Touch kertoo Kepleriksi nimetystä ”aaveesta”, joka syntyi kauan sitten väkivaltaisen kuoleman seurauksena. Hän on olemassa muiden ihmisten kehoissa, jotka on ottanut haltuunsa ihokontaktin kautta. Vain kosketus ja hän siirtyy toiseen ihmiseen, jättäen menneen henkilön ilman muistikuvaa mitä on tapahtunut. Hänen kaltaisiaan on muitakin. Yksi heistä, Galileo, jäljittää häntä, haluaa tuhota hänet. Mutta onko se edes mahdollista, sillä aaveet elävät ikuisesti, Keplerkin on ollut olemassa useita satoja vuosia. Hän lähtee etsimään jäljittäjiään väkivalta ja kuolema koko ajan kintereillään.
Ensinnäkin on pakko myöntää, että vaikka pidän äänikirjoista siinä mielessä, että ne mahdollistavat lukemisen ajotilanteissakin, niin minun kohdallani lukija vaikuttaa paljon siihen pidänkö kirjasta. Jotkut lukijat ovat erinomaisia, heihin ei kiinnitä paljoakaan huomiota, mutta Touch-kirjassa ilmeikäs lukija ärsytti mennen tullen, varsinkin naishahmojen äänillä, vieden huomiota pois itse tekstistä. Huomasin kuunnellessani ajattelevani ääntä, en sitä mitä ääni sanoi.
Tarina on kuitenkin kiehtova, mutta sen sisälle pääsyyn menee jonkin aikaa, sillä North avaa kuviota pikkuhiljaa, eikä heti alussa ole selvää mistä on kyse. Uhka ja omanlaisensa synkkyys ilmestyy mukaan kuitenkin heti. Tunnelma syntyy hahmoista, jotka eivät koskaan pysty elämään täysin omaa elämäänsä, vaan joutuvat sopeutumaan ottamansa kehon sosiaalisiin elinympäristöihin, mikä luonnollisestikin aiheuttaa outoja tilanteita.
Kepler on vuosisatojen aikana kehonvaihdoissa menettänyt sukupuolisen identiteetin. Sillä ei ole väliä, koska olemassaolon edellytys on aina valita elävä ihminen. Ihmiseen siirtyminen on ajan varastamista toiselta ihmiseltä, ja vaikka Kepler pyrkii pitämään huolta valitsemastaan kehosta, on edessä aina kysymys moraalisesta oikeutuksesta. Ja se vaikuttaa aaveiden omakuvaan, etiikkaan, moraaliin ja kaikkeen mitä he ovat, itsekkäästi valintojaan tehden. Pohdittavana oli mikä on oikeutettu aika varastaa toisen ihmisen elämää ja rakastaako kukaan aavetta toisen ihmisen sisällä.
Jäin miettimään jätinkö pitämättä yhdestäkään hahmosta sen vuoksi mitä hän oli ja mitä valintoja hän teki ja sitten selitti tekemisiään, vai jäikö fiilis päälle lukijan ärsyttävyydestä. Kun joku hokee korvaan vihaisena fuck you, fuck you, fuck you tai tinkaa do you love me, do you love me, do you love me, on kokemus luettuna erilainen kuin kuunneltuna. Oletan, ettei hahmojen ollut tarkoitus olla sympaattisia, mutta uskon, että tarina olisi uponnut erilailla tekstinä kuin kuunneltuna. Tarinan idea ja sisältö olivat kaikesta huolimatta ajatuksia herättäviä. Voisin vaikka suositella ekirjana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!