perjantai 3. joulukuuta 2010

Anthony Huso: The Last Page

The Last Page on Anthony Huson tänä vuonna ilmestynyt esikoisteos. Kirjaa on vaikea luokitella mihinkään kategoriaan, mikä osittain tekee siitä mielenkiintoisen, mutta mikä on myös yksi sen hienoisista heikkouksista.

Tarina sijoittuu taikuutta sisältävään teollistuneeseen maailmaan. Kirjan päähenkilö on Caliph, nuori mies, joka vastahakoisesti joutuu ottamaan vastaan hallitsijan tehtävät. Maan poliittinen ja taloudellinen tilanne on uhkaava ja maa on ajautumassa pikkuhiljaa sisällissotaan, mikä asettaa kokemattoman Caliphin päätöksentekotilanteeseen; ollako hallitsija ja vahva sellainen vai luopuako tehtävästä. Toinen päähenkilö on Sena, nuori nainen, jota syntymästään saakka on koulutettu Shradnaen taikuuteen ja hän on erikoistunut verimagiaan. Pari tapaa yliopistossa ja heidän välilleen syntyy suhde, joka vuosien tauon jälkeen jatkuu myöhemmin kun Caliph on jo kuningas, jota Senan tehtävänä on vakoilla. Senalla on hallussaan myös salainen kirja, Cisrym Ta, jonka kirjoituksilla on mahtava voima. Avatakseen tekstit Sena tarvitsee Caliphia, jota hän rakastaa, mutta joutuu mahdollisesti myös pettämään saavuttaakseen päämääränsä. Sena ei halua olla kenenkään johdatettavissa, mutta omatkaan valinnat eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia.

Huso on onnistunut luomaan mielenkiintoisen maailman. Maailman osat ovat monilta osin sellaisenaan jo tuttuja ja käytettyjä, mutta Huso yhdistelee niitä tavalla, joka tuntuu tuoreelta. Varkaiden kaupunginosan ja Ghoul Courtin pimeän puolen kuvaus omituisine hahmoineen on otteessaan pitävää luettavaa. Tavallaan se tuo tunnelmaltaan mieleen Scott Lynchin kaupunkikuvauksen, tosin ilman huumoria. Maailmaan liittyvät keksinnöt saavat nostamaan kulmakarvoja. Ajoittain mm. näin eläimistä pitävälle ihmiselle ne olivat rankkojakin luettavia. Todellisuudesta tuttujen, kuten zeppeliinien, junien ja sanomalehtien ohella (toi puolestaan mieleen Steph Swainstonin tavan käyttää sanomalehtiä hyväkseen Linna-sarjassa), Husolla on myös keksintöjä, jotka ovat ideoina tuoreita ja jotkut ahdistavia (mikä luettakoon tässä yhteydessä positiiviseksi seikaksi). Kuvatessaan eläimiä ja asioita Huso pitää lukijaansa varpaillaan, milloinkaan ei voi tietää mitä pientä lähes huomaamatonta erikoisuutta on luvassa. Toisaalta tyylillisesti maailma on sekalainen, mikä vaikuttaa hieman myös tarinan tunnelmaan. Kyse ei varmaankaan ole siitä, etteikö maailman kehys olisi kirjailijalla valmis kokonaisuus, vaan siitä, että se esitetään lukijalle sirpaleina, ja kokonaiskuvan jäsentämiseen pitää käyttää aikaa ja kiinnostavuusaste vaihtelee.

Tarinan poliittinen puoli on yksi kiinnostavimmista osa-alueista. Poliittiseen puoleen kuuluu maailman taloudellisen tilanteen ja siten myös raaka-ainevarojen ja ruokahuollon selvittely. Vieläkin kiinnostavammaksi nousee hienoisesti matemaattinen taikuusjärjestelmä, joka tuntuu välillä lähes tieteelliseltä, vaikka ihmeoutoja merkkejä ja kieltä viljelläänkin. Pinnat olisivat nousseet, jos ote taikuuteen olisi ollut vielä ripauksen tieteellisempi. Huson sivuhahmot ovat ajoittain mielenkiintoisempia kuin kaksi päähahmoa. Senan rooli kirjassa on kliseemäinen, mutta onneksi Huso on pikkuisen sävyttänyt tarinaa raakuudella, ettei hahmo latistu liikaa. Caliph epäonnistuu hahmona enemmän kuin Sena, mikä on sinänsä valitettavaa, koska tarinakehys ansaitsisi mielenkiintoisemmat päähahmot. Sitä en tosin mene sanomaan, etteikö genrekirjallisuus sisältäisi huomattavasti tylsemminkin kirjoitettuja hahmoja. Niihin nähden Caliph ja Sena ovat erinomaisia, mutta tässä tarinakehyksessä eivät niinkään. Heidän yhteiset kohtaukset ovat kirjan heikointa antia, joten olen tyytyväinen siihen, ettei niitä ole liian paljon. Ilolla laitoin merkille kuitenkin, ettei mainostettu rakkaustarina ole mitään ruusuista lässytystä, vaan ihan ajoittain todellisuudelta haiskahtavaa, vaikka hahmot ovatkin hieman poikkeuksellisia näin normimaailmaan nähden. Paikoin tummasävyiset ja raa'at tapahtumat korvaavat muutamia kliseisempiä jaksoja.

Kirjan alku oli vähällä saada minut luovuttamaan, mutta onneksi jatkoin pitemmälle, sillä tarinassa löytyi kuitenkin kohtauksia, joiden ansiosta kirja on varsin kelvollista luettavaa. En ole valmis liehuvin lipuin hehkuttamaan The Last Pagen erinomaisuutta, mutta siitä löytyy monia todella mielenkiintoisia elementtejä, joita vahvistamalla ja lisäämällä Huso saisi jatkosta vielä paremman. The Last Page on suositeltava lukukokemus. Seuraava kirja Black Bottle ilmestyy ensi vuonna ja se on mukana lukusuunnitelmissani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...