Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

Terry Pratchettin ja Neil Gaimanin Hyvien enteiden arvostelun pitäisi olla kai hauska ja sisältää näppäriä pikku sutkauksia ja vaikeita sanoja, joita lukiessa joutuu käyttämään tietosanakirjaa apuna. Sellaista ei tässä arvostelussa ole kuitenkaan tulossa. Nämä kaksi kyseistä kirjailijaa hoitavat tuon paikoin nerokkaan huumorin heittelyn ja sanakikkailun muidenkin edestä. Alkuteos Good Omens ilmestyi kaksikymmentä vuotta sitten. Olen siis reilusti jälkijunassa lukiessani kirjan vasta nyt, ja siinä mielessä onkin hieman harmi, että olen ehtinyt jo moneen kertaan kuulla välillä ylistäviä, välillä välinpitämättömiä arvioita tästä teoksesta. Odotukset olivat jokseenkin suuret, sillä olen pitänyt joistain Pratchettin kirjoista ja joistain Gaimanin kirjoista todella paljon. Luin kirjaa osittain yhtäaikaa englanninkielisen version kanssa ja pidin kääntäjän tekemistä suomennosratkaisuista. Ei hassumpaa jälkeä.

Maailmanloppu on tulossa ja antikristus syntyy sitä toteuttamaan. Hupsista vain, lapsi tulee sijoitettua väärille vanhemmille ja näin hetkeen kukaan ei tiedä missä se antikristus oikeastaan varttuukaan. Demoni Crowley ja enkeli Aziraphale ovat tehtävissään maanpäällä. He ovat yrittäneet parhaansa mukaan vaikuttaa väärään antikristukseen, joka ei oikein ole altis ottamaan onkeensa. Niin demoni kuin enkelikin ovat itseasiassa molemmat tykästyneet elämiseen maassa sen verran, että yhteistuumin päättävät yrittää etsiä ja tuhota oikean antikristuksen ja estää harmageddonin, jonka on ennustanut hienosti ja tarkasti noita Agnes Nutter kolmisensataa vuotta sitten. Hänen jälkeläisensä Anathema Nippell on yrittänyt tulkita Agnesin paikoin hyvinkin omalaatuisella tavalla kirjoittamia enteitä ja on lähellä ratkaisua. Koko joukko sekalaista porukkaa maailmanlopun puolesta ja vastaan taistelee maailman kohtalosta ja sillä välin Atlantis asukkaineen pulpahtaa meren pintaan ja kraakken kostaa sushinsyöjille.

Pratchettin ja Gaimanin luomat hahmot ovat hersyvän värikkäitä, teksti pursuaa komiikkaa, sanallisia neronleimauksia ja hauskoja oivalluksia. Kohdallani hilpeyttä herätti muun muassa auton hansikaslokeroon jätetyt kasetit, joiden musiikki muuttui muutamien viikkojen jälkeen kaikissa Queeniksi. Musiikkikohtausten lukeminen oli loistavaa viihdettä. Toinen erityinen huvituksen aihe oli ilmestyskirjan ratsastajien, tai siis bikersien perässä roikkuva alati nimeään muuttava Helvetin enkeli tovereineen. Tekstissä on jonkin verran alaviitteitä, joista mm. brittivaluutan selventäminen oli sarkasmia parhaimmillaan. Hyviä enteitä sisältää paljon terävää huumoria ja hienosti oivallettuja ja kirjoitettuja kohtauksia ja sitten myös vähemmän hauskoja yrityksiä. Kokonaisuutena kirja ei yltänyt napakymppiin hienoisen sekavuutensa vuoksi, eikä kaikki hahmot tuntuneet mielenkiintoisilta, saati tarpeellisilta. Hyviä enteitä on sopiva lukukokemus hetkeen, jolloin kaipaa kirjalta jotain vähemmän vakavaa ja jopa päätöntä menoa. Kumpaiseltakin kirjailijalta löytyy tuotannostaan parempiakin kirjoja, mutta olen tyytyväinen, että Hyviä enteitä on nyt ainakin luettu.