Reeta Aarnio: Maan kätkemät ja Veden vanki

Huomasin, etten ole tänä vuonna lukenut yhtään suomalaisen kirjailijan kirjaa, joten ennen kuin vuosi päättyy päätin muuttaa tilannetta. Virvatulet on kiehtonut minua lapsesta alkaen, ja kun huomasin kirjauutuuksien joukossa Reeta Aarnion kirjan Virvatulen vartijat, päätin lukea hänen teoksensa. Samalla kuitenkin tajusin, että kirjaa edeltää kaksi muuta kirjaa, joten otin ne ensin luvun alle. Maan kätkemät on ilmestynyt vuonna 2008 ja Veden vanki 2009.

Maan kätkemät -kirjan päähenkilö on neljäsluokkalainen Liina Puhurinen, joka on vanhempiensa työpaikan vaihdon myötä muuttanut perheineen uuteen kaupunkiin. Totuttelu uuteen kouluun ei ole helppoa, eikä kavereita tahdo löytyä. Sen sijaan kiusaajia kylläkin. Tilanne muuttuu piakkoin kun Liina huomaa omaavansa omalaatuisia kykyjä ja pääsee valittujen koulun oppilaiden joukkoon taikatunneille opiskelemaan tontuista, maahisista ja muista ihmisten joukossa elävistä lajeista. Liinalle avautuu aivan uusi maailma tuntien myötä ja saapa hän pari kaveriakin, Siri Valkian ja Eetu Maavallan. Mutta pian alkaa kadota mysteerisesti lapsia, ja kolmikko huomaa maahisten olevan asialla. Miten käy väkien välisen rauhallisen rinnakkaiselon?

Tämän kirjan yhteydessä on mainittu niin monta kertaa Harry Potter, että ihan tuntuu jo kliseeltä sanoa se uudelleen, mutta sanonpa kuitenkin. Kirja sisältää melkoisen määrän yhtäläisyyksiä Pottereihin; on mm. taikakoulua, hupsun oloinen rehtori, jolla on kuitenkin voimia ja valtaa, taikaesineitä, jotka on suojattu tavallisten pulliaisten silmiltä loitsuilla, jako hyviin ja pahiksiin oppilaissa, leijutusta ja erkaannutusta, sekä ehkä kaikkein räikeimpänä samankaltaisuutena lentävä rättisitikka siinä missä Pottereissa lentävä Ford Anglia. En voi sanoa, etteivätkö yhtäläisyydet harmittaneet, vaikka fantasiassa on jo vuosikymmenien ajan kierrätetty samoja ideoita tarinoista toiseen. Useimmiten ideat on kuitenkin puettu edes hieman erilaiseen asuun, jotta ne ovat lähentyneet omaperäisyyttä. En pidä uudelleenkierrätystä sinänsä pahana asiana, vain jos se on niin läpinäkyvää kuin Maan kätkemissä tuntuu olevan.

Mutta... löytyy kirjasta hyviäkin puolia. Vaikka kirja onkin lapsille tarkoitettu ja siten hieman mustavalkoistaa hahmoja, Liina, Siri ja Eetu ovat mukavaa seurattavaa ja heidän välisensä vuorovaikutus toimii hyvin. Kirja on muutenkin erityisen sujuvasti kirjoitettu ja tuntuu luontevalta alusta loppuun saakka. Eniten minulta plussaa saavat kuitenkin kotimaiseen mytologiaan liittyvät olennot ja uskomukset. Mitä enemmän Reeta Aarnio keskittyy näihin seikkoihin ja kalevalaistyylisiin lorutteluihin, niin sen paremmaksi kirja muuttuu. Niinpä kun siirryin lukemaan Veden vankia, odotukset olivat sen suhteen korkealla, että ensimmäisen kirjan jälkeen kirjailija uskaltaisi jättää ulkolaiset fantasiaideat pois ja keskittyä enemmän kotimaisiin.

Ja niin hieman kävikin. Vaikka yhtäläisyydet Pottereihin yhä olivat ajoittain läsnä (tällä kertaa löytyy hyvinkin HP & liekehtivästä pikarista vertailukohteita ja Eetu muistuttaa yhä entistä enemmän Neville Longbottomia), Veden vanki asettui suomalaiseen maisemaan paremmin.

Liina, Siri ja Eetu jatkavat seikkailujaan myös Veden vangissa, saaden joukkoonsa nyt myös musikaalisen Viola Lampio -tyttösen. Kuunangan järvi saastuu yllättäen, kun Liinan vanhempien työpaikalta paperitehtaalta pääsee veteen myrkkyjä. Järven ekosysteemi kärsii, puhumattakaan järven väestä, joka suunnittelee joko poistumista tai kostotoimia ihmisiä kohtaan. Kolmikko joutuu kuitenkin uteliaisuuttaan selvittelemään onko syy sittenkäänn ihmisissä vai ei. Taikakoulussa oppilaat oppivat jälleen uusia mielenkiintoisia asioita.

Veden vangissa on seikkailun lisäksi kaksi muutakin teemaa. Ympäristöasiat otetaan esille ja myös vanhempien ja lasten kiinnostusten kohteiden ristiriidat ja niiden selvittely. Pisteitä kerää mukakärttyinen tonttu ja että tarinaa kerrotaan hetken myös Sirin näkökulmasta. Kirjassa hieman myös vihjataan, ettei erilaiset persoonat aina ole helppoja ystävyyssuhteiden kannalta. Ystäviltäkään ei voi hyväksyä ihan kaikkea. Päätellen kirjan nimistä, tarinojen kehykset perustuvat kreikkalaisiin elementteihin, maahan, veteen, tuleen ja ilmaan. Maan kätkemät oli Eetu Maavallan nimikkokirja ja Veden vanki Viola Lampion. Virvatulen vartijat viittaa Siri Valkiaan, joten neljäs kirja on sitten Puhurisen Liinan ilma-elementtikirja, jonka nimeä en vielä tiedä.

Veden vangit antaa toiveita, että juuri aloittamani Virvatulen vartijat astuu jälleen askeleen kohti kotimaista taruperinnettä ja mytologiaa. Veden vangeissa oli ajoittain todella kaunista luontoon ja luonnon kokemiseen liittyvää kuvausta. Ehkä minun toiveeni ovat kuitenkin turhia ja kirjailija on vakaasti päättänyt hyödyntää Pottereita myös tulevissa tarinoissaan. Onhan se toki kaupallisempaa, vaikkakin vähemmän omaperäistä. Uskon kyllä lapsien pitävän näistä tarinoista ja miksei saavan myös innokkeen siirtyä lukemaan vastaavanlaisia paksumpiakin kirjoja. Aarnion lukijat kun eivät välttämättä ole vielä niitä pottereitaan lukenut.