sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Tulen ja jään laulu kansitaidetta


Tulen ja jään laulu -sarjan ranskalainen kustantaja J'ai Lu julkaisee uusintapainokset sarjan neljästä ensimmäisestä kirjasta. Painoksia varten digitaalitaiteilija Marc Simonetti on tehnyt uudet kansikuvat.
Ranskalaisen Valtaistuinpelin kannessa on kuva Muurista: 

Kuninkaiden koitoksen kannessa nähdään Tyrion Kuninkaansatamassa:

Miekkamyrskyn metsäinen kansikuva:

Korppien kestien kansikuva sijoittuu Greyjoyn Piikille:

Suuremmat ja tarkemmat versiot löytyvät taiteilijan kotisivujen galleriasta.

Kansikuvat eivät ole erityisen omaperäisiä, mutta tunnelmaltaan juuri sellaisia, joista minä pidän. Erityisesti Kuninkaiden koitoksen Kuninkaansatamassa on jotain todella kiehtovaa, vaikkakin muistuttaa hieman Lynchin The Lies of Locke Lamoran pariakin kansiversiota. Greyjoyn Piikki ei ihan vastaa kirjan antamaa kuvausta paikasta ja ehkäpä mielummin näkisin kuvan muutenkin sini-vihertävässä sävyssä meriaiheen vuoksi. Miekkamyrskyn kansikuvan metsässä olen oikeasti tainnut olla kävelemässä itsekin, niin aidon oloinen se on. Tosin, onko se kaikkein soveltuvin aihe kolmannen kirjan kanneksi, on eri asia.
Jos ranskankieli sujuu, ja juuri nämä versiot kiinnostavat, niin ensimmäinen ja toinen kirja ilmestyvät tammikuussa, kolmas kesäkuussa ja neljäs syyskuussa 2010.

Mitä tulee suomenkielisen Kuninkaiden koitoksen kovakantiseen painokseen, niin se on kustantajan mukaan harkinnassa, mutta aikataulusta ei ole tarkempaa arviota viimeisimmän tiedon mukaan. Kuninkaiden koitoksesta on viime vuonna otettu kolmas painos, joten ehkä kun se on lopuillaan, tulee markkinoille kovakantinen, kuvitettu laitos? Miekkamyrskyn 2 osasta otettiin tänä vuonna uusintapainos, joten kovakantista versiota ei taida kolmannen kirjan kummastakaan osasta olla kuvioissa vähään aikaan.

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    tiberius69 kirjoitti 26.11.2010 - 17:34
    Kirjan kannet ovat kauniita. Tuli ikävä myös vanhoja vinyylin LP-kansia. Edistys ei ole aina eteenpäin menemistä.

    Raija kirjoitti 26.11.2010 - 21:46
    Minulla on EBookeja eli sähköisiä kirjoja, joissa on kansikuva mukana. Kantta voi katsoa jopa tarkemmin digitaalisena kuin painettuna versiona. Tässä suhteessa minulla ei ole valittamista edistyksestä :)

    Mutta todellakin, jotkut kirjojen kannet ovat kuin taideteoksia.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...