David Gemmell: Legenda

David Gemmellin Drenain tarut –sarjaa on suomennettu kahden kirjan verran, joista ensimmäinen on kirjailijan esikoiskirja Legenda.

Yhdistyneiden Nadirin heimosoturien uhatessa Ulricin johdolla Drenain valtakuntaa kuuluisa sankarilegenda Druss jättää taakseen syrjäisen vuoristoseudun, jonne hän on vetäytynyt viettämään vanhuudenpäiviään, ja lähtee auttamaan sydänmailla sijaitsevaa Dros Delnochin kaupunkia lähestyvässä taistelussa. Legenda on tunnettu Kiertävänä kuolemana. Hänen kaksiteräinen kirveensä Snaga on halkaissut kallon jos toisenkin, mutta Druss itse on uhmannut kuolemaa vuosi toisensa jälkeen. Regnak eli Rek, joka on kuvitellut jo jättäneensä sotimiset taakseen, matkaa myös taistelemaan Delnochiin yhdessä kaupungin jaarlin tyttären Viraen kanssa ihastuttuaan ja naituaan tämän. Kohtaloaan ovat lähteneet toteuttamaan myös 30 soturipappia, heidän joukossaan albiino Serbitar. Toivottomalta tuntuvassa sodassa moni saa surmansa, mutta moni löytää myös rohkeutensa ja voimansa.

Legenda on täynnänsä toimintaa ja seikkailua ja väliin on pujotettu annoksia mysteeristä magiaa. Paketti on sidottu yhteen suuren rakkauden punoksella. Hahmot ovat loistavia sankareita, mutta sankaruus ei tule tyhjästä vaan inhimillisistä ihmisistä, jotka ylittävät itseään. On monia kirjoja, joissa on sankareita, joilla on yksi heikkous tai huono piirre, mutta jotka jättää lukijansa silti kylmäksi koska heihin ei ole saatu aitoutta. Gemmellin hahmoihin on saatu elämänmakuisuutta. En tiedä miksi minulle tuli mieleen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan hahmot, mutta näinpä vain ajattelin, että jos Gemmell olisi saanut puserrettua vielä ripauksen Linnaa teokseensa, hän olisi onnistunut hahmokuvauksissaan vielä paremmin.

Legenda tempaisi mukaansa alussa juuri erikoisella ja vähemmän tyypillisellä, hieman jopa ärsyttävällä Rekillä. Jossain vaiheessa puolta väliä tarinan tunnelma lässähti, mutta viimeiset sata sivua jälleen kohensivat tasoa. Pidin erityisesti loppupuolella esiintyvästä huumorista. Muun muassa Jousimiehen ja Rekin sanailu komeudesta ja pituudesta sai nauramaan, mutta lukija oivalsi, että sanailu oli taistelun kauheuden keskellä avaus sisimmän purkaamiseen. Hienosti rakennettu kohtaus.

Legenda on hyvä miekka ja magia –aiheinen teos, mutta kuten useimmiten tässä tyylilajissa, on turha odottaa, että naiset juhlisivat siinä samanlaisilla monipuolisilla piirteillään kuin miehet. Onneksi Gemmellin naishahmot eivät ole sentään aivan toivottomia. Viraesta tuli paikoin mieleen George R.R. Martinin Brienne, mutta vain pintapuolisesti. Kyllä Gemmelliä voi lukea vielä toisenkin suomennetun kirjan verran ja jos se vielä innostaa, niin miksei myös jossain vaiheessa alkuperäiskielisenä. Drenain taruja kun tuntuu riittävän yli kymmenen kirjan verran.