Poliisitarkastaja Carmichael saa pian Farthing Setin jälkeen uuden tapauksen tutkittavakseen Lontoossa. On yhä vuosi 1949 ja on kulunut kahdeksan vuotta siitä kun britit solmivat rauhan Hitlerin Saksan kanssa. Hitler on saapumassa vierailulle Lontooseen ja hänen suunnitelmiinsa kuuluu mm. käydä teatterissa katsomassa Hamlet-näytelmä. Näyttelijätär Lauria Gilmore ja hänen seurassaan ollut tuntematon mieshenkilö saavat surmansa pommiräjähdyksessä. Carmichael lähtee seuraamaan tapahtuman johtolankoja ja haastattelemaan henkilöitä selvittääkseen kuka tai ketkä ovat pommi-iskun takana ja mistä syystä. Hän törmää jälleen Englannissa vallitsevaan juutalaisvastaiseen aatemaailmaan. Yläluokkaisesta perheestään irtautunut Viola Lark valmistautuu rooliinsa tulevassa Hamletissa, jossa surmansa saaneen Gilmorenkin oli tarkoitus esiintyä. Lark joutuu hieman vastentahtoisesti mukaan Hitlerin päänmenoksi suunniteltuun juonitteluun, jota Carmichaelkin pikku hiljaa tutkimuksissaan lähestyy.
Ha'penny on rakenteeltaan Farthingia vastaava, Violan osuudet minä-muodossa ja Carmichaelin kolmannessa persoonassa. Dekkarimainen lähestymistapa on yhä käytössä, mutta syyllistä/syyllisiä ei tarvitse arvailla, sillä kirjailija paljastaa seikan jo heti alkuvaiheissa. Tarinan tärkeämpänä jännitysmomenttina onkin kuka onnistuu tehtävässään, sillä Walton luo vastakkaiset osapuolet, jotka molemmat saavat lukijan kannatuksen puolelleen. Minulla on Ha'pennyn suhteen sama ongelma kuin Farthinginkin: en päässyt sisään hahmoihin, enkä tuntenut oloani kotoisaksi heidän seurassaan. Carmichael ja Viola jäävät minulle etäisiksi ja kirjan tunnelma siten vajaaksi, sillä hahmot ovat pitkälti tarinan keskipiste. Etenkin Violan yhteydessä viritellään ristiriitaisten tuntemuksien ja valintojen dilemmaa, vapauden riistämistä ja pakottamista, mutta kevyeen tyyliin kirjoitettu tarina ruopaisee minulla vain pintatuntemuksia. Kevyt tyyli on selkeästi tarkoituksellinen, sillä ilmentää toisen päähenkilön selviytymistyyliä ja luulenpa, että ilman sitä kirja olisi reilusti synkempi. Mikä toisaalta ehkä olisikin ollut enemmän makuuni. Waltonin hahmot eivät ole yksiselitteisen pidettäviä, eikä loppuratkaisukaan yksioikoisen odotettava (tai riippuu siitä mitä kukanenkin odottaa), mistä kuitenkin erityispisteitä.
Ha'pennyn maailmassa on paljon epämiellyttävyyksiä, mutta vaihtoehtohistoriateosten loistavuus on siinä, että niissä saa muokata maailmaa todellisuudesta poikkeaviksi hyvässä ja pahassa niin paljon tai vähän kuin haluaa. Walton on tehnyt sen jopa uskottavan arkisesti. Sarjan kolmas kirja Half a Crown tullee lukulistalleni jossain vaiheessa sekin.
Science fiction -haaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!