Suzanne Collins: Matkijanärhi

Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian kaksi ensimmäistä osaa tuli luettua viime kuussa (arvostelut) ja sen verran tarinan loppu jäi kiinnostamaan, että sarjan päättävä kolmas osa, Mockingjay tuli hankittua englanninkielisenä. Kolmas osa ilmestyy WSOY:n ennakkotietojen mukaan suomeksi 15.11.2010 nimellä Matkijanärhi.

Katniss on selvinnyt Nälkäpelistä kaksi kertaa ja hänestä on tullut Pohjois-Amerikan postapokalyptisen Panemin hallinnon tyyssijan, Capitolin vastaisen kapinan keulakuva, Matkijanärhi. Hänen kanssakilpailijoistansa osa, Peeta mukaanlukien, on Capitolin panttivankina. Ennen tuhotuksi luultu 13. vyöhyke johtaa kapinan suunnittelua ja toteutusta, ja heillä on jälleen rooli Katnissillekin - kameran edessä tietenkin. Katniss suostuu keulakuvarooliinsa, mutta hänen henkilökohtainen tavoitteensa on saada Peeta vapaaksi ja presidentti Snow surmattua. Hän ei kuitenkaan voi olla varma kehen luottaa ja kehen ei. Kaikkein läheisimmätkään eivät aina ole turvana, päinvastoin. Sota on käynnissä ja sodalla on aina uhrinsa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tässä sarjan viimeisessä osassa ratkeaa, mikä on Panemin ja Katnissin kohtalo.

Odotukset Matkijanärheen olivat suuret. Suzanne Collins on osoittanut, että vaikka hänen henkilöhahmonsa ovatkin hieman siloiteltuja, kerronnallisesti hänen tarinansa on koukuttava ja mielenkiintoinen. Matkijanärhi osoittautui edeltäjiään tylsemmäksi ja jaarittelevammaksi loppua lukuunottamatta. Pienoinen toisto ja rautalangasta vääntäminen (esim. The Hanging Tree -laulun sanojen selittely harmitti, aivan kuin ei olisi luotettu lukijan omaan kykyyn ymmärtää sisältöä) veivät hohtoa kirjasta aina lähes 300 sivun paikkeille, kunnes tarina tempaisi kunnolla mukaan. Selkeä Nälkäpelin puuttuminen vaikutti myös tarinan rakenteeseen, mutta viimeisten sadan sivun aikana Collins pelasti kirjan, ja teki sen jopa hienosti. Kirjasta ja sarjasta jäi hyvä jälkimaku.

Sodankäynnin kuvaus vastasi aiempien osien Nälkäpelin kuvausta, ja kuten aiemminkin Collins sai tuotua sodan kokemisen nuoremmille aikuislukijoille uskottavalle tasolle. Hahmot saivat taas hieman lisää väriä, ja vaikka Katnissista tulikin vähemmän pidettävä, hänestä tuli samalla myös uskottavampi. Ehdin jo pelätä, että tarinan romanttisessa osuudessa Collins sortuu kliseeseen, mutta hän hoitikin homman kotiin siedettävällä ja realistisella tavalla. Katniss nuorena naishahmona on erinomainen esimerkki, millaisia roolimalleja genren kirjallisuudessa voisi tarjota nuorille enemmänkin. Vaikka koin Matkijanärhen alkupuolen tylsähköksi, kirja kuitenkin kokonaisuudessaan oli ehyempi kuin kakkoskirja, jossa verkkaisuuden ja tapahtumarunsauden välillä oli suurempi kontrasti. Nälkäpeli-trilogia saa toivomaan lisää samankaltaista nuorille lukijoille suunnattua scifiä. Paolo Bacigalupin tänä vuonna ilmestynyt Ship Breaker (arvostelu) on samoilla linjoilla, kunhan tulisi myös suomennetuksi.

PS: Pieni toivomus olisi niille elokuvantekijöille, jotka Nälkäpeliä ovat siirtämässä kuuleman mukaan valkokankaalle. Älkää tehkö tästä Hollywood-roskaa. Tiedän, että roskaelokuvien tekeminen on helppoa isollakin rahalla, varsinkin kun tarina sisältää romantiikkaa (ah, se niin ikivanha kolmiodraama) ja tunteisiin vetoavia tapahtumia, mutta tässä olisi ainesta rosoisuuteenkin, kunhan vain tekijöiltä löytyy muutakin kuin dollarinkiiltoa silmistä.