Sari Peltoniemi: Hirvi

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste lähti alunperin liikkeelle marjiksen Kirjamielellä-blogista ja minulle se tuli Nafisanin (Yöpöydän kirjat) kautta. Nafisan antoi minulle haasteessa luettavaksi Sari Peltoniemen vuonna 2001 julkaistun Hirvi-kirjan. En ollut aiemmin tutustunut kirjailijan tuotantoon, joten mielessä oli jännityksen kutkutusta ja samalla uteliaisuutta millainen lukukokemus edessä mahtoi odottaa.

Ursula on hemmoteltu kuninkaan tytär, jonka äiti on kuollut ja isä alituiseen pois kotoa taisteluissa. Hän on tottunut komentelemaan, mutta hallitsemisesta ja asioiden hoitamisesta hän ei tiedä mitään. Kasvettuaan nuoreksi aikuiseksi hän tulee raskaaksi ja joutuu karkotetuksi metsään asumaan omillaan. Alkaa Ursulan kasvutarina erikoisen Hirvi-pojan kanssa metsänväen keskellä. Hänestä tulee ajan myötä parantaja, millä on suuret seuraukset hänen elämäänsä ja jatkumot myös hänen poikansa elämään.

Hirvi on realistista fantasiaa hennolla satumaisella vivahteella. Kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta jälleen kerran on vaikea nähdä mikä tästä tekisi pelkästään juuri nuorille tarkoitetun kirjan, kun tarina sisältää teemoja, jotka puhuttavat iästä riippumatta. Toki kasvutarinat koskettavat usein enemmänkin nuoria, mutta myös aikuisuudessa tapahtuu kasvamista ja varsinkin oivaltamista vielä läpi koko elämän, minkä myös tämä kirjakin osoittaa. Siksi Hirvi on minusta mitä suurimmassa määrin myös aikuisille sopiva kirja.

Tarinaa kerrotaan Lepakko-nimisen naisen kynänjäljen kautta. Välillä ensimmäisessä Prinsessa-osiossa kertomuksen kohde itsekin toimii kertojana upotetuissa teksteissä. Kerronnanrakennetta selkiytetään erilaisilla fonteilla. Tämä tuo eloa ja väriä kerrontaan, mutta vaatii hieman tarkkaavaisuutta kun kertojaääni itse ei esiinny vielä tarinassa mukana. Pääteemaksi nousee erilaisuus ja sen hyväksyminen. Ursula, Hirvi ja Lepakko kokevat kaikki millaista on olla erilaistettu. He kokevat ennakkoluuloja ja jopa vihaa sen mukaan mitkä heidän valintansa tai syntymäominaisuutensa ovat. Lepakko varsinkin vaikeasti fyysisesti vammaisena naisena, mutta silti tunteiltaan normaalina ja hyvin inhimillisenä, heijastaa kokemuksillaan reaalimaailman asenteita pelkistetyimmillään. Ursula, jota pelätään ja hyljitään omiensa keskuudessa, on hyväksytty metsänväen parissa, mutta pitkälti vain poikansa ansiosta, jonka linkki metsän asukkeihin on voimakkaampi kuin kylän väestöön. Myös rohkeus valita erilaisuus tulee esille.

Peltoniemi hyödyntää kalevalaista kerrontaperinnettä Hirvessä. Lukujen alussa olevia Kalevalasta lainattuja runopätkiä on mukava lukea ja yhdistää varsinaiseen tarinaan. Hahmojen lisäksi lyhyessä kirjassa ehtii nousta myös metsä henkiin elävänä ympäristönä, välillä pelottavana, välillä turvallisena. Metsän väki osoittaa sellaista hyväksyvää yhteisöllisyyttä ja päämäärätietoisuutta, mikä ei olisi haitaksi todellisuudessakaan. Peltoniemen kerronta on sujuvaa ja kaikin puolin tarina on lähestymistyyliltään arkista ja realistista ilman fantasian suuria elkeitä ja ihmeitä, eikä kirjasta löytynyt sellaista stereotypiointia ja jäyhyyttäkään mitä usein olen suomalaisissa teoksissa kavahtanut. Pidin tarinasta, mutta silti tunsin, että jotain jäi puuttumaan. Joskus kirjat ovat hiljaisella tavalla erittäin puhuttavia, niin että se hiljaisuus suorastaan kaikuu jälkeenpäin mielessä. Hirvestä kaikua ei jäänyt. Silti olen tyytyväinen luettuani kirjan ja voin suositella sitä eteenpäinkin. Valitettavasti yhtään Peltoniemen teosta ei löytynyt ekirjana, mutta kirjastossa niitä näyttää olevan reippaasti saatavilla paperiversioina, joten tulen todennäköisesti jossain vaiheessa tarttumaan toistekin kirjailijan tuotantoon.

Jeff VanderMeer esitteli blogissaan viime vuonna suomalaisia genrekirjailijoita ja fandomin edustajia, ja Sari Peltoniemikin sai huomiota. Jutun yhteydessä oli myös näyte Hirvi-kirjan alusta englanniksi käännettynä. On mielenkiintoista katsoa millaiselta teksti tuntuu vieraalla kielellä ja olisi mukavaa myös jos kirja saisi laajemman kielialueen levityksen.