torstai 16. joulukuuta 2010

Robert Silverberg: Kuningas Gilgameš

Gilgameš-eepos ei ollut minulle sisällöllisesti tuttu ennestään kun aloitin Robert Silverbergin tulkinnan kyseisestä maailman vanhimmasta säilyneestä runoelmasta. Kuningas Gilgameš on, Silverbergin omien sanojenkin mukaan, mitä todennäköisimmin historiallinen henkilö, joka eli ja hallitsi Urukin kaupunkivaltiota vuosina 2800-2600 eaa. Uruk sijoittuu Etelä-Irakiin Warkan kaupungin seutuville nykymaantieteen mukaan. Kirja on samalla ensimmäinen varsinainen teos, jonka olen lukenut Silverbergiltä, joten en tunne hänen tyyliään ennestään.

Kuningas Gilgameš kertoo päähenkilön elämästä, seikkailuista ja urotöistä, sekä ennen kaikkea hänen yksinäisyydestään, kuolemanpelostaan ja tavoitteestaan saavuttaa kuolemattomuus. Tarina on pitkälti historiallinen kertomus, jota on hieman väritetty fantasialla. Kirjan voi lukeakin kokonaan historiallisena siten, että fantasiaosuudet ovat pelkästään uskomuksia; ihmisillä on taipumus kokea monenlaisia yliluonnollisiakin kokemuksia uskon voimalla. Gilgamešin ja hänen temppelin papittarensa suhde on selkeästi valtataistelua, eikä sillä ole mitään tekemistä jumalien tai jumalattarien kanssa, vaikka se sen varjoon puetaankin. Kuolleiden kun voi julistaa saavuttaneen jumaluuden tuosta vain. Yksi mielenkiintoisista kohdista Kuningas Gilgamešissa, ja siten myös alkuperäisessä Gilgameš-eepoksessa, on tarina vedenpaisumuksesta, joka tuntuu siirtyneen myös Raamattuun.

Oletan, että Silverberg on ollut tunnelmallisesti uskollinen Gilgameš-eepoksen tarinalle, samalla tavalla kuin Ursula Le Guin Lavinian (arvostelu) kohdalla Vergiliuksen Aeneisille. Teokset muistuttavatkin siinä mielessä toisiaan, että molemmat pohjautuvat muinaiseen runoelmaan. Kirjailijat ovat selvästi perehtyneet erittäin perusteellisesti alkuperäisteoksiin ja se näkyy molempien omissa teoksissa. Mutta siinä missä Lavinia kiehtoi hiljaisella tavalla, Gilgameš yritti meluta enemmän. Kuningas Gilgameš ei onnistunut lumoamaan minua, vaikka pidin tarinan perusideasta kovinkin. Kuolemattomuuden etsiminen ja ihmisen sisäisen maailman löytäminen on erinomainen aihe, ja siitä on kirjoitettukin lukuisia teoksia. Koin Gilgamešin jäävän kuitenkin hahmona etäiseksi itselleni. En löytänyt hänen ponnistuksistaan saati urotöistä mitään kosketuspintaa, mihin tarttua. Gilgameš oli ja on oman aikansa tuote, vaikka kuinka uudelleen tulkittaisiin. Minulla kesti aikoinaan vuosi saada Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen luetuksi. Silverbergin Kuningas Gilgameš muistuttaa monin tavoin minua Sinuhesta. Myönnän kummankin kirjailijan ansiot tarinankertojina ja luovina taiteilijoina, mutta kummankaan teos ei päässyt pinnan alle, eikä kiehtonut kovinkaan paljon. Kuningas Gilgameš on kuitenkin kirja, johon kannattaa tutustua, jos historialliset romaanit kiinnostavat ja ehkäpä jo yleissivistyksenkin vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...