jälleen naisen asemaa ja valintoja. Koin kertomuksen häiritsevällä tavalla kiehtovaksi, sillä mielikuva Mielen synnyttämisestä on hieman puistattava. En tiedä onko joku sf-kirjailija jo käyttänyt vastaavaa aiemmin teoksissaan, mutta de Bodard käyttää mekanismia ainakin kiinnostavasti.

Aluksen veli nousi minulle kokoelman koskettavimmaksi novelliksi. Siinä äiti, jolla on sekä tavallinen poikalapsi että Mieli-tytär kirjoittaa pojalleen muistoja tapahtumista omasta näkökulmastaan. Mielten käyttäminen avaruuden syvyyksien matkaajina herättää ristiriitaisia tuntemuksia ja joillain planeetoilla käytetään vielä perinteisiä horrosaluksia matkaamiseen ja ansiibeliä viestittämiseen. Mielten vastustaminen saa uskonnollisiakin piirteitä ja äidin tarina kuvaa pojan valintoja pois oman kulttuurinsa käyttäytymisen piiristä. Samalla avautuu myös ymmärrys miksi poika teki valintansa. Surullisessa tarinassa on itämaista viisautta, mitä on havaittavissa de Bodardin Immersionissa ja On a Red Station, Driftingissäkin. Ilahduin Ursula K. Le Guin -viitteestä.

Kaksi siskoa maanpaossa kertoo kuolleen Mieli-aluksen viimeisestä paluusta kotiin. Pohjoisessa vallitsee rauha Dai Vietin hengessä ja siellä arvostetaan yhä kirjallisuutta ja kulttuuria. He joutuvat kuitenkin huomaamaan, että Mieli-aluksetkin voivat kuolla, jos ne osallistuvat etelän Namin jatkuviin taisteluihin mukaan ja satojen vuosien tiedot katoavat jäljettömiin. Elämänmakuinen melankolinen tarina, jota katsotaan kuoleman kautta.

Aliette de Bodard käyttää kiitettävästi yhden esikuvansa, Le Guinin lailla naisia pääkertojinaan. Samoin hänen hahmonsa ovat inhimillisiä, tekevät virheellisiä tai arveluttavia ratkaisuja syystä tai toisesta ja myös maksavat niistä sen hinnan mikä eteen tulee, tuntui se sitten oikealta tai ei. Tarinat eivät ole suorasanaisen kantaa ottavia, mutta niissä on pohjalla ajatusta ja ne peilautuvat myös todelliseen maailmaan. Ehkä kuitenkin hienovaraisemmin kuin mitä Le Guin peilaa varhaisimmissa teoksissaan. De Bodardin Xuya-novellien maailmassa on vielä paljon ammennettavaa. Aiemmin lukemieni novellien yhteydessä minulla oli tunne, että jotain jäi puuttumaan, mutta tämän kokoelman myötä kokonaiskuva hahmottui uuteen mittakaavaan.

Hieno kokoelma, suosittelen ehdottomasti. Sen voi hankkia vaikka Osuuskumman verkkokaupan tai Adlibriksen kautta. On kiinnostavaa kuulla kirjailijan ajatuksia Finnconissa, joten tervetuloa Suomeen, Aliette de Bodard!

Lisäys: Korppisusi tarkastelee kirjamielipiteessään novellien lisäksi analysoiden kansikuvaa ja käännöksen laatua. Vilkaiskaa!