Ihmissusien kirjassa kuvataan kansan parissa syntyneitä ihmissusimyyttejä, kuvaillaan tapauksia ja millaisissa muodoissa ihmissusius ilmenee. Baring-Gouldin lähtökohtana on järkeistää uskomusta, osoittaa se ihmisten taikauskoksi, mutta myös kuvata yksittäisissä yksilöissä olevaa pahuutta, jopa synnynnäistä tai perinnöllistä. Baring-Gould elää hyvinkin oman ajan rationaalisessa ilmapiirissä, jossa pyritään eroon epäloogisuuksista, mutta samalla hänellä on, ehkäpä jopa uskonnollisen kasvatuksensa vuoksi, tietty lähtökohta ajatusmaailmassaan. Hän käsittelee ihmissusia paitsi tarinoiden kautta, myös yrittää kuvata lykantropiaa tieteen ja aikakautensa psykologian kautta.
Teos on mielenkiintoinen, sillä siinä on myyttien ja tarinoiden myötä pohdittu myös sanojen alkuperää ja muuttumista. Itseäni ilahdutti erityisesti löytää sanamuoto, joka viittasi erääseen Tulen ja jään laulu -sarjassa esiintyvään nimeen ja sen merkitykseen, jonka oletan olleen George R.R. Martinilla tiedossa, kun hän hahmon nimeä on valinnut. Baring-Gould aloittaa määrittelemällä lykantropian ja millaisena se esiintyi antiikin ajalla. Sen jälkeen päästään pohjoiseen ja Skandinaviaan, joissa luonnollisesti keskitytään muinaisnorjalaisiin ja islantilaisiin myytteihin Egillin saagasta alkaen. Pohjoisesta siirrytään keskiaikaisen Euroopan laajaan ihmissusikirjoon ja erityisesti kerrotaan ranskalaisen Jean Grenierin tarina, joka ehkä pyrkii viemään pois tarinasta taikauskoisuuden, mutta psykologisesti se jättää ajatuksen verenjanon riivaamista ihmisistä silti kauhisteltavaksi seikaksi.
Kirjailija toteaa englantilaisen kansanperinteen köyhyyden ihmissusitarinoiden osalta, minkä hän olettaa johtuvan susien sukupuutosta saarivaltakunnassa. Tolkienkin aikanaan huomasi monenlaisia puutteita maansa kansalliskerronnassa, mistä syystä käynnistyi Keski-Maan ja siihen liittyvien kansojen ja kielien luonti. Ihmissutensa englantilaiset ovat nykytarinastoonsa hyvinkin omineet kanaalin toiselta puolen, Ranskasta, jossa kerronta on ollut vilkasta ja tapahtumarikasta. Kirjassa käydään läpi myyttiä Euroopan lisäksi myös mm. Venäjältä ja Intiasta. Useiden tarinoiden mukaan ihmissudeksi muuttumiseen liittyi jokin voide ja irtonahka, joka puettiin ylle ennen kuin muutos tapahtui, mikä poikkeaa hyvinkin nykyihmissusimyytistä, jossa muutosprosessi tapahtuu useimmiten ilman muita ulkoisia seikkoja kuin täysikuuta.
Suurimman osuuden kirjassa saa ranskalainen Gilles de Laval eli marsalkka de Rais, joka oli 1400-luvulla elänyt aristokraatti ja sotilas. de Rais kidutti ja surmasi satoja nuoria poikia ja tyttöjä, ja Baring-Gould kertoo hänen kiinnijäämisestään ja todistajan lausunnoista ennen kuin kuolemantuomio langetettiin. Osiolla Baring-Gould ilmeisesti yrittää todistella ihmisen pahuutta eli mihin ihminen pystyy ilman taikauskoista myyttiäkin, sillä ainakaan hän ei rinnasta tarinaa varsinaisesti lykantropiaan. Paholaisen tekoset mainitaan kylläkin. Mitkä tuntuvat tosin olleen myös myytillisten ihmissusien takana. Kirjailija kertoo tarinan koska sitä ei ole englantilaiselle yleisölle vielä aiemmin kerrottu yksityiskohtaisesti. ”… tämä ikimuistoinen oikeudenkäynti tarjoaa senlaatuisia kauhuja, ettei niille löytyne vertaa koko maailmanhistoriasta.” Hus hiiteen akateemisuus. Tervetuloa kauhukabinettiin!
Kirjan lopussa on luku myöhäiskeskiaikaisesta saarnasta, joka liittyy ihmissusiin, ja kirjailijan loppukaneetti yrittää vielä siinäkin töksähtäen tyrmätä taikauskoa. Kirja on kieltämättä kovin epätasainen ja jäsentelemätönkin, mutta toisaalta sillä on tärkeä merkitys oman aikansa kuvaajana ihmissusista ja asenteista. Ei ehkä sellainen tietokirja, mikä tänä päivänä kirjoitettaisiin, mutta tutustumisen arvoinen joka tapauksessa.
Aakkoshaasteen B-kirja
Luin tämän ennen blogin perustamista, ja samoilla linjoilla olen tuon epätasaisuuden suhteen, mutta samaan aikaan kiinnosti kuitenkin juuri Baring-Gouldin aikainen ihmissusikäsitys ja ylipäätään ne tarinat ja myytit. Ihmissusista en ennen tätä ollut hirveän kiinnostunut, mutta kirjan myötä on ollut mielenkiintoista seurata minkälaisia muotoja ihmisusi on aikojen saatossa saanut esim. elokuvissa. Vanhoja aiheeseen liittyviä novellejakin on tullut pikkuhiljaa luettua, eivätkä ne ole yhtään hassumpia (osa muistaakseni mainittiinkin juuri Barine-Gouldin kirjassa).
VastaaPoistaMinäkään en edelleenkään ole kovinkaan kiinnostunut sinänsä ihmissusi-aiheisista tarinoista, mutta nimenomaan myytti itsessään on kiehtova, ja tosiaan on muuttanut muotoaan (ilmaisu sallittakoon) periaatteessa kovin lyhyessäkin ajassa. Nyt sitten odottelen, että joku keksii nykyihmissudelle variaation, josta urkenee uusi polku.
Poista