torstai 9. joulukuuta 2010

Ian Tregillis: Bitter Seeds ja What Doctor Gottlieb Saw

Bitter Seeds on Ian Tregillisin esikoiskirja, joka aloittaa Milkweed Triptych -sarjan (trilogian siis). What Doctor Gottlieb Saw on sarjan maailmaan sijoittuva novelli, jonka tapahtumat ajoittuvat noin 1,5 vuotta ennen Bitter Seedsin ensimmäistä lukua. Novellin voi lukea joko ennen kirjaa tai sen jälkeen. Itse luin novellin Bitter Seedsin jälkeen ja molemmat tuotokset luin e-kirjoina (ePub).

Vuonna 1920 kolmella eri taholla joukko lapsia johdatetaan kohtaloaan kohti. 19 vuotta myöhemmin heidän polkunsa risteävät toisen maailmansodan myötä. Raybould Marsh on brittiläinen salainen agentti, joka huomaa jotain outoa olevan tekeillä saksalaisten keskuudessa. Saatuaan käsiinsä syrjäisellä farmilla kuvatun filminpätkän, jossa esitellään joukko saksalaisia nuoria yli-inhimillisine ominaisuuksineen, alkaa salainen Milkweed-organisaatio ryhtyä selvittämään saksalaisten übermenschien salaisuutta ja varustautumaan näitä vastaan. Kuvioon astuu Marshin opiskeluaikainen ystävä Will Beauclerk, jonka tehtävänä on valjastaa perinnöksi saatu kyky kommunikoida ja työskennellä Eidolonien kanssa isänmaansa palvelukseen. Eidolonit ovat ajan ja paikan ulottumattomissa olevia olentoja, henkiä, joiden viha ihmisiä kohtaan ei rajoitu saksalaisiin, mutta jotka vastapalvelua vastaan ovat oivallisia aseita sodassa.

Vaikka sisarukset Klaus ja Gretel eivät olekaan ihan arjalaisen ihanteen mukaisia saksalaisia, he ovat kelvanneet tohtori von Westarpille epäinhimillisten kokeilujen kohteeksi ja selvinneet siitä. Heistä on tullut Götterelektrongruppen superihmisiä; Klaus kykenee muuttumaan massattomaksi ja kulkemaan kiinteiden esineiden läpi. Gretel on omituisempi tapaus. Hänelläkin on erikoiskyky, mutta hän ei tunnu olevan käskystä tai väkivalloinkaan hallittavissa. Kun viholliset kohtaavat sodassa, käytettävät keinot tulevat joskus kalliimmaksi kuin niiden käyttämättä jättäminen, ja silti ollaan vasta maksamisen alussa.

Ian Tregillis luonnehtii Bitter Seedsiä steampunkvaihtoehtohistoriaksi. Kuvaus taitaa olla ihan kohdillaan. Lukiessa tuli monia mielleyhtymiä: tohtori von Westarp muistutti niin tohtori Mengeleä kuin tohtori Moreautakin ja übermenschit X-menin porukkaa. Kun kirja päättyi ymmärsi kyllä miten nuo mielleyhtymät syntyivät, mutta kuitenkin tarina ja hahmot olivat sen verran omalaatuisia ja ennenkaikkea mukaansa tempaavia, että yhtäläisyydet eivät haitanneet. Ajoittain olin jopa yllättynyt siitä, kuinka tarina todellakin imaisi sisäänsä ja yhtäkkiä huomasi lukeneensa 100 sivua tuosta vain. Useat luvut päättyivät cliffhangereihin ja silloin tällöin käytiin välinäytöksissä katsomassa tilannetta muiden kuin henkilöhahmojen näkökulmasta.

Kirjassa ei ollut oikeastaan lainkaan hitaampia kohtauksia tai epätasaisuuksia. Vaikka näkökulma vaihteli pääosin Marshin, Willin ja Klausin välillä, vaihtaminen hahmosta toiseen sujui saumattomasti. Jokaisella hahmolla on oma äänensä. Marshin ja Klausin kerronnan läpi paistaa kuitenkin hienoinen tunteettomuus, olisin odottanut ainakin Klausille enemmän tunneskaalaa. Will onnistui siinä suhteessa paremmin. Gretel on tarinan mielenkiintoisin ja samalla ärsyttävin hahmo, joka tullee jatko-osissa vielä enemmän esille. Kirjan tunnelma on ajoittain hyvinkin raaka ja synkkä. En ehkä reagoinut joihinkin kohtauksiin niin voimakkaasti kuin kirjailija toivoo lukijoiden reagoivan, mutta pistettäköön se paatuneisuuden piikkiin.

Kun googlasin sarjan nimen (en tiennyt mistä kasvista oli kyse ja miksi), vastaan tuli yllättäen myös artikkeli, jossa kerrottiin kyseisen kasvin siementen olleen tehokäytössä toisen maailmansodan aikana pelastusrenkaiden ja -liivien täyttömateriaalina. Niiden sanottiin olleen merkittäviä, koska suuri osa taisteluista käytiin merellä. Tämän tiedon myötä kirjan nimi yhdistettynä sarjan nimeen ja kirjan tapahtumiin saa laajemman merkityksen. Bitter Seeds päättyy tavalla, joka antaa uumoilla suuntaa tapahtumien kulusta. Vaikka kirja ei ihan täysosuma olekaan, niin se on yksi tämän vuoden mielenkiintoisimpia luettavia. Kakkoskirjalta The Coldest War on lupa odottaa paljon.



Kun tarina alkaa kysymyksellä "Do you suppose it’s possible to murder God?", ainakin minun mielenkiintoni on herätetty. Tänä vuonna Tor.comin sivulla julkaistu novelli What Doctor Gottlieb Saw sijoittuu Milkweed Triptychin maailmaan ja kertoo tapahtumista ennen sarjan alkua. Tapahtumapaikkana on saksalaisen tohtori von Westarpin farmi, jossa psykoanalyytikko Gottlieb työskentelee yli-ihmisten parissa. Gretel tuottaa hänelle erityisesti päänvaivaa. Novelli valottaa lisää Gretelin hahmoa ja toimii Bitter Seedsin Klausin näkökulman vastapainona. Novellissa kerrotaan myös tarkemmin yhdestä kuolintapauksesta, johon kirjassa viitataan ja siten se täydentää varsinaista kirjan tarinaa.

Novellin voi lukea ilmaiseksi Tor.comin sivulta ja vaikka ladata omalle koneelle tai lukulaitteelle ja katsoa miten Tregillis itse kullekin sopii. Olen iloinen, että Tor jakaa näitä novellejaan myös ePubina.

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    Joonas kirjoitti 11.12.2010 - 14:43
    Hei, kiitos mielenkiintoisen teoksen arvostelusta. Olisiko sinulla suositella muita steampunk-aiheisia kirjailijoita ja kirjoja?
    Raija kirjoitti 11.12.2010 - 15:04
    Hei Joonas ja kiitos kommentistasi.

    Olen vasta raapaissut steampunk-alagenreä, joten en ole paras ehkä suosittelija. Mutta tänä vuonna lukemistani Lavie Tidharin The Bookman oli mielenkiintoinen, samoin Cherie Priestin Boneshaker. Gail Carriger kirjoittaa romanttista steampunkia, jos kiinnostaa. Ja vaikka olen vasta tutustumassa Kage Bakeriin, niin voin suositella hänen The Company-sarjaa lämpimästi. Kannattaa tutustua myös steampunkin Wikipedia-sivuun.

    Joonas kirjoitti 15.12.2010 - 13:31
    Tutustun mieluummin tuoreempiin teoksiin kuin vanhoihin ja suosittelemistasi ajattelin lukea pari ensimmäistä. Olit arvostellut kummankin ja ne vaikuttivat kiinnostavilta. Kiitos!

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...