Ulla Viertola: Rautasynty

Ulla Viertolan Rautasynty herätti esittelytekstillään kiinnostukseni kirjaa kohtaan, ja kansikuvakin miellytti silmiäni. Kirja on uuden uutukainen, julkaistu joulukuussa 2010.

Tarinan päähenkilö on nuori Avra, joka on lapsesta saakka elänyt pappien sääntöjen alla Jurah Pelastajan luostarissa. Tähän saakka Avra on tyytynyt osaansa, mutta nyt epäilys on pikkuhiljaa alkanut kalvaa mieltä. Haluaako hän todellakin pyhittää mahdollisesti lyhyen elämänsä palvotulle Pelastajalle ja sovittaa tämän kokemaa petturuutta? Avran mieltä vahvistaa myös salaperäinen hahmo, jonka hän tapaa kärsiessään rangaistusta. Samaan aikaa Raudan ja kullan maan kuningas kuolee ja käynnistyy ruhtinaitten välinen valtataistelu, jossa ei säästytä verenvuodatukselta. Tahtomattaan Avrakin joutuu mukaan välienselvittelyyn. Ajoittain tapahtumia katsotaan myös ruhtinaiden näkökulmasta sekä raudanväen, Kyrrin kartanon väen ja rahvaan silmillä. Oman roolinsa Avran kohtalossa luo tytön Haane-täti, erikoinen ja kuunoidaksi kutsuttu, jonka kautta avautuu läpi kirjan kulkeva rahvaan uskoma myytti Auringon puolisoista Havasta ja Blejasta.

Rautasynty herätti monia ajatuksia. Tavallaan tarinassa on paljon tuttua kotimaista tuntua; mielikuvat tapahtumaympäristöstä keskittyy muinaiseen Suomeen rakennusten ja esineiden kuvausten kautta, kuin myös paikannimien perusteella. Raudan ja tulen maata ei kohdisteta sijainniltaan, joten jää lukijan oman mielikuvituksen varaan mihin sen kokonaisuutena sijoittaa. Kirjan ehdottomasti parasta antia on maailmanluonti, siitä erottuvat yksityiskohdat; kodikkuuden tuntu, maalaiselämä ja saunan lämmittäminen. Rakennusten ja esineistön kuvaus onnistuu, vaikka täytyy myöntää, ettei minulla ole asiantuntemusta muutakaan väittää. Kirja ei onnistu kuitenkaan nousemaan erinomaiselle tasolle henkilöhahmojensa vuoksi.

Useissa suomalaisissa genren kirjoissa olen kokenut samankaltaisen ongelman henkilöhahmojen kanssa, kuin mitä koin nyt Rautasynnyssä. Olemmeko me suomalaiset joko oikeasti tai myyttisesti niin yksitotista kansaa, ettei meistä tai meiltä irtoa moniulotteisia hahmoja. Moni saattaa pitää tästä jäyhyydestä, mutta minulla se tökkii, ja kaiken lisäksi se tuntuu kuluneelta. Kirjan päähahmo Avra on persoonaton. Naivius on asia erikseen, mutta että "tynnyrissä kasvanut"? Silti hänestä olisi pitänyt huokua myös voima, jota ei oikeastaan edes selitetä riittävällä tasolla. Kirjan takakannessa kerrotaan, että Rautasynty on kasvutarina, mutta ei se juurikaan siltä tuntunut. Myöskin ruhtinaat olivat kovin yksipuoleisia. Kun hahmoa alleviivaten aliarvioidaan, se suorastaan tyrkyttää lukijalle tietoa, että tämäpä hahmo onkin ihan muuta kuin surkimus, ja jos ei sitä muuten usko, niin pistetään hahmolle nimi, joka paljastaa hahmon luonteen. Kirja antaa häivähdyksen naisen asemasta ja naisten hyväksymästä ajatusmaailmasta, mikä sopii kirjan kuvaamaan aikakauteen, mutta syvemmälle tähän puoleen ei päästä. Uskon, että Ulla Viertolan Rautasynnylle löytyy useita lukijoita, jotka pitävät kirjasta enemmän kuin minä. En tainnut olla sittenkään oikeaa kohdeyleisöä, vaikka esittelyteksti houkuttelikin. Rautasynty on kuitenkin sujuva lukukokemus, eikä minulla käynyt kertaakaan mielessä, että olisin lopettanut sen kesken. Kyllä se sen verran piti hallussaan.