Vaihtoehtohistoriallisessa maailmassa dinosaurukset eivät ole kuolleet sukupuuttoon, vaan jääneet eloon ja tietyt pystyssä kävelevät lajit, jilanet, ovat kehittyneet älylliseksi lajiksi. Ilmaston kylmetessä ne ovat lähteneet etsimään uusia asuinalueita ja kohtaavat ensimmäistä kertaa lämminveriset ihmiset, tanut. Kohtaaminen on väkivaltainen ja lajien välille syntyy vihanpito, jossa kumpikin pitää toista vihollisena. Nuori ihmispoika Kerrick joutuu jilanetien vangiksi ja nokkeluutensa ansiosta selviytyy hengissä ja oppii niiden kielen. Kerrick haaveilee vapaudesta, mutta sen saavuttaminen ei ole helppoa toisen kehittyneen lajin omien päämäärien ohi.
Eedenistä länteen jakautui kiinnostavuutensa perusteella kahtia, jilaneiden aikaan ja ihmisten aikaan. Vaikka pienet, kommunikoivat ja älykkäät dinosaurukset ovat sinänsä ajatuksena kiehtovia, tarinan pitkä osuus heidän seurassaan puudutti. Dinoilla on omalaatuinen kehon eleitä vaativa kieli, tosin sanastoon kirjailija ei ole saanut luotua omaperäisiä sanoja. Dinot omaavat myös tekniikan, jolla toisia ei-älyllisiä olentoja hyödynnetään kulkuvälineinä ja työkaluina erilaisiin tarpeisiin, kuten rakentamiseen ja arkkitehtuurin luomiseen. Laji on jakautunut hierarkisesti ja kielenkäytössä on alentavia ilmaisuja vähemmän älykkäitä kohtaan. Yhteisössä hallitaan pelolla. Heillä on myös puutteita, kuten valehtelemisen taito, jonka avulla voi harhauttaa, mutta he eivät siihen kykene ja tietysti ruumiin tasalämpö, joka tekee niistä vaikeammin sopeutuvia ympäristön olosuhteisiin. Nämä kaikki ovat mielenkiintoisia yksityiskohtia tarinassa, mutta harmittavasti yksikään dino-hahmo itsessään ei ole kiinnostava. Harrison onnistuu tekemään niistä petomaisia tai jähmeitä, tosin joukkoon kuuluu myös ryhmä uskonnollisaatteellisia pasifisteja, jotka saattoivat ärsyttää jopa enemmän kuin muut. En ole ihan varma, mitä kirjailija ajatteli jilanien ja tanujen välisestä fyysisestä valtasuhteesta kirjoittaessaan, mutta tämän päivän stixhiscockit ei ole ensimmäisiä jotka laittoivat dinosaurusseksin tarjolle.
Ihmisten parissa viihdyin paremmin. Tarina lähestyi siltä osin paleofiktiivistä maailmaa, mutta toki jilanetien kehitys vaikutti tähänkin osioon. Kirjan loppupuolen lukeminen sujuikin paljon liukkaammin kuin alku. Tarinassa oli paljon yksityiskohtia joista pidin, mutta en ole varma viihtyisinkö tässä maailmassa trilogian verran. Näin äkkiseltään tämä tuntuisi riittävän, mutta katsotaan jahka toinen osa ilmestyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!