tiistai 4. kesäkuuta 2013

Margaret Atwood: The Heart Goes Last (jatkokertomus)

Margaret Atwoodin dystopisen Positron-sarjan neljännen osan The Heart Goes Lastin ilmestyminen kesti hieman pidempään kuin aiempien osien, mutta nyt se vihdoin on saatavilla ekirjana. Charmainen ja Stanin tarina jatkuu. Alla oleva kuvaus spoilaa tähän mennessä tapahtunutta.

Charmaine valmistautuu hautajaisiin, kun taas Stania valmistetaan matkaamaan ulos. Suunnitelmat vievät Stanin Consiliencen salaiseen bisnesmaailmaan, seksibottien tehtaaseen, jossa toteutetaan ulkopuolisten asiakkaiden fantasioita. Vaikka maailma ulkopuolella onkin joillekin ankeaa romahtaneessa taloustilanteessa, niin näyttäisi siltä, että on tahoja joilla on varaa maksaa haluamastaan ja idealistinen Consilience toteuttaa vaivihkaisesti toiveita. Stan ja Charmaine eivät ole kuitenkaan päässeet kaikista ongelmistaan huolimatta toisistaan henkisesti eroon. Kumpikin kokee itsensä kodittomaksi, eikä osaa käsitellä sen hetkistä tilaansa.

Positron alkoi ankealla tunnelmalla ja tapahtumat ovat yhä epämiellyttäviä ja koettelevia päähenkilöille. Tekstiin on kuitenkin ujuttautunut mukaan satiiria, mitä en vielä parissa edellisessä episodissa juurikaan oivaltanut. Erase me koetteli kärsivällisyyttäni lukijana ja niin tekee myös The Heart Goes Last. Haluaisin malttamattomasti päästä eteenpäin, näkemään mitä on suunnitelmissa, mutta välivaihe yksityiskohtineen kestää ja kestää. Tunnen lukiessani olevani samalla lailla "vankina" kuin päähahmotkin. Tahdon ulos, pois suljetusta maailmasta, ainakin näennäisesti vapaan tahdon maailmaan.

Charmaine on joutunut ahdistavaan vaiheeseen, josta selvitäkseen Atwood saattaa viedä hänet tilanteeseen, josta en innostu. Näin osina lukiessa on vain pakko odottaa seuraavaa osaa saadakseen tietää miten käy. Kirjailija pistää hahmojen päiden sisään ajatuksia, jotka ovat kovin inhimillisiä, mutta ne eivät tee heistä helposti pidettäviä. Silti heitä kohtaan tuntee myötätuntoa, sillä he ovat pelinappuloita isossa pelissä, vaikkakin tekemistään virheistään voivat kyllä osittain syyttää myös itseään. On todella kiinnostavaa nähdä millaiseen päätöksen Atwood tarinalle keksi, sillä jotenkin tuntuu siltä, ettei kirjailija ole onnellisten loppujen suosija. Sitä vaan en tiedä kuinka monta osaa on vielä tulossa ja milloin loppu häämöttää. Seuraava Atwoodin teos on kuitenkin jo tiedossa syyskuuksi ja päättää MaddAddam-trilogian.

Aiempien Positron-sarjan osien arviot:
I'm Starved for You
Choke Collar
Erase Me

4 kommenttia:

  1. Margaret Atwood on minulle näitä tuttuja kirjailijoita, joka tavallaan kiinnostaa, mutta en kuitenkaan ole koskaan saanut aikaiseksi luettua häneltä mitään. Olenkohan edes katsellut hänen kirjojaan missään... Nimi kuitenkin tuttu ja suurinpiirtein minkälaisia kirjoja kirjoittelee. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atwood oli pitkään minullekin vain tuttu, usein nähty nimi, mutta minun mielikuvani hänen kirjoistaan oli melkoisen pielessä (jostain syystä negatiivissävytteinen). Olen lukenut vasta viisi hänen kirjaansa, joista vain yksi on ns. valtavirtaa, loput spefiä. Ja sitten tietty neljä osaa tätä e-jatkokertomusta. Sen verran olen tykästynyt kirjailijan tuotantoon, että tulee luettua varmasti lisääkin.

      Poista
  2. Onkohan tätä Positron-sarjaa suomennettu? Olen lukenut aika paljon Atwoodia mutta jotenkin olen missannut tämän. Täytyypä pitää mielessä. Siis onko tämä ilmestynyt vain e-kirjana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on elektroninen jatkosarja, jota Atwood kirjoittaa noin 60-70 ekirjasivun pituisina osina. En tiedä monta osaa on vielä tulossa ja kuinka kauan kestää ennen kuin tarina saa päätöksen. Luulen kyllä, että kun tarina on valmis, se julkaistaan myös kokonaisuudessaan kirjana. Ehkä jopa paperikirjana. Jos niin käy, niin ehkä se sitten myös suomennetaan.

      Minä huomasin sarjan, kun Atwood mainitsi sen Twitterissä. Kolme ekaa osaa saa Amazonista englanniksi e-kirjana 3 eurolla.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...