Vuonna 1976 Kaliforniassa Dana Franklin viettää 26-vuotissyntymäpäiväänsä aviomiehensä seurassa, kun tulee yllättäen tempaistuksi ajassa taaksepäin 1800-luvun alkuun ja Marylandin osavaltioon, aikaan ja paikkaan, jossa tummaihoinen on automaattisesti orja, jollei hänellä ole vapautuspapereita. Dana ymmärtää pian, että hänet kutsui ajan taakse hänen valkoihoinen esi-isänsä Rufus Weylin, joka oli hengenhädässä. Dana pelastaa hänet, mutta ajassa siirtyminen ei jää yhteen kertaan, sillä Rufus tuntuu olevan usein vaikeuksissa ja Danan on varmistettava sukulinjansa ja itsensä olemassaolo olosuhteissa, jota hän ei olisi uskonut joutuvansa kokemaan.
Kindred on monitasoinen, hienosti kirjoitettu ja paikoin hyvin häiritsevä teos. Tarina alkaa kohtuullisen kevyellä tyylillä, vaikka tempaisut ajassa ovat sinänsä pelottavia. Kun viipymiset menneisyydessä pitenevät, eikä lukija tiedä pääseekö Dana takaisin nykyisyyteen turvaan, ahdistus alkaa lisääntyä. Aikamatkailua ei selitetä mitenkään, eikä se ole tieteellisesti hallittavissa (minkä vuoksi luokittelen kirjan fantasiaksi). Danan kautta lukija pääsee kokemaan millaista elämä on kun isäntä voi komentaa sänkyynsä milloin haluaa tai ruoskituttaa vääristä sanoista tai myydä orjan lapset maksaakseen velkoja. Dana on nykyaikainen nainen (70-lukulainen), mutta yllättävän nopeasti hän sopeutuu orjan asemaan, vaikkakin kirjailija antaa hänen pitää joitain etuoikeuksia, joita muilla aikalaisilla tummaihoisilla ei ollut. Danan sopeutuminen hämmentää minua. Se on selviytymiskeino ja Dana on älykäs oivaltaessaan pelisäännöt, mutta onko sujahtaminen toisenlaiseen, alistettuun rooliin niinkin ongelmatonta. Pelkäänpä, että olisin joutunut huomattavasti enemmän vaikeuksiin, mutta luotan kyllä Butlerin kykyyn afrikkalais-amerikkalaisena lähestyä teemaa asiantuntemuksella, jota minulla ei koskaan voi olla.
Danan suhde esi-isäänsä on monimutkainen. Rufus on aikakautensa kasvatti, orjaomistajan poika, josta itsestäänkin tulee orjien omistaja. Rufus on kaikenlisäksi epätasaisten perheolosuhteiden vinouttama, mutta Danan on silti huolehdittava hänestä. Dana inhoaa hänen tekojaan, mutta ei kykene vihaamaan poikaa/miestä. Asettumalla suojelijan rooliin valkoihoiselle, hän joutuu kärsimään tummaihoisten yhteisössä. Butler asettaa Danan asemaan, jossa tämän on pakko hyväksyä tapahtumat tapahtuvaksi, mutta lopussa hän kuitenkin heittää aikamatkailuun liittyvät ”pelisäännöt” roskiin ja tekee radikaalin loppuratkaisun. Danan ja hänen valkoihoisen aviomiehensä suhde on toinen seikka mikä erityisesti yhdessä kohtaa häiritsi minua. Sen kautta kirjailija antaa Danalle turvaköyden, joka poistaa hieman voimakkuutta niin tummaihoiselta hahmolta kuin myös naiselta. Hän on kuitenkin kaukana kädet sumpussa pelastusta odottavasta naishahmosta, joten kovin paljoa en tuosta miinusta anna.
Kindred ei ole helppo kirja, vaikka onkin sulavasti kirjoitettu ja mukaansa tempaava. Se pakottaa tarkkailemaan omia ajatuksia ja on ajoittain tapahtumiltaankin jännittävä ja pelottava. Loppujen lopuksi tarinassa on sittenkin yhtäläisyyksiä myös Xenogenesis-sarjan kanssa. Siinä Lilithin on periaatteessa yhtä lailla vastentahtoisesti tilanteessaan kuin Danakin, sopeutuen, mutta ei hyväksyen. Octavia E. Butler on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija ja Kindred on kirja joka sopii myös vähemmän fantasiaa tai tieteiskirjallisuutta lukevalle paperisena tai ekirjana.
Tämä vaikuttaisi paremmalta kuin Xenogenesis trilogia, jonka lukaisin hetki sitten. Ehkä joskus voisin lukeakin lisää Butleria, saas nähdä. Olen ihan tyytyväinen, että Xenogenesiksen luin, mutta aloin jo väsyä koko oankali/ooloi ja ihmisten touhuun kolmannessa osassa. Vaikka muukalaisetkaan eivät kovin miellyttäviä olleet niin eivät olleet ihmisetkään – Butler kuvasi lähes kaikki miehet väkivaltaisiksi raiskaajiksi. Hiukan nyppi tällainen yksiulotteinen ihmiskuvaus, vaikka tarkoituksellahan se oli luotu. Kuitenkin pahempia hyväksikäyttäjiä ja vallanpitäjiä olivat näennäisesti hyvää tarkoittavat muukalaiset, joiden kanssa elämiseen ihmisten vaan oli sopeuduttava, alistuttava. Butler ei mielestäni asettunut missään vaiheessa kummankaan lajin puolelle ja ihan hyvä niin (itse en pitänyt kummastakaan). Vaikuttaisi olevan hivenen samantapaista tematiikkaa kuvailusi perusteella myös Kindredissä.
VastaaPoistaSamanlaista tematiikaa on, mutta toki Butler itse on valinnut puolensa Kindredissä, vaikka hän on asettanut päähahmonsa tilanteeseen, joka ei ole yksiselitteinen. Butler onnistui saamaan minut vaivautuneeksi Xenegenesistä lukiessa ja niin myös Kindrediä, ja uskon sen olen tarkoituksenmukaista. Noin yleensä ottaen hänen hahmonsa ovat negatiivissävytteisiä. Kindred on sisältönsä vuoksi kuitenkin inhimillisempi kuin trilogian kirjat. Hämmentävä kirjailija.
VastaaPoistaJa sitten tarkennan kun viestistäni voi saada käsityksen, että Butler olisi valinnut puolensa Kindredissä rotukysymyksessä, mitä hän ei tehnyt, vaan orjuusasiassa. Migreeni ei helpota ajatustenjuoksuani. Kumma juttu.
PoistaTätäpäs en olekaan lukenut. Pitää muistaa hommata... Olen tähän mennessä tykännyt melkein kaikista Butlerin kirjoista. Eivät ne vailoisia tai välttämättä miellyttäviä ole, mutta jotenkin ovat onnistuneet herättämään sekä ajatuksia että tunteitä.
VastaaPoistaTotta. Kindred jatkaa samaa linjaa. Suosittelen. Meinaan itsekin jatkaa kirjailijan tuotantoon tutustumista.
VastaaPoista