Connie Willis: To Say Nothing of the Dog ja Bellwether

Connie Willisin Tuomiopäivän kirjan innoittamana päätin jatkaa tutustumista kirjailijan muuhunkin tuotantoon. To Say Nothing of the Dog oli erinomainen valinta seuraavaksi lukukohteeksi.

Kirjan on saanut inspiraationsa Jeremy K. Jeremyn Three Men in a Boat, To Say Nothing of the Dog -teoksesta, joka mainitaankin Willisin tarinassa useaan kertaan. Lisäksi kirjassa viitataan useisiin muihin kirjailijoihin ja kirjoihin, mm. Shakespeareen, Tennysoniin, Agatha Christieen ja Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesiin. Viittaukset salapoliisiromaaneihin kertoo paljon myös To Say Nothing of the Dogista. Vaikka kirja onkin aikamatkailutarina, se on samalla salapoliisikertomus, jossa etsitään niin lintukoristeista vaasia (bird stump) kuin salaperäistä herra C:täkin.


Ennen kaikkea TSNoD on hilpeä kirja. Pääsin sivulle 18 saakka, jolloin repesin kokonaan. Insomniasta kärsivälle sananvaihto:

"When's the last time you slept?"

“1940”

oli aivan liian osuvaa huumoria ilman aikamatkailuakin. Eikä se jäänyt tuohon yhteen kohtaan, kun piti ääneen nauraa. Jälleen kerran en ihmettele miksi Willis voitti kirjallaan Hugon ja Nebulan v. 1999. To Say Nothing of the Dog oli sujuvaa, kevyttä kerrontaa, joka vangitsi käänteillään. Vaikka toisen isomman arvoituksen ratkaisun aavistinkin jo reilusti ennen varsinaista paljastusta, se ei himmentänyt tarinan kiehtovuutta. Jäihän siihenkin osuuteen vielä se odotus milloin ja miten tarinan päähenkilöt totuuden oivaltavat. En juurikaan pidä suoranaisesti romanttisista juonikuvioista (jollei niissä ole samalla terävyyttä ja särmää), mutta 169 vuotta kestävä suudelma sai hymyilemään. Willis osaa hyödyntää pieniä yksityiskohtia. Kirjan aikaansaama nauru pidensi ikääni ja opinpa pari uutta sanaakin siinä ohella. Nyt vain täytyy löytää tilanteita, joissa voi lausahtaa "poppycock!" tai "drat!".

Bellwether oli myös erittäin huumoripitoinen kirja. Se ei saanut samalla tavoin nauramaan ääneen kuin To Say Nothing of the Dog (no, ehkä kerran, ja se liittyi lampaisiin), mutta jo pelkästään erilaisten muoti-ilmiöiden ja trendien kuvaukset olivat hymisyttävällä tavalla hauskoja. Bellwether on luokiteltu joissain yhteyksissä science fictioniksi, mutta minä en sitä genreä tähän kirjaan osaisi yhdistää, ellei nyt tieteentekemisen fiktiivistä kuvausta yleensä luokitella siten.

Kirjassa oli osuvaa satiiria mm. kokouksista, muistioista ja byrokratiasta. Tarina avaa silmät huomaamaan kuinka naurettavia jotkut trendit ovat - myös tänä päivänä. Yksi tänä vuonna lukemieni kirjojen ärsyttävimmistä hahmoista löytyi Bellwetherista. Flip! En kestä silmienpyörittelyä ja juuri tuon hahmon kohdalla olisi tehnyt mieli hieman pyöritellä itsekin. Myös Bellwetherissä oli taustalla romanttinen juonikuvio, joka pysyi siedettävällä tasolla. Onneksi.

Sekä To Say Nothing of the Dog että Bellwether ovat molemmat erittäin suositeltavia luettavia silloin kun haluaa keventää arkea. TSNotD:sta pidin kylläkin hieman enemmän.