Andrzej Sapkowski: Haltiain verta

Andrzej Sapkowski voitti juuri Tähtifantasia-palkinnon toisen kerran peräkkäin ja mielestäni ansaitusti, sillä niin Viimeinen toivomus (arvostelu) kuin Kohtalon miekkakin (arvostelu) ovat loistavia osoituksia kuinka perinteisiin aineksiin nojaava fantasia voi olla omaperäistä ja erottuvaa. Tänä vuonna suomeksi julkaistu Haltiain verta (puolankielinen alkuteos 1994) on rakenteeltaan edeltäjistään poikkeava. Se ei sisällä novellimaisia tarinoita, vaan on yhtenäistä kerrontaa. Liekö johtuu juuri lukemistani Tolkien-teoksista, mutta olin yllättynyt kuinka paljon havaitsin kirjassa Tolkien-vaikutteita etenkin epäihmisten roduissa, mutta myös ryhmittymien vastakkainasetteluissa. Sapkowski kuitenkin höystää tekstejään jopa riettaan sorahtelevalla huumorilla että vahvoilla, mutta inhimillisillä naishahmoilla.

Nilfgaard ja Neljä kuningaskuntaa ovat sotatilanteessa, Cintran valtakunta menetetty, sen hallitsija kuollut ja haltiasissit nousseet ihmisiä vastaan. Kohtalo tuo Cintran hallitsijasuvun perillisen Cirin noituri Geraltin suojelukseen ja piiloon ensin noiturien koulutuspaikkaan ja myöhemmin temppeliin. Haltiain verta omaava tyttönen on enemmän kuin mitä hänestä odotetaan ja noituri joutuu pyytämään Cirin kouluttamiseen apua velhoilta. Kuningaskunnat on kuitenkin puolillaan poliittisia juonitteluja ja Geralt saa huomata, että Cirin olinpaikka kiinnostaa monia ja hänen perässään on salaperäinen Rience taustavoimineen. Kaiken lisäksi useat ennustukset povaavat rankkoja aikoja.

Noiturin tarina senkun synkkenee kirja kirjalta. Haltiain verta tarjoaa sodan raakuuksia, poliittista peliä ja jopa suunnitelmia kansanmurhasta aiemmissa osissa esiintyneiden hirviöiden kanssa kamppailemisen sijaan. Geralt, joka kirjassa antaa reippaasti tilaa Cirille, säilyttää yhä noiturin mystisyytensä, mutta ne pienet tiedonmurut mitä hänestä annetaan, tekee hahmosta entistä kiinnostavamman. Haltiain veren seikkailulliseen tunnelmaan repeää välillä synkkiä kuiluja. Cirin koulutus on pääosin hauskaa ja kepeää luettavaa, mutta rikkoutuu silloin tällöin painostavilla unilla. Cirin enteistä ei puhuta suoraan, kuten ei ensimmäisessä kirjassa Iolankaan, mutta ne kuten haltiaennekin ovat pelottavia. Sapkowskin on sanottu ottavan kantaa juutalaisvastaisuuteen ja toiseutta kohtaan tunnettuun epäluuloon, ja mielestäni se näkyy kirjassa, jossa uhkakuvina mainitaan esimerkiksi haltiarodun totaalinen tuhoaminen ja velhojen kastroiminen. Hahmoissaan ja heidän mielipiteissään Sapkowski tarjoaa kuitenkin harmaan sävyjä. Kirjan dialogi on entistä hiotumpaa ja osuvampaa, kuten Cirin psykokinesia-harjoituksessa:

"… Se meni oikein hyvin. Vielä voimakkaammin, oma pikku rumilukseni, älä pelkää. Tempaise kori maasta ja paiskaa se kunnolla tuon vajan seinää vasten, niin että höyhenet pöllyävät. Älä kyyristä selkää! Pää pystyyn! Juhlallisesti, mutta ylpeästi! Rohkeasti vaan! Voihan hemmetti…"
"Oho… Anteeksi. Minä taisin… luovuttaa voimaa vähän liikaa…"
"Pikkuisen. Älä hermostu. Tule tänne. No niin, pikkuinen."
"Entä… entä tuo vaja?"
"Sellaista sattuu, ei siitä pidä välittää. Ensiesiintymisesi saa ihan hyvän arvosanan. Vaja? Se ei ollut mitenkään erityisen kaunis. En usko, että kukaan jää kaipaamaan sitä. Kas hei, arvon neidit. Kaikessa rauhassa, ei hätää. Mistä moinen meteli ja kohke? Eihän ole sattunut mitään kummempaa. Rauhallisesti, Nenneke! Mitään ei ole sattunut, kuten sanoin. Pitää vain korjata pois tuo lautakasa. Siitä saadaan hyvää polttopuuta."

Vastaavanlaiset kuivan humoristiset, lähes yhden hahmon keskusteluna esitetyt kohdat saavat nauramaan ääneen. Otin ilolla myös vastaan bardi Valvatista paljastuvat uudet puolet.

Sapkowski keskittyy kirjassa tilanneasetelman kuvaukseen ja Haltiain verta tuntuukin sarjan keskiosalta enemmän kuin itsenäiseltä kirjalta. Siinä pedataan tulevia tapahtumia samalla kun on jo päästy edellisten kivijalkateosten vihjaamiin asetelmiin. Koin tarpeelliseksi palata Viimeiseen toivomukseen ja Kohtalon miekkaan muistellakseni runsasta hahmokaartia nimineen ja heidän aiempia rooleja. Hemmetin Sapkowski. Pitäisikö tässä ruveta puolaa opiskelemaan, että pääsisi seuraaviin kirjoihin käsiksi nopeammin. Englanninnoksetkaan kun eivät ole yhtään pidemmällä ja häviävät varmasti laadussa Kärkkäisen loistavalle käännöstyölle. Järjestän yhden naisen mielenosoituksen, jos tämän sarjan kääntäminen jätetään kesken.

Noituri-sarjasta on kehittymässä juonellisesti monisyinen saaga, josta löytyy niin huumoria kuin rankkojakin hetkiä. Toivottavasti saamme seuraavan osan (kääntäjän työnimi: Ylenkatseen aika, myöhemmin päivittynyt lopulliseksi nimeksi Halveksunnan aika!) jo ensi vuonna.