Eletään vuotta 1633 Pariisissa, jossa kuningas Ludvig XIII:n hallituskaudella todellista valtaa käyttää kardinaali Richelieu. Hänen toimestaan perustettiin ja toimi aikanaan eliittiryhmä, Kardinaalin miekat, jota johti kapteeni La Fargue, kunnes yksi heistä petti ryhmänsä viholliselle ja aiheutti toverinsa kuoleman. Seurauksena Richeliu jätti ryhmän tuetta ja hajotti heidät. Kruunulla on kuitenkin yhä vihollisia, jotka saa voimansa muinaisista lohikäärmeistä. Menneisyyden epäonnistumisen, petoksen ja surun rippeistä Kardinaalin miekat kootaan uudelleen vastustamaan vihollista, mutta voiko kehenkään enää luottaa?
Kardinaalin miekat käynnistyy juonellisesti hitaasti. Hahmot esitellään alussa kukin tahollaan erikseen ja vasta pitkälti reilun sadan sivun jälkeen varsinainen juonen kehittely alkaa. Tarina on paljolti vaihtoehtohistoriaa todellisten Ranskan historian hahmojen ja tapahtumien läsnäollessa. Välillä annetaankin pieniä historiainfoja lukijalle. Pariisi mutaisine katuineen kuulostaa hyvinkin myöhäiskeskiajan jälkeiseltä hygienialtaan kehittymättömältä kaupungilta. Ajan tunnelma on saatu hyvin tallennettua. Vaikka itse juoneen ei päästäkään heti käsiksi, silti kirjassa on enemmän energiaa kuin litrassa redbullia. Tarinassa hypitään hahmosta toiseen, ikkunasta ulos, talojen katolla, nelistetään hevosella ja miekkaillaan. Sen jälkeen vielä miekkaillaan lisää. Päitä katkotaan ja veri pursuaa haisevissa kohtauksissa. Kirja on taistelukuvauksiltaan välillä melkoisenkin raaka.
Fantasiaa kirjassa edustavat lohikäärmeet, tai ainakin niihin liittyvä mytologia. Nämä osuudet ovat parhaita tällaisen lukijan kannalta, jolle Dumasin muskettisotureiden tyylinen miekkailoittelu ei anna kovin paljoa. Kirjassa esitellään mielenkiintoisia lohikäärmeisiin liittyviä hahmoja; on liskoihmisiä ja sekaverisiä muinaisten lohikäärmeiden ja ihmisten perillisiä, pieniä lemmikkilohikäärmeitä ja suuria draakkeja. Lohikäärmeisiin liittyy myös vastenmielisesti kuvattu tarttuva tauti. Valitettavasti fantasia jää kirjassa taka-alalle, ehkäpä siitä nimenomaisesta syystä, että lohikäärmeet ovat tässä tarinassa kylmiä ja julmia vihollisia, ja miekkasankarit taistelevat niitä vastaan. Sankareiden kuvaus on etusijalla.
Välillä toivoin, että osaisin ranskaa sen verran hyvin, että pystyisin lukemaan kirjan alkuperäiskielellä. Sinänsä suomennos oli ok, mutta ajoittain tuntui, että joitain lauseita piti oikein pysähtyä lukemaan, jotta niiden sanoma aukesi. Kirjassa esitellään monia hahmoja, mutta esittelyt jäävät kovin pinnallisiksi. Kardinaalin miekat on vauhdikasta seikkailulukemista, ja jos siihen tyytyy, kirja on mitä mainioin. Itse jäin kaipaamaan hieman enemmän, mutta ehkäpä seuraavassa kirjassa, kun hahmojen yleisesittelyyn ei tarvitse käyttää enää niin paljoa aikaa, vaan heihin voidaan mennä syvemmälle. Tarina jätti roikkumaan pari mielenkiintoista cliffhangeria, joten seuraavaa kirjaa on hyvä odottaa.
Vuodatuksesta kopioidut kommentit:
VastaaPoistaRauno K kirjoitti 03.11.2010 - 08:45
Hyvä arvostelu, vaikka kirja ei ihan mieleisesi ollutkaan. Luen itse Kardinaalin miekat varmaankin joulukuussa.