Paul Kearney: The Way to Babylon

Paul Kearneyn The Way to Babylon on kirja Michael Rivenistä, kirjailijasta, joka onnettomuuden jälkeen joutuu sisälle luomaansa fantasiamaailmaan. Maailmaa uhkaa tuho ja Rivenin selvitettäväksi jää kuinka paljon tuosta uhkasta on hänen aiheuttamaansa, miten hän korjaa tilanteen ja mitä se häneltä vaatii.
Olen lukenut Kearneylta aiemmin A Different Kingdom ja Riding the Unicorn -kirjat, ja The Way to Babylon jatkaa samalla linjalla. Tai oikeastaan aloitti linjan, sillä Babylon on näistä kirjoista ensimmäinen, Kearneyn esikoiskirja.

Kaikissa kolmessa ensimmäisessä kirjassaan Kearneylla tuntuu olevan teemana miehen kasvu ja sisäinen itsetutkinta naissuhteen kautta. Tapahtumat alkavat normaalielämässä, josta siirrytään fantasiamaailmaan. Kuten muissakin kirjoissa, myös Babylonissa normimaailman kuvaus on Kearneyn vahvinta aluetta. Heti kun siirrytään fantasiamaailmaan, alkaa tarinaan tulla kliseitä ja se latistuu. Babylonissa näemme jättiläisiä, kääpiöitä ja jäämatoja jne. jotka eivät genreen tuo oikeastaan mitään uutta. Sinänsä harmi, sillä kirjan alku on vahva, ja minua kiehtoo tapa, jolla Kearney on kertojahahmonsa päässä, kunnes päästää tarinan lipsumaan. Oikeastaan vain A Different Kingdomissa hän saa vietyä tarinan kohtalaisen ehyenä ja mielenkiintoisena loppuun saakka. Myös Babylonin loppu on hyvä, mutta keskiosa ei jaksa kantaa ja on paikoin pitkästyttävä.

Kearney ei ole fantasiakirjallisuuden suuria nimiä, ja sen perusteella mitä olen lukenut, se on ymmärrettävää. Ehkä hän on kuitenkin hieman aliarvostettu, sillä selvästi hänellä on kuitenkin oma tyylinsä, jos näistä kolmesta kirjasta voi vielä mitään päätellä. Kearneyta lukiessa minulla on tunne, että vaikka juuri tämä kirja ei ollutkaan se napakymppi, niin seuraava voi olla. Jos vain kaikki menee kohdilleen. Niinpä jatkan hänen kirjojensa lukemista.

Joe Abercrombie: Ase itse

Odotin Joe Abercrombien Ase itse -suomennosta hieman ristiriitaisin tunnelmin, sillä vaikka kihisytti päästä lukemaan kirja uudestaan, niin samalla pelkäsin, että käännös ei toisi esille Abercrombien mainiota tyyliä tarpeeksi ja kirja menettäisi osan viehättävyydestään. Niin kävikin, mutta onneksi paljon pienemmässä määrin kuin pelkäsin. Alun kankeuden jälkeen suomennos oli mitä mainioin. Toki muutamat kohdat jäivät kaivertelemaan, mutta en lähde kyseenalaistamaan kääntäjän ratkaisuja, kun itse en ole kääntäjä. Meinaanpa kuitenkin mainita esimerkkejä.

Ase itse on Ensimmäinen laki -trilogian ensimmäinen osa. Käsittääkseni kakkososan, Before They Are Hangedin, suomennos ilmestyy noin vuoden päästä tai silleen. Kirjassa on useita näkökulmahenkilöitä, Logen Yhdeksänsormi, Jezal dan Luthar, Sand dan Glokta, Collem West ja Ferro Maljinn. Lisäksi pohjoisessa on Logenin joukkoa, jotka pääsevat kertomaan omaa tarinaansa. Ensimmäinen osa on oikeastaan aika pitkälti johdantoa siihen millaisessa maailmassa tarina tapahtuu, henkilökuvausta ja taustan luontia. Aika vähän valotetaan sitä miksi juuri nämä hahmot ovat tärkeitä ja mikä heidän tehtävänsä on. Mutta se ei silti haittaa pätkääkään, sillä henkilöt ovat mielenkiintoisia, jopa ajoittain ärsyttävän itseriittoinen Luthar. Pidän paljon kirjassa esiintyvästä ironiasta, varsinkin inkvisiittori Gloktan sisäisten ajatusten seuraaminen on hupia. Taikuus on mukana tarinassa, mutta se ei ole itsetarkoitus, vaikka sillä on suurikin merkitys.

Englanninkielisessä versiossa tarina sijoittuu maailmaan, jota kutsutaan Circle of the Worldiksi. Suomennoksessa käytettiin kolmenlaista versiota: maan piiri, maailman piiri ja maailman kehä. Tämä häiritsi sillä yleensä maailmakokonaisuuden nimi säilytetään, eikä sitä upoteta tekstin sekaan. Ehkä asia ei olisi häirinnyt niin paljoa, jos Abercrombien kirjoissa olisi kartta, mutta koskapa ei ole, ainoa tapa luoda jonkinlaista paikkahahmotusta, on yrittää päässä järjestää mainitut kaupunkivaltiot ja paikat jonkin kokonaisuuden sisälle. Ehkä tätä ongelmaa ei ole niillä, jotka tällaista hahmotusta eivät tee, tai jotka lukevat Abercrombieta vain suomeksi, eivätkä tiedä muusta.

Logenin ja pohjoisen porukan osuudet tökkivät käännöksenä eniten, sillä heillä on oma tyylinsä puhua. Ei ainoastaan sanoina vaan olemuksena. Vaikka käännös pääsikin alun jälkeen kiinni Logeniin, niin pohjoisen porukka jäi vielä ilman alkuperäistä latausta ja tunnetta. Näin ainakin minusta. Ehkäpä siihen vaikutti mm. se, että juuri heidän nimissään käytettiin käännöksiä, jotka eivät istuneet enää minun päässäni paikoilleen, kun trilogia on tullut luettua kokonaan englanniksi. Logen Ninefingersin Yhdeksänsormeen tottui, mutta Bloody-Ninesta en saa otetta Veriysinä. Dogman ei tunnu Vainukoiralta, Weakest Voimattomalta, eikä Bad-Enough Aika Pahalta. Bethodin Carleista tuli pelkkiä urhoja, joka vaikutti pienellä kirjoitettuna vaimealta, ja kun tiedän, että tapaamme heitä vielä jatkossakin, niin hieman vaivaa. Lisäksi se ihana, "eh?", jota Abercrombie on viljellyt blogissaankin. Ei taivu suomeksi samalla tunteella. Yhdessä kohden huomasin, että yksi sivulause pohjoisen osuuden tekstissä oli jäänyt kokonaan pois käännöksestä, ei sillä, että sillä olisi suurta merkitystä, mutta lisäsi tunnetta, ettei kaikki osiot olleet yhtä vahvoja käännöksiä. Mutta kuten alussa sanoin, kaikesta näistä seikoista huolimatta kokonaisuudessaan käännös oli mitä mainioin ja hienoa, että Kirjava sen meille soi. Toivottavasti Abercrombien kirjat löytävät uusia ystäviä sen myötä.

Ase itse vahvisti jälleen mielipidettäni siitä, että Abercrombie on erinomainen kirjailija. Hänen ronski ja ironinen tyyli on loistava ja erottuu massasta. Tämä kirja kannattaa lukea!

Lukulistalla 11/2009

Muutama päivä menee vielä Paul Kearneyn The Way to Babylonin kanssa, mutta nyt on jo tiedossa seuraavat kirjat marraskuulle, jotka aion lukea.

Joe Abercrombien Ase itse on listalla ensimmäisenä. Robert Jordan/Brandon Sandersonin The Gathering Storm saapunee myös ensi viikolla ja aloitan sen lukemisen Abercrombien jälkeen. Minkä jälkeen on puolestaan vuorossa David Anthony Durhamin Acacia-trilogian kakkososa The Otherlands. Massiivinen Songs of the Dying Earth vaatii varmaan sen verran aikaa, että sen lukeminen jatkuu vielä joulukuussakin.

Joe Abercrombien Ase itse julkaistiin

Jippii! Joe Abercrombien Ase itse on ilmestynyt Kirjavalta. Helsingin kirjamessuilta saa nopeimmin käsiinsä tai tilaamalla esim. Kirjapuodin kautta. Suosittelen ehdottomasti tätä lukukokemusta, jos The Blade Itselfia ei ole aiemmin tullut jo luettua. Abercrombien kirjoitustyyli kolahti minuun kympillä, ja toivottavasti suomennos tekee oikeutta kirjailijan tekstille. Saa nähdä muuttuuko ensivaikutelma kirjasta nyt kun sen lukee toiseen kertaan ja suomeksi.

Jos pidät verettömästä, mahtipontisesta fantasiasta, jossa henkilöhahmot ovat paperinohuita ja tylsiä pyhäkoululaisia, Joe Abercrombie tulee totisesti pilaamaan päiväsi.
- Scott Lynch

Edit: Kommenttini ja arvioni kirjasta löytyy täältä.

Daniel Abraham: A Shadow in Summer ja A Betrayal in Winter

Luin Daniel Abrahamin The Long Price Quartet -sarjan ensimmäisen kirjan A Shadow in Summerin kesällä ja nyt sitten kakkososan A Betrayal in Winterin. Sarjasta on vielä kaksi kirjaa lukematta, joten tämä on puolivälin arvio. Nämä kaksi ensimmäistä kirjaa on julkaistu yhteisniteenä nimellä Shadow and Betrayal, mutta minulla oli käsissäni kaksi erillistä kirjaa.

A Shadow in Summer vie meidät itämaiseen feodaaliseen maailmaan, joka käsittää kaupunkivaltiot, khaiemit, joiden jokaista kaupunkia hallitsee Khai. Kaupungeissa on hierarkinen rakenne ja sen huipulla sijaitsevat runoilijat (poet) ja heidän hallitsemat andatit, joista riippuu kunkin kaupungin vauraus ja kilpailukyky. Andatit ovat jonkin sortin ihmishahmoisia ilmentymiä ja vaikka ne ovat sidottuja runoilijaansa, niillä on oma persoona ja tahto. Andatit hallitseminen vaatii runoilijalta tahdonvoimaa ja taitoa. Abraham luo taidokkaasti maailmankuvaa, joka poikkeaa hieman valtavirrasta itämaisuudellaan. Hänen kuvauksensa on verkkaista ja paikoin kielellisesti kaunistakin.  
 
Kirjan näkökulmahenkilöistä mielenkiintoisimmat ovat Otah Machi ja Amat Kyaan. Otah on nuori mieshenkilö, joka ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja Amat vanhempi naishenkilö, joka on jo kauan tehnyt omia ratkaisuja. Kukaan Abrahamin hahmoista ei ole mustavalkoinen, vaan heistä löytyy kerroksia ja syvyyttä. Ensimmäisen kirjan heikoin lenkki on kuitenkin se, että koska se keskittyy pitkälti sosiaalisiin ja poliittisiin asetelmiin ja kiemuroihin, siinä ei ole juurikaan toimintaa. Kirja ei ole kovinkaan vauhdikas. Myös hahmojen elekieli, joka on tavallaan toinen heidän käyttämänsä puhekieli, vaati alussa totuttelua.

 A Betrayal in Winteriä lukiessa maailma oli jo tuttu, elekieli ei enää vaatinut totuttelua ja osa hahmoistakin oli saanut jo historiansa ensimmäisessä kirjassa. Betrayal vie tarinan pohjoiseen Machin kaupunkiin, jossa poliittinen peli käy kuumana. Kirjassa on mielenkiintoista yhteiskunnallisten asemien kuvausta; naisten asema, moniavioisuus ja perimystraditiot. Abraham esittelee uuden runoilija/andat -parin, joiden myötä pääsemme vilkaisemaan näiden keskinäisiä asetelmia ja toimintaa. Valitettavasti olisin kaivannut vielä enemmän kuvausta siitä mitä andatit ovat ja miten heidät sidotaan. Aihe on kiinnostava, sillä se on ainoa taikuuteen viittaava seikka sarjassa. Betrayalkaan ei juuri sisällä toimintaa, mutta maailmankuvan luominen jatkuu yhtälaisen vaivattomana kuin ykköskirjassakin.

Kumpikaan The Long Price Quartet-sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta ei ole kovinkaan pitkä, vain hieman yli 300 sivuisia, ja silti Abraham onnistuu luomaan onnistuneesti sekä maailman että hahmot. Aina ei fantasiakirjojen tarvitse olla massiivisia tuhatsivuisia teoksia, jotta tarina olisi mielenkiintoinen. Pidin siis erittäin paljon sarjan ensimmäisestä puoliskosta ja lähiajan lukulistalla onkin jo ne kaksi viimeistä kirjaa.

Onneksi olkoon, Ursula!

Tänään kirjailijana minuun suuren vaikutuksen tehnyt Ursula K. Le Guin täyttää 80-vuotta! Toivottavasti hän jatkaa aktiivista uraansa vielä vuosia, sillä viimeisimmätkin kirjat ovat olleet erinomaisia.

Book View Cafe -blogissa vietetään Ursulan virtuaalisia synttäreitä.

Kirjaostoksilla 2

Päätin hankkia kolmelle ystävälleni/tuttavalleni kirjajoululahjan (kyllä nyt voi jo joululahjoja ostaa), koska tiedän sen olevan heille mieluista. Tiedän myös, että yksikään heistä ei ole lukenut Vaskikirjojen kirjoja, joten en tule hankkineeksi tuplakappaleita (itse sain yhdessä välin jatkuvasti kirjoja joita minulla oli jo, tai jonka joku muukin oli päättänyt hankkia). Samalla yritän edelleen tukea Vaskikirjojen pienkustantamotoimintaa.

Viimeksi kun noudin Moorcockin Katso ihmistä -kirjan paikallisesta kirjakaupasta, kysyin ohimennen tilasivatko he enemmänkin kirjoja myymälään myyntiin. No, eivät tilanneet kuin sen yhden kappaleen minulle. Yritin vihjailla, että joululahjakausi alkaa, mutta sen kertainen myyjä ei oikein uskonut minua. Tarkistin tilanteen tänään. Ei yhtään Vaskikirjaa hyllyssä, niinpä menin myyntitiskille paperilapun kanssa, johon olin etukäteen kirjoittanut haluamani kirjailijoiden ja kirjojen nimet.

Mukaeltu keskustelu:
Minä: Minulla olis kolme kirjaa, jotka haluaisin, mutta en löytänyt hyllystä.

Myyjä katsoo lappua: La... Lanh...

Minä (sadattelen mielessäni lennokasta käsialaani): Lankhmarin varkaat

Myyjä katsoo tietokoneen näyttöä: Ei löydy meiltä. Laitetaanko tilaukseen? Sen hinta on xx (en muista mitä hän sanoi hinnaksi). Saatavissa alle viikossa.

Minä: Joo tilataan.

Myyjä katsoo lappua: Thomas Ru...

Minä (sadattelen mielessäni lennokasta käsialaani): Thomas Riiminiekka
Myyjä: Ai, Riiminiekka. Ei näytä löytyvän.

Minä: Tilataan sekin.

Myyjä ilmoittaa hinnan ja että kirja on saatavissa alle viikossa: Peuraheimo?

Minä (tyytyväisenä, että yksi nimi oli luettavissa): Niin, kirjailija Pekka Halonen.

Myyjä katsoo päätettä ja naurahtaa: Miten osasitkin valita juuri sellaiset kirjat, joita meillä ei ole. Tilataanko?

Minä nyökkään ja jätän sanomatta, että ei ollut vaikeaa osata. Kirjakaupan SFF-hyllyssä oli nimittäin vain yksi pienkustantamon kirja, jos oikein havaitsin; Neil Gaimanin Aarteita ja muistoesineitä. Martinin kovakantinen Valtaistuinpeli oli kadonnut. Toivottavasti pääsi hyvään kotiin.

Odottelen nyt sitten joululahjapaperin kera tekstiviestiä kirjojen saapumisesta, ja toivon, että osasin valita kullekin lahjansaajalle juuri sen kirjan mistä he todennäköisimmin pitävät. Tiedänpä etukäteen mitä pari muuta ystävääni saavat joululahjakirjakseen: Joe Abercrombien Ase itsen. Toivottavasti minä en saa. Aion nimittäin ostaa sen itse niin pian kuin se on mahdollista.

A Dance with Dragonsista

Lienee selvää George R.R. Martinin viimeisimmän A Dance with Dragonsia koskevan blogipäivityksen jälkeen, että kirjailijan asettama tavoite saada viides Tulen ja jään laulu -kirja valmiiksi lokakuun loppuun mennessä ei toteudu. Meereeniin liittyvä ongelma on vielä ratkaisematta ja Martin lähtee ensi viikolla coneilemaan ja vierailemaan Game of Thrones tv-sarjan pilotin kuvauspaikoille, ensin Pohjois-Irlantiin ja sitten Marokkoon. Sen jälkeen ollaankin lähes marraskuun lopussa. Martinin brittiläinen kustannusyhtiö toivoo saavansa tiedon Dancen valmistumisesta marras-joulukuussa, mutta olen pikkuhiljaa taipuvainen uskomaan, että kirja ei valmistu vielä vuoden loppuun mennessä.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana Martin on saanut luonnosversiovaiheesta valmiiksi noin 100 käsikirjoitussivua. Jos kirjaan on tulossa vielä pari sataa sivua ennen kuin se on valmis, niin kirjoittamiseen menee yksinkertaisen laskuopin mukaan noin puolisen vuotta. Jos kirjaan on puolestaan tulossa vielä 400 sivua, niin odottelemme valmistumisilmoitusta näihin aikoihin ensi vuonna. Matematiikallahan ei tietenkään ole mitään tekemistä kirjan kirjoittamisen kanssa. Martin on kirjailijana inspiraatioriippuvainen. Jos hän pääsee kiinni kirjoittamiseen, niin hän saattaa istua näppäimistön ääressä kellon ympäri. Tarinan ongelmakohdat voivat ratkea kuin itsestään kun ne ovat hautuneet vähän aikaa. Sellaista tapahtuu, voin omasta kokemuksesta sanoa. Ja nukkuminenkin auttaa.

Se, että Martin suostuu päivittämään tilannetietoa Not a Blogissa, on kuitenkin selvä merkki, että hän on itse tyytyväinen kirjoittamiseensa ja päässyt ehkä jopa yli siitä, kuinka paljon hänen niskaansa heitetään paskaa sen vuoksi, että kirja on myöhässä. En voi sanoa olevani kovinkaan hyvä ihmisluonteen havainnoija, mutta sen kolmen päivän aikana, jonka vietin Georgen ja Parrisin kanssa Finnconin yhteydessä, minulle tuli kuva, että Martin on kohtalaisen herkkä (eri asia kuin herkkänahkainen) sille mitä ihmiset sanovat. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka Parris toimi puskurina ja henkivartijana Georgelle joissain tilanteissa.

Tietenkään Martinin päivitykset blogissa ei tyydytä niitä henkilöitä, joiden kärsivällisyys on jo aikaa sitten loppunut odottamiseen. Haluaisin itsekin saada kirjan käsini mahdollisimman pian, mutta se ei oikeuta  minua arvostelemaan esim. Martinin ulkonäköä ja nimittelemään häntä loukkaavasti. Näin ei ilmeisesti ajattele se porukka, joka postittelee Finish the Book, George -journalissa, jossa huumorin varjolla tuntuu olevan oikeus sanoa mitä tahansa. Okei, kritiikki on paikallaan, mutta jos on pettynyt kirjailijan kirjoittamisvauhtiin tai tarinan tasoon viimeisessä kirjassa, niin mielestäni nimittelyt ja irvailut kirjailijan ulkonäöstä, painosta ja ruokailutottumuksista ei ole oikea tapa tuoda kritiikkiä esille. Twitterissä olen törmännyt pari kertaa kommentteihin, joissa sanotaan, että he vihaavat Martinia, koska A Dance with Dragons ei ole vielä valmis, vaikka he ovat saaneet jo neljännen kirjan luettua tai ovat lukeneet aiemmat osat jo kahteen kertaan tms. On varmasti mielenkiintoista vihata kirjailijaa, jonka kirjoja he rakastavat... Elämä on täynnä suuria tunteita.

Jos Martinilla on  vihaajia ja haukkujia, niin löytyy häneltä nuoleskelijoitakin. Nettiympyröissä olen huomannut useita, jotka tuntevat tarpeekseen lytistää kaiken kritiikin mikä Martiniin tai hänen kirjoituksiin kohdistuu kuin se olisi henkilökohtainen loukkaus heitä itseään vastaan. Ja mitä tahansa Martin blogissaan kirjoittaakin, se on heistä jumaloimisen arvoista. Seurasin Finnconissa erästä tällaista äärimmäistä fanitustapausta samalla tuntien niin mielenkiintoa kuin pahoinvointiakin. Minusta lukijalla on oikeus sanoa mielipiteensä kirjasta, vaikka se olisikin negatiivinen suurelta osin. Enpä minäkään blogissani kirja-arvosteluja kirjoittaisi, jos en katsoisi siihen olevan oikeutta. Haluan kuitenkin pitää Martiniin henkilönä tietynlaista etäisyyttä, koska kirjat on se mihin keskityn ja kirjailija niiden takana elää omaa elämäänsä. Tätä aihetta sivuten oli muuten mielenkiintoista keskustelua Robin Hobbin uutisryhmässä jokin aika sitten: Can you enjoy the work of a writer you dislike? or enjoy a person but not his/her writing? Eikä tuotakaan keskustelua käyty ilman, että Martin vedettiin esille.

Palatakseni A Dance with Dragonsiin. Olen lukenut kaikki kirjaan liittyvät spoileriluvut (itsestään selvää, kun olen tehnyt niistä suomenkieliset lyhennelmät) ja onkinut tietoa niin paljon kuin mahdollista tulevista tapahtumista. Odotettavissa on paljon mielenkiintoista ja luulenpa, että Martin tulee vielä useampaan kertaan rikkomaan odotuksiamme tarinan kulussa. Se miten kauan kestää, ennen kuin pääsemme toteamaan tämän, on vielä arvoitus. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että joudumme odottamaan vielä ainakin yli puoli vuotta, jos ei jopa ihan vuotta. Ja jos kirja ilmestyy ennen ensi kesää, niin mikä sen miellyttävämpi yllätys.  Ainakin on jo tiedossa, että kirjasta on tulossa yli 800-sivuinen. Jei!

Connie Willis: To Say Nothing of the Dog ja Bellwether

Connie Willisin Tuomiopäivän kirjan innoittamana päätin jatkaa tutustumista kirjailijan muuhunkin tuotantoon. To Say Nothing of the Dog oli erinomainen valinta seuraavaksi lukukohteeksi.

Kirjan on saanut inspiraationsa Jeremy K. Jeremyn Three Men in a Boat, To Say Nothing of the Dog -teoksesta, joka mainitaankin Willisin tarinassa useaan kertaan. Lisäksi kirjassa viitataan useisiin muihin kirjailijoihin ja kirjoihin, mm. Shakespeareen, Tennysoniin, Agatha Christieen ja Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesiin. Viittaukset salapoliisiromaaneihin kertoo paljon myös To Say Nothing of the Dogista. Vaikka kirja onkin aikamatkailutarina, se on samalla salapoliisikertomus, jossa etsitään niin lintukoristeista vaasia (bird stump) kuin salaperäistä herra C:täkin.


Ennen kaikkea TSNoD on hilpeä kirja. Pääsin sivulle 18 saakka, jolloin repesin kokonaan. Insomniasta kärsivälle sananvaihto:

"When's the last time you slept?"

“1940”

oli aivan liian osuvaa huumoria ilman aikamatkailuakin. Eikä se jäänyt tuohon yhteen kohtaan, kun piti ääneen nauraa. Jälleen kerran en ihmettele miksi Willis voitti kirjallaan Hugon ja Nebulan v. 1999. To Say Nothing of the Dog oli sujuvaa, kevyttä kerrontaa, joka vangitsi käänteillään. Vaikka toisen isomman arvoituksen ratkaisun aavistinkin jo reilusti ennen varsinaista paljastusta, se ei himmentänyt tarinan kiehtovuutta. Jäihän siihenkin osuuteen vielä se odotus milloin ja miten tarinan päähenkilöt totuuden oivaltavat. En juurikaan pidä suoranaisesti romanttisista juonikuvioista (jollei niissä ole samalla terävyyttä ja särmää), mutta 169 vuotta kestävä suudelma sai hymyilemään. Willis osaa hyödyntää pieniä yksityiskohtia. Kirjan aikaansaama nauru pidensi ikääni ja opinpa pari uutta sanaakin siinä ohella. Nyt vain täytyy löytää tilanteita, joissa voi lausahtaa "poppycock!" tai "drat!".

Bellwether oli myös erittäin huumoripitoinen kirja. Se ei saanut samalla tavoin nauramaan ääneen kuin To Say Nothing of the Dog (no, ehkä kerran, ja se liittyi lampaisiin), mutta jo pelkästään erilaisten muoti-ilmiöiden ja trendien kuvaukset olivat hymisyttävällä tavalla hauskoja. Bellwether on luokiteltu joissain yhteyksissä science fictioniksi, mutta minä en sitä genreä tähän kirjaan osaisi yhdistää, ellei nyt tieteentekemisen fiktiivistä kuvausta yleensä luokitella siten.

Kirjassa oli osuvaa satiiria mm. kokouksista, muistioista ja byrokratiasta. Tarina avaa silmät huomaamaan kuinka naurettavia jotkut trendit ovat - myös tänä päivänä. Yksi tänä vuonna lukemieni kirjojen ärsyttävimmistä hahmoista löytyi Bellwetherista. Flip! En kestä silmienpyörittelyä ja juuri tuon hahmon kohdalla olisi tehnyt mieli hieman pyöritellä itsekin. Myös Bellwetherissä oli taustalla romanttinen juonikuvio, joka pysyi siedettävällä tasolla. Onneksi.

Sekä To Say Nothing of the Dog että Bellwether ovat molemmat erittäin suositeltavia luettavia silloin kun haluaa keventää arkea. TSNotD:sta pidin kylläkin hieman enemmän.

Kirjaostoksilla

Paikallisessa Suomalaisessa (mukaeltu keskustelu):

Minä: Katsoin teidän hyllyt läpi, mutta en löytänyt Katso ihmistä -nimistä kirjaa. Mahtaako teillä olla sitä, saattoi mennä minulta silmien ohi? Kirjailijan nimi on Moorcock. Kirja on vastikään ilmestynyt.

Myyjä (palvelualttiisti tietokonepäätteeltä katsoen): Katsotaan. Ei näytä olevan meillä hyllyssä. Haluatko, että tilataan?

Minä: Toki. Minulla on toinenkin kirja, jota en löytänyt, mutta haluaisin: Gaimanin Aarteita ja muistoesineitä.

Myyjä (katsoo tietokonetta): Sitä meillä pitäisi olla. Odotatko hetken, niin käyn katsomassa hyllystä.

Myyjä kiertää hyllyjä: Ei löytynyt hyllystä, se saattaa olla varaston näytehyllyssä. Käyn katsomassa.

Myyjä palaa takaisin: Ei ollut varastossa, mutta se voi olla jossain löytökorissa. Voin etsiä sitä, ja jos ei löydy, niin tilaanko? Sen voi tilata, vaikka on noinkin vanha kirja (Huom! ilmestynyt v. 2007).

Minä: Tilaa vaan.

Myyjä: Saat sen sitten viimeistään tuon toisen kirjan kanssa. Ilmoitamme tekstiviestillä kun kirjat ovat saapuneet.

Noin tunnin päästä kotona puhelin soi:

Myyjä: Suomalaisesta hei! Aarteita ja muistoesineitä kirja löytyi ja se on sinulle varattuna täällä.

Hankin kirjani 90%:sti nettikirjakaupoista. Suomenkieliset tilaan enimmäkseen AdLibriksestä tai BookPlussasta. Paikallisessa kirjakaupassa on fantasia ja science fiction -kirjoja, mutta enimmäkseen sieltä löytyy suurten kustannusyhtiöitten kirjoja. Twilight näytti olevan hyvin edustettuna ja Eddingsiä oli kasapäin, samoin Dragonlanceja. Löytyipä tosin yksi kovakantinen George R.R. Martinin Valtaistuinpelikin.

Palvelu paikallisessa kirjakaupassa on erinomaista. Joka kerta kun olen siellä käynyt, niin minuun on suhtauduttu ystävällisesti ja kohteliaasti. Silti tuntuu, että vain harvoin lähden sieltä kirjan kanssa ulos, ainakaan ensimmäisellä käyntikerralla. Kirjakauppojen ei ymmärrettävästi kannata roikottaa hyllyissä kirjoja, jotka eivät mene kaupaksi tai jotka on julkaistu aikoja sitten. Ällistyttävää kuitenkin oli se, että Gaimanin pari vuotta vanha kirja on "noinkin vanha" kirjakaupan mielestä. Minulle asiakkaana on helpompi saada haluamani kirja yhtä nopeasti netin kautta tilaamalla, joskus postikuluista huolimatta jopa halvemmalla (eikä tarvitse hakea parkkipaikkaa tai lähteä töistä aikaisemmin, jotta ehtii kirjakauppaan ennen kuin se suljetaan). Sekä Katso ihmistä ja Aarteita ja muistoesineitä olivat tällä kertaa "vain" pari euroa kalliimpia kappaleelta kuin mitä olisi ollut esim. Kirjapuodin kautta tilattaessa. Tosin... tuntuu kohtalaisen tyhmältä, että kaksi kirjaa vaatii kolme erillistä ajokertaa kirjakauppaan.

Lisäksi metsästin tänään puoli kaupunkia saadakseni käsiini Battlestar Galactican neljännen tuotantokauden dvdboksin käsiini. Ei onnistunut. Tilaan netistä.

Lukulistalla 10/2009

Lokakuun lukulista on muotoutunut seuraavanlaiseksi:

• Lainie Taylor: Blackbringer
• Connie Willis: Bellwether
• Daniel Abraham: Betrayal in Winter
• Paul Kearney: The Way to Babylon

Pidätän itselläni oikeuden muuttaa lukulistan sisältöä fiiliksen mukaan, mutta noilla kirjoilla lähden ainakin aluksi liikkeelle.