sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Joe Abercrombie: Red Country

Red Country ilmestyy virallisesti ensi viikolla. Kirja on Joe Abercrombien kuudes teos, joka sijoittuu First Law -trilogian aloittamaan maailmaan. The Heroesin (arvostelu) jälkeen pohdin, mahtaako kirjailija pystyä erinomaiselle tasolle kuudennen kerran peräkkäin ja nyt sen sitten tiedän kun kirja on luettuna. Red Countrya mainostettiin etukäteen Abercrombien westerninä, eikä se ihan tuulesta temmattu mielikuva ole, jos ei nyt täsmällinen kuvauskaan.

Kun Shy Southin kotitila poltetaan ja sisarukset ryöstetään, hän lähtee yhdessä sijaisisänsä Lambin kanssa jäljittämään tekijöitä saadakseen siskonsa ja veljensä takaisin. Etsintämatka vie heidät kohti pohjoisen länttä ja liittää heidät sekalaisen saattueen joukkoon. Far Countryn vuorilta on kuuleman mukaan löytynyt kultaa ja sen perässä monet ovat lähteneet toiveikkaina parantamaan elämäänsä ja perustamaan Creasen kaivoskaupunkia muinaisen vanhan keisarikunnan kaupungin hylätyille rippeille. Jälleen kerran Unioni haluaisi laajentaa alueitaan yhä kauemmas, mutta pyrkii välttämään sotaa. Palkka-armeija Company of Gracious Handin kapteeni Nicomo Cosca kulkee samaan suuntaan oman joukkonsa ja inkvisiittorin kanssa Unionin nimissä etsimässä kapinallisia ja etenkin heidän salaperäistä johtajaansa Conthusia. Mukanaan Coscalla on notaari Temple ja elämäkerrankirjoittaja Sworbreck, joista kumpikaan ei ole kovinkaan innostunut väkivallasta. Mutta väkivalta seuraa menneisyydestä nykyhetkeen ja lännen maat ovat pian punaiset verestä. Joskus veri on viattomien.

Red Country on jälleen luettavissa stand-alonena, mutta sitä enemmän siitä saa irti, mitä enemmän Abercrombien aiempi tuotanto on tuttua. Kirjassa vilahtaa yksittäisiä hahmoja, joiden menneisyyden taakan tunteminen on merkittävää vivahteiden ymmärtämiseksi. Kirja sisältää viisi osiota ja ensimmäinen ja viimeinen luku ovat samannimisiä. Vuosia on vierinyt edellisen kirjan ajankohdasta ja muutoksen tuulet todellakin puhaltavat. Vaikka vielä ei westernien tapaan paukutella paukkuraudoilla, niin Aduassa on jo tehdastuotantoa ja hiili(ja höyry)voima tekee tuloaan. Red Country on tunnelmaltaan hieman aiempia kirjoja mollisävyisempi. Abercrombien dialogit ovat edelleen nokkelan ja sarkastisen humoristisia ja niiden parissa saa hörähdellä kerran jos toisenkin, mutta yhä enemmän hahmot pohtivat asemaansa ja rooliaan. Hahmojen tarve olla jotain muuta, halu muuttua, realismin myöntäminen ja väsymys tekee kirjasta harmaasävyisemmän kuin aiemmista, välillä lähes masentavan, ellei kirjailija aina silloin vetäisisi väliin reipashenkistä keventävää sanailua.

"Sworbreck had come to see the face of heroism and instead he had seen evil. Seen it, spoken with it, been pressed up against it. Evil turned out not to be a grand thing. Not sneering Emperors with world-conquering designs. Not cackling demons plotting in the darkness beyond the world. It was small men with their small acts and their small reasons. It was selfishness and carelessness and waste. It was bad luck, incompetence and stupidity. It was violence divorced from conscience or consequence. It was high ideals, even, and low methods."

Heti alusta alkaen, kun selvisi, että tässä kirjassa on mukana lapsia vaarassa, luin tekstiä sydän syrjällään. Enkä pelännyt vain lasten puolesta vaan myös aikuisten. Red Countryssa Abercrombie tekee hahmoistaan sen verran sympaattisen inhimillisiä, että heistä alkaa välittää. Kirjan sävy antaa ymmärtää, että mitä tahansa voi sattua. Abercrombie on saanut minut aiemminkin nauramaan, mutta tällä kertaa hän sai minut vuodattamaan kyyneliä. Kahdesti.

Red Country on The Heroesin tavoin hidastempoinen ja siinä esiintyy jonkin verran asioiden toistoa. Abercrombie on kuitenkin kehittynyt selkeästi koko ajan hahmojen kuvaajana - naishahmojenkin. Ajatuspuheenvuoroja jäin kaipaamaan, mutta useat eri näkökulmaosiot toimivat. On mielenkiintoista nähdä kuinka moni tämän kirjan vanhoista ja uusista hahmoista nähdään jatkossa jossain roolissa. Tarina jää geopoliittiseen tilanteeseen, joka vaatii ratkaisua ja uskoisin, että Abercrombie palaa siihen kuvioon vielä. Vaikka kirjassa esiintyykin yksi maagi lintuineen poliittisen kuvion osallisena, niin yhä edelleen odottelen mikä heidän osuutensa tulevaisuudessa on vai onko mikään.

Red Country on onnistuneella tavalla hieman erilainen kirja kuin Abercrombien aiemmat ja samalla siinä on kuitenkin mukana kaikki tutut elementit. Pelilauta tulevaa trilogiaa ajatellen on valmiina ja odotan vaikka kuinka kauan nähdäkseni mihin kirjailija meidät seuraavaksi haluaa johdattaa.

Alla Red Countryn virallinen kirjatraileri:


11 kommenttia:

  1. Saako sitä myös suomettuneena. Kansi, postaus ja traileri olivat lupaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Red Countrya ei saa. Abercrombien eka kirja eli Ensimmäinen laki -trilogian aloitus Ase itse on suomennettu ja toinen osa Ennen kuin heidät on hirtetty on tuloillaan. Sen jälkeen ilmestyneitä joutuu odottamaan suomeksi vielä pitkään.

      Jos tarkoitat, että saako kirjaa Suomesta englanninkielisenä, niin varmaan ainakin isommista kaupungeista sitten kun se ilmestyy (18.10.).

      Poista
  2. jos kirja ilmestyy vasta ensiviikolla, mistä sait sen käsiisi? E-kirja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain ennakkoontilatun ekirjan Amazonilta kolme viikkoa etukäteen vahingossa. Perivät siitä kyllä normaalin maksun. Viikko sitten oli kaikilla skandinaaveilla mahdollisuus saada kirja ennakkoon ihan paperisenakin Abercrombien skandikiertueella ja Sweconissa.

      Poista
  3. Ainakin Adlibris ilmoitti eilen, että kirja olisi sieltä tilattavissa. Saman tienhän se piti tilata, ja nyt sitten odotetaan kärsimättömänä. Kuulostaa kyllä kieltämättä erittäin lupaavalta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti onkin jo Adlibriksen varastoon tullut, jos kerran oli muutenkin liikkeellä satoja paperikirjoja viime viikonloppuna. Kirja on lupaava, paljon enemmän mitä minä kykenin ilmaisemaan.

      Poista
  4. Minä reppana vielä odottelen sinnikkäästi Ennen kuin heidät on hirtettyä, vaikka mielessä on monesti käynyt luovuttaminen. Onneksi on ollut muutakin lukemista, ettei ihan kädet ristissä ole tarttenut ootella :) Jos vielä tovin odottelisi… seuraavien kirjojen osalta lienee ilmeistä, että on vaihdettava kieltä. Paljon on kiinni otettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sweconin kääntäjäpaneelin yhteydestä kuultuna, Ekhoh on ollut kohtalaisen pitkään jo käännettynä, mutta erinäisistä syistä johtuen ei ole edennyt vielä painoon saakka. Kyllä se varmasti jossain vaiheessa ilmestyy. Ehkä loput kannattaa lukea englanniksi, jos mahdollista.

      Poista
  5. Abercrombie on minulle täysin tuntematon, mutta Red Countryn kuvaus sai kiinnostumaan. Paikallisessa kirjastossa näkyy olevan suomeksi tuo First Law -sarjan ensimmäinen osa, mutta ei sitten mitään muuta. Pitänee käydä lainaamassa tuo ja hankkia jotakin muuta kautta loput osat käsiin jos en nyt sitten täysin inhoa ensimmäistä kirjaa. :)

    Täytyy muuten kysyä, millaisia naishahmoja Abercrombiella sitten on tapana kirjoittaa? Todella seksistisiä vai onko kyse lähinnä siitä, että naiset ovat enemmän sivurooleissa? Jälkimmäisen vielä kestän, mutta raja alkaa tulla vastaan selvän seksismin kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coffeecat, hyvä kysymys naishahmoista. Yritän olla spoilaamatta, kun et ole vielä tutustunut kirjoihin.

      Abercrombien First Law -trilogian naiset ovat sivuhahmoja ja häntä on moitittu enimmäkseen siinä stereotypioinnista, mutta myös seksismistä. Seksismikokemukset liittyvät pääasiassa naishahmojen vähyyteen ja heidän taustatarinoihinsa. Sweconissa tänä syksynä, kun asia tuli puheeksi, Abercrombie myönsi epäonnistuneensa jossain määrin ensimmäisten kirjojen naiskuvauksissa ja oppineensa ottamaan kritiikkiä vastaan ja parantamaan kirjoitustaan.

      Ne taustatekijät, joita on pidetty seksistisinä, eivät itseäni muistaakseni häirinneet, vaikka olen kohtalaisen herkkä reagoimaan kliseisiin ja aliarvioiviin naiskuvauksiin. Ehkä minun kohdalla asiaan vaikutti se, etteivät naishahmot ole armottoman heikkoja uhreja ja heitä on kuvattu yhtälailla rosoisesti kuin miessivuhahmojakin. Trilogian jälkeen Abercrombiella on ollut naispäähahmokin Best Served Coldissa ja nyt Red Countryssa.

      En voi muuta suositella kuin, että kokeilet Ase itseä ja jatka siitä eteenpäin, jos tuntuu, että pidät kirjasta sen muutamista heikkouksista huolimatta. Abercrombie kehittyy kirjailijana kirja kirjalta.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Mietinkin vähän kehtaanko edes kysyä, kun asiaa voi olla vaikea selittää ilman spoilaavia ykistyiskohtia. Varasinkin tuon ensimmäisen osan kirjastosta, niin pääsen itse tutustumaan asiaan.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...